Rullapullaa rippijuhliin vai hapankirsikkakakkua häihin?

Unkari-Erikan kahvilasta tilataan perhejuhliin suomalaisesta perinteestä poikkeavia herkkuja.

Luonnon antimet herkullisimmillaan

Juuri nyt on mitä mainioin aika suunnata pihalle salaattiaineksia etsimään. Luonnon villiyrtit eli horta ovat herkullisimmillaan alkukeväästä.

Päivä pomppien ja huvitellen – yhdessä

Pomppulinna, hattarat ja lautapelit ovat kärkikolmikossa kun kysytään pienokaisilta, mikä oli parasta Sofianpäivässä.

Koulukeskus Kihausväen käyttöön korvauksetta

Rääkkylä Folk ry saa koulukeskuksen käyttöönsä veloituksetta kolmen viikon ajaksi kesä-heinäkuun vaihteessa. Koulukeskuksen lisäksi vuokraan kuuluu myös Käspelin tiloja ja piha-alueen käyttöoikeus.

Nuorisotalo suljettiin etuajassa

Liperin keskustan nuorisotalon ovet laitettiin kiinni pari viikkoa normaalia aiemmin. Kesätauon aikaisemman alun on aiheuttanut pieni käyttäjäjoukko, jolle yhteiset pelisäännöt eivät ole tarttuneet mieleen.

Rantamakasiinilla riehuttu

Perjantain ja lauantain välisenä yönä tehtiin ilkivaltaa Rantamakasiinilla Liperissä. Ravintolan sulkemisen jälkeen nuorisojoukko oli viettänyt rannassa iltaa alkoholin siivittämänä, sotkien ja rikkoen tavaroita.

Hiirenkorvat avautuivat Rääkkylässä

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Kierrättäminen vaatii tekevän asenteen

Kotitalousjätteiden lajittelu vaatii vaivannäköä, sillä tarkka kierrättäminen voi vaatia useampaan eri keräyspaikkaan kurvaamisen. Esimerkiksi maalinjämät ja sähköjätteet on kuskattava eri osoitteisiin kuin vanhat vaatteet tai lasipullot. Sekajätteen paikka on oma roska-astia, joka tulisi olla niin mökillä kuin vakituisessa kodissakin.

Kuoringan kioski avautuu kesäkuussa

Kuoringan kioskin uudet yrittäjät ovat joensuulaiset Ari Koikkalainen ja Hannu Vinni.

Haravan huisketta hautausmaalla

Seurakuntalaiset talkoilivat Liperin hautausmaat siistiksi. Haravoita heilutteli kymmenkunta vapaaehtoista.