Viinijärven vesitorni tyhjennetään alkuviikosta.
Leppälahden alueella juomavesi on saastunut. Juomavesi on keitettävä Leppälahden vesiosuuskunnan alueella vähintään viiden minuutin ajan. Verkosto ulottuu Onkisalmesta Leppälahden kylälle, ja sen alueella on noin 50 kiinteistöä.
Liperiläinen 43-vuotias nainen jäi kiinni rattijuopumuksesta eilen illalla kahdeksan aikaan. Poliisi puhallutti naisen Heinävedentiellä Liperissä: autoilija hönkäisi alkometriin 0,8 promillen lukemat.
Irlantilainen Mick Walsh haluaa rakentaa perheelleen talon, joka jo alusta pitäen on oma ja johon syntyy kodin sielu.
Jos lottokupongissani sattuisi olemaan lähemmäs seitsemän numeroa oikein, teettäisin keittiöremontin. Tummanruskeat kaapinovet ja tasot saisivat lähtöpassit, ne kun luovat kyökkiin turhankin hämärää tunnelmaa.
Liperiläisen kolmen kauden kansanedustajan Eero Reijosen paluu eduskuntaan ei ole vielä varmaa. Kansanedustaja Elsi Katainen miettii vielä Euroopan parlamentin paikan vastaanottamista. Kataiselle paikka on tulossa, koska Valtioneuvosto esittää Euroopan parlamentin jäsentä Hannu Takkulaa Suomen ehdokkaaksi Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi ensi vuoden maaliskuusta lähtien.
Suklaalevite, pähkinävoi ja vaahterasiirappi ovat pohjoisamerikkalaisen koululaisen peruseväksen ainesosia. Ehkäpä näitä energia- ja sokeripommeja ei päivittäin kannata niin lapsen kuin aikuisenkaan nautiskella, mutta silloin tällöin herkuttelu kaikille sallittakoon.
Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää. Minun ystäväni on kuin niitynkukka, joka saa minut hymyilemään… Näillä lastenlaulun sanoilla tervehdimme liperiläisiä kuukausi sitten Viinijärvellä ja kirkonkylällä, osallistuen ystävyyskuntien tapahtumaan Suomi100-vuonna. Henkilökohtaisesti juhlin tänä kesänä 20 vuoden ystävyyttä liperiläisten kanssa. Heinäkuussa 1997 oli ensimmäinen reissu Pohjois-Karjalaan, kun tulimme kansainvälisille leipämessuille Sakun kunnan virkamiehinä. Sen jälkeen
Soran levityksessä ollut kuorma-auto kaatui Kaatamontiellä keskiviikkoiltana hieman ennen kuutta. Auton kaatuminen johtui vinosti viettävästä tiestä ja pystyssä olleesta lavasta.
Pohjois-Karjalan Reservipiirien metsäkirkko järjestetään syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina Kirkkoniemen hiljentymispaikalle Jyrissä.