Itä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Rääkkylän kunnalle avustusta nuorten työpajatoimintaan. 32 000 euron tukipotti tullaan käyttämään alle 30-vuotiaille suunnatun nuorten työpajatoiminnan ylläpitokuluihin.
Rääkkylän kunta kirii korjausvelkaansa kiinni pienin remontein kirkonkylän alueen kiinteistöissään. Paksuniemessä korjataan satamaravintolaa ja hileasemaa tänä kesänä. Kahvilarakennuksen takaseinän vaakapaneelit uusitaan ja maalataan. Lisäksi maalataan terassin kaide.
Savilahti trail on Rääkkylän uusin liikuntapaikka, jonne kannattaa suunnata maastopyörällä. Helpohkoksi luokiteltu reitti palvelee maastopyöräilyradan lisäksi myös muita lenkkeilijöitä, sillä se kulkee kunnan ylläpitämää luontopolkua pitkin.
Pohjois-Karjalan tietoverkko-osuuskunta Valopiuha on talousvaikeuksistaan huolimatta kehittänyt uusia palveluita, joiden avulla laitteita ja järjestelmiä voidaan netin kautta ohjata etänä.
Rääkkylän koululla tehdyn työpaikkaselvityksen perusteella kunnanhallitus päätti puhdistuttaa koulurakennuksen ilmastointikanavat nuohoamalla mahdollisimman pian.
Lauantainen Osmoksi nimetty myrsky teki mittavat metsätuhot Rääkkylässä. Puita sekä kaatui että katkeili tuulen voimasta paikoin runsaastikin.
Auli Partion taideateljeessa Oravisalossa vietettiin perjantaina kolmen eri taiteilijan vuosikymmenten työtä juhlistavia iltamia.
Rääkkylän koululaisille tarjoiltiin päihteiden vastaista infoa muun muassa esittelemällä kuvin tupakan vaikutuksia elimistöön.
Rääkkylän toukosiunaustapahtumaa vietettiin Jaamalla kevään ollessa hehkeimmillään ja auringon helliessä takatalven jälkeen. Tilaisuus sattui viljelijän kannalta sopivaan aikaan.
Rääkkylän koulun oppilaat osallistuivat valtakunnalliseen keräyskampanjaan, jolla haalittiin varoja hyväntekeväisyyteen. Tempauksen innostajana toimi entinen rääkkyläläinen, nykyinen tamperelainen Pihla Vartiainen. Vartiainen kerää itsekin aktiivisesti varoja hankkeen hyväksi.