Ihana kun saa puhua omaa kieltä, oli joku tokaissut ensimmäisessä monikulttuurisessa kohtaamisessa huhtikuun lopulla. Piirakanpaisto keräsi taas yhteen Viinijärven koululle. Maahanmuuttajien tueksi järjestetyille illoille oli tilausta.
Liperin, Outokummun ja Polvijärven omistaman Länsi-Karjalan musiikkiopiston tulevaisuudesta päätetään lähiviikkoina.
Ikäihmisten neuvosto kokoaa yhteen Liperissä toimivat eläkeläis-, veteraani- ja vanhustyöjärjestöt. Nyt perustettu neuvosto on puoluepoliittisesti sitoutumaton ikäihmisten edunvalvontajärjestö.
Liperin Taimen päätös jättää ainakin tulevan kesän Suvisoutu järjestämättä herättää runsaasti keskustelua ja jakaa mielipiteitä. Ensimmäinen Suvisoutu järjestettiin vuonna 1977, ja siitä alkaen ketju on ollut katkeamaton.
Mimmit loihtivat keveää kevättunnelmaa keijuina tanssahdellen ja Lystikkäät sammakkolammella kurnutellen. Touhutenavat vakuuttivat Penttilä-salissa, että jokainen on tähti.
Viime vuonna Liperin kunnan alueelle myönnettiin rakennuslupa 127 asunnolle, lisäystä edellisvuoteen verrattuna oli lähes 30.
Muutama viikko sitten tätä olisi luullut aprillipilaksi. Liperin taajamien ulkopuolella pääsee tiedon valtaväylälle supsikkaammin jo tämän vuoden aikana.
Ensimmäinen tekee koulutehtävät itsenäisesti. Toinen on äänessä koko ajan, mutta valmista tulee. Kolmas harkitsee ja tarvitsee siksi ylimääräisen tunnin kokeen tekemiseen.
Vuosia kestänyt päätösten ja valitusten kierros Ylämyllyn Kirkkoniemen kaavoituksesta on tullut tiensä päähän. Korkein hallinto-oikeus on hylännyt valitukset ja alueen asemakaava on näin saanut lainvoiman.
Mistä apu, kun työttömyys ja työvoimapula jylläävät samassa paikassa samaan aikaan? Pestuupäivillä Rääkkylässä etsittiin työtä tekijöille ja työlle tekijöitä.