Kihaushölkässä liki 40 juoksijaa

Rääkkylän Kisa-Veikkojen järjestämä Kihaushöllkä keräsi lauantaina 38 osallistujaa. Hölkkääjiä osallistui lähikuntien lisäksi myös Helsingistä ja Siilinjärveltä. Naisista nopein oli joensuulainen Maarit Toivanen, miehistä Katajaa edustanut Aaro Asikainen.

Kihauksen kävijätavoite täyttynee

Kihauksen kävijätavoitteesta ensimmäinen puolisko täyttyi jo perjantain aikana, eikä kolea sää karkottanut lauantain kävijöitäkään. Päivä vaikuttaa kylmästä ilmasta huolimatta vilkkaalta.

Rouvisesta kunniaheinämies

Rääkkylä-Seura palkitsi Aarne Rouvisen Kunniaheinämies-maininnalla. Titteli myönnetään vuosittain sellaiselle henkilölle, joka on ollut edistämässä rääkkyläläisten asioita.

Kihaus alkoi koleassa säässä, mutta iloisesti

Kihausperjantai käynnistyi aurinkoisessa, mutta hyvin viileässä säässä. Festivaalivieraita alueella on vähänlaiseen, mutta iltaa kohden kävijämäärät näyttävät hieman kasvavan. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.  

Itsenäisyyspaidat tulivat

Rääkkylän kunta painatti Kekäle-paidan kunnan itsenäisyyden kunniaksi. Paidan kekälekuvan ovat suunnitelleet rääkkyläläislähtöinen muotoilija Ville Lehvonen ja pohjoiskarjalainen tekstiilitaiteilija Niina Mantsinen.

Viuluja ja viliperttiporukkaa

Pelimannikurssilla soitto raikaa aamusta iltaan. Kihauspelimannit aloittivat yhteiset harjoituksensa maanantaina, ja jo tiistaina vuorossa oli ensimmäinen keikka. Tänä vuonna porukkaa luotsaa Nordic Master in Folk Music -kansanmusiikin maisteriohjelmassa opiskeleva Joonas Ojajärvi.

Lapsuustoverit Perinnetuvassa rallatellen

Kesärääkkyläläinen Kaija Pakarinen valloittaa Kihauksessa uuden osa-alueen, kun näyttelijänä tunnettu nainen esiintyy Piiat ja renki -kokoonpanossa laulajana. Pakarinen laulaa yhdessä Kaija Kankaan kanssa, kolmantena solistina toimii Erja Alander.

Kesä, kantele ja kansanmusiikki

Ei ole sellaista Kihausta, johon Mammu Koskelo ei olisi osallistunut. Olkoonkin, että tänä vuonna kansanmusiikkifestivaali pidetään Rääkkylässä 27. kerran. Koskelo luotsaa puheenjohtajana tapahtuman järjestävää Rääkkylä Folkia.

Paikka hiljaisuudelle ja rauhoittumiselle

Rääkkylä on vapaa-ajanasukas Tiina Mellingille rauhoittumispaikka.

Soitonrytkettä ja rallattelua

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.