Liperin kunnan verkosto-selvitykset etenevät
Liperin kunnan kouluverkko-, varhaiskasvatus- sekä ulko- ja liikuntapaikkaselvitys kulkee aikataulussaan. Koulu- ja varhaiskasvatusselvityksiä tukevat kuntoarviot ovat valmiit ja selvitykset ovat saapuneet. Selvitysten kokonaisuutta ja mahdollisia vaihtoehtoisia palveluiden järjestämisen malleja avataan kuntalaisille keskustelutilaisuudessa 29. toukokuuta ja henkilöstölle päivää aiemmin.
Kokonaisuudessa on huomioitu myös erilaisten vaihtoehtojen ja mahdollisten muutosten vaikutukset lapsiin ja nuoriin. Lapsivaikutusten arviointiin liittyvät lasten kuulemiset järjestettiin Salokylän ja Mattisenlahden kouluilla. Ryhmäkeskusteluissa pohdittiin esimerkiksi hyvää oppimisympäristöä ja ilmapiiriä sekä koulumatkojen pituutta ja turvallisuutta.
Aineistojen analysointi jatkuu läpi toukokuun ja tavoitteena on tuoda verkostoselvitykset kunnanvaltuuston käsiteltäväksi 24. kesäkuuta.
Mikäli koulu- tai päiväkotiverkoston muutostarpeita tulee esille, niistä valmistellaan erilliset prosessit valtuustokäsittelyn jälkeen.