Jere, Aapo ja Laura voittivat sarjansa

Osuuspankin kansainvälinen kuvataidekisa järjestettiin jo 40. kerran. Tällä kertaa mittelön aiheena olivat mielikuvitussankarit ja todelliset esikuvat. Rääkkylän osakilpailuun osallistui kaikkiaan 85 työtä. Sarjojen voittajat kertoivat omin sanoin töistään näin:

Patterit ja peitot syyniin

Kotona asumisen turvallisuutta voi lisätä pienin ja helpoin keinoin. Apulaispalopäällikkö Rauno Jumppanen kertasi erityisesti ikäihmisten kodeissa huomioitavia seikkoja Rääkkylän vanhusneuvoston järjestämässä kerhossa.

Karhu tuhosi kymmeniä paaleja

Talviuniltaan herännyt karhu repi neljäkymmentä rehupaalia Rääkkylän Salokylällä. Maanviljelijäpariskuntaa kohtasi sunnuntaiaamuna lohduton näky: karhu oli repinyt lähes kaikki paalit pilalle Mensunlammen läheisyydessä sijaitsevalla pellolla. Kymmenkunta pyöröpaalia oli myllätty läpikotaisin, osasta revitty muoveja sieltä täältä, osaa kontio oli vain tökkäissyt kynnellään.

Kahden sukupolven komiikkaa

Riäkkyteatterin Miniä-esitys vie katsojansa huvittumaan sukupolvien välisistä mielipide-eroista, jotka tekevät yhteiselämän haastavaksi.

Näyttämöllä saa tehdä parhaansa, vaikka jännittäisikin

– En ole aiemmin näytellyt, mutta tykkään siitä tosi paljon, rääkkyläläinen Henni Mustonen linjaa tuntojaan ensimmäisen ensi-iltansa jälkeen. Lapsiteatteri Sekamelskassa harjoitteli tänä vuonna kymmenkunta lasta, ekaluokkalaisista nelosluokkalaisiin. Esikuvia tulevaisuuden tähdille on omassa harrastusporukassa.

Kolmen daamin miniä

Riäkkyteatterin Miniä on ensimmäinen 3D-esitys pitäjässä: luvassa on nimittäin kolmen daamin show, joka hersyttelee katsojan nauruhermoja. Miniä edustaa sukupolvea, joka kamppailee kahden maailman, uuden ja vanhan, välisessä polttopisteessä. Kaikuna soivat ja varjona seuraavat vanhemman sukupolven ohjeet odotuksineen. Juurikin sukupolvien välinen kanssakäyminen tuottaa kohtaamisia, jotka Tuomas Kyrön kirjoittamassa tekstissä saavat suorastaan tragikoomisia piirteitä.

Hirvet hukkuivat salmeen

Viisi hukkunutta uroshirveä nostettiin Kivisalmesta keskiviikkona. – Kyllähän tämä on iso menetys, sillä juuri näitä uroshirviä säästellään metsästyksessä. En uskalla arvioida, millainen vaikutus tällä on hirvien määrään jatkossa, Toivo Hirvonen Saarten erästä harmittelee.

Kurkkaus kesäkodin kaappiin kannattaa

Pakkastalven jälkeen voi mökin lääkelaari vaatia uusimista, jos kesäkoti on uinaillut kylmillään. Vanhentuneiden lääkkeiden lisäksi kylmäkäsittelyn saaneet on syytä viedä takaisin ostopaikkaansa.

Kevätmuutto vauhdittui

Nopeasti lämmennyt sää ja myötäinen etelätuuli saivat siivekkäät suuntaamaan pohjoiseen pääsiäispyhien aikaan.

Anarkistisisarusten seikkailut viihdyttivät

Nuorisoteatteri Rääbäleet otti käsittelyynsä valikoiman Heinähatun ja Vilttitossun seikkailuista. Keppostelevan sisarusparin tarinaa siivittivät myös Heinähattu ja Vilttitossu-kirjoista ja elokuvista tutut Alibullenin neidit Halise ja Helga sekä poliisit Rillirousku ja Isonapa.