Hevosvoimien huumaannuttamat
Automuseo on paikka, jossa pienet pojat viihtyisivät vaikka kuinka kauan. Kun vielä saisi paloauton sireenit laittaa soimaan!
Ihan kuin Mummo Ankan auto, luonnehtii Eeli Martikainen 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä peräisin olevaa kulkupeliä, joka majailee Myllyn vanhat autot -museossa.
– Tuolla on taksi ja tuolla jaguaari, isoveli Ukko Martikainen jatkaa havaintojen kertomista.
Veljeksillä piisaa katsottavaa vanhojen automobiilien kokoelman parissa: useammassa eri hallissa on yhteensä kolmisen sataa ajopeliä, aivan kuten veljekset kierroksen kierrettyään arvioivat.
– On täällä kyllä paljon pokaalejakin, ainakin sata ja kaks, Eeli Martikainen toteaa palkintojen äärellä.
Kisapystien lisäksi on esillä myös valtakunnallista tunnustusta.
– Tässä lukee että vuoden automuseo, vanhempi pojista toteaa huomattuaan kokoelman uusimman pystin.
Katsottavaa riittää, kun siirrytään hallista toiseen ja hevosvoimia riittää, niin neljällä, kolmella kuin kahdellakin pyörällä varustettuna.
– Tää on aika hieno auto ja tämä myös. Tuossahan on samanlainen Ooppeli kun Matildan isillä – tai no ainakin melkein samanlainen, pikkuveli arvottaa kiiltävien pirssien rivistöä tarkkoessaan.
Pojat tunnistavat kilpa-ajokit leikiten.
– No katossa on ruudukko, siitä sen tietää! Tässä on hienosti yhteensopivat värit, Ukko Martikainen arvioi kelta-mustaa ralliautoa silmäillessään.
Puolentoista tunnin pikakierros ei veljeksiä hyydytä kun ollaan autojen parissa.
– Kyllä oli kivaa, Eeli Martikainen hihkaisee kokemusta kysyttäessä.
Kahta asiaa olisi kyllä tehnyt mieli vielä kokeilla.
– Voi kun olisi saanut ajaa mikroautoa, Ukko Martikainen haaveilee.
– Tai päästä tuon paloauton kyytiin ja laittaa sireenit päälle, Eeli Martikainen tunnelmoi puna-valkoiseen kuorma-autoon silmäillen.