9.1.2025
Tukes on hyväksynyt timanttien löytymiseen tähtäävän malminetsintäluvan Liperin Salokylälle

Turvallisuus- ja kemikaaliovirasto Tukes on hyväksynyt Karelian Diamond Resources Plc:n malminetsintälupaa koskevan hakemuksen Liperin Salokylälle. Kyse on samaisesta 155,77 hehtaarin alueesta ja timanttien löytymiseen tähtäävästä hakemuksesta, joka kuulutettiin lokakuussa 2024.
8.1.2025
Liperin kirkonkylällä on jaettu vettä pitkän vesikatkon vuoksi

Liperin kirkonkylän vedenjakelun on tarkoitus palautua normaaliksi keskiviikkona iltapäivällä viimeistään neljään mennessä. Katkoalueella asuville on järjestetty tiistaina ja keskiviikkona mahdollisuus hakea varavesisäiliöstä vettä.
8.1.2025
Liperi sai uuden kipparin – Hämäläinen aloitti virallisesti vuoden alusta

Liperin uusi kunnanjohtaja istuu mielellään urheilukatsomoissa, mutta myös kuntoilee hiihtäen ja pesäpalloa pelaten.
7.1.2025
Sopivasti elämänhallintaa

KOLUMNI Joulun jälkeisen löhöilyn ja herkuttelun jälkeen on houkuttelevaa pohtia suurta elämänmuutosta. Kuntoilun aloittamista ja erilaisia pahelakkoja. Mainioita mietintöjä, kunhan pysytään kohtuudessa. Itselle sopivan kokoisen haasteen valitseminen kantaa pidemmälle kuin pelkästään lyhytkestoiseen innostukseen.
3.1.2025
Viime vuonna Liperissäkin rikottiin ainakin yksi lämpöennätys

Viime vuosi oli tavanomaista lämpimämpi paitsi valtakunnallisesti myös paikallisesti.
2.1.2025
Ratapenkkojen tuntumasta kaadetaan puustoa – Palvelee perhosia ja turvallisuutta
Kuopiontien ja junaradan välisestä maastosta raivataan puita tammikuussa. Poisto parantaa uhanalaisten lajien elinolosuhteita sekä parantaa myös turvallisuutta, kun kaatumisvaaraassa olevaa puustoa poistetaan. Joitain suuria maisemamäntyjä sekä pihlajia ja katajia pyritään kuitenkin säästämään.
30.12.2024
Pasi Ruohtula on Liperin kunnan uusi talous- ja hallintojohtaja

Liperin kunnanhallitus valitsi maanantain kokouksessaan uuteen johtajavirkaan kontiolahtelaisen Pasi Ruohtulan. Hänen varalleen talous- ja hallintojohtajaksi valittiin liperiläinen Tanja Karvonen.
30.12.2024
Ylämyllyllä Kuopiontien risteysalueella taas kolari – Onnettomuusautoissa oli yhteensä seitsemän henkilöä

Kuopiontien risteyksessä Ylämyllyllä on kolaroinut kaksi autoa maanantaina noin vartin yli neljän. Pelastuslaitoksen mukaan kaksi autoa romuttui kolarissa ajokelvottomiksi.
30.12.2024
Ristin kesäteatteri palkittiin vuoden teolla – Pitkä menestystarina huipentui hienoihin katsojalukuihin suvena 2024

Kotiseutu-uutisten vuoden teko 2024 palkinto ojennettiin joulun alla Ristin kesäteatterin aktiiveille Ritva Ikoselle, Heidi Mutaselle ja Asko Ikoselle. Kunniakirjassa komeili arvostusta sanoin Menestystarinan kirjoittaja, kylän elävöittäjä.
28.12.2024
Kuopiontien risteyksessä Ylämyllyllä rytisi

Ylämyllyllä Kuopiontien risteyksessä tapahtui perjantaina iltapäivällä risteysonnettomuus, kun kaksi henkilöautoilijaa kolaroi kulkupelinsä. Pelastuslaitos ohjasi noin puolen tunnin ajan liikennettä risteyksen tuntumassa, kun osa autoista jouduttiin ohjaamaan kiertotielle.
27.12.2024
Juuso Variksen kova harjoittelu palkittiin maailmancup-paikalla – “Tähtään 100 prosenttiseksi ammattiurheilijaksi”

Liperiläislähtöiselle Juuso Varikselle kuluva vuosi on ollut hiihtouralla käänteentekevä. Kainuun prikaatissa vietetyt kuukaudet ovat antaneet mahdollisuuden koventaa harjoittelua.
27.12.2024
Koistinen Kantele Oy:tä on haettu konkurssiin

Rääkkylässä perinnesoittimia valmistava Koistinen Kantele Oy on haettu joulun alla konkurssiin.
26.12.2024
Maalle uusi perhonen Liperistä – Kurkista kesään keskellä kaamosta

Keskellä talvea sukellamme Ali Karhun matkassa perhosten maailmaan. Tiesitkö, että valtaisan kokoiset kiertokiitäjät pyrähtelevät kukalta toiselle kuin kolibrit.
24.12.2024
Joulupukki matkaa myös junilla

Seppo Konsti on pukenut mittatilaustyönä tehdyn punaisen nutun päälleen, sujauttanut ukin vuodelta 1948 peräisin olevat nahkakengät jalkaansa ja napannut ikivanhan kävelykepin kouraansa jo yli 40 vuoden ajan tähän aikaan vuodesta.
20.12.2024
Piparitalo on leipojansa taideteos

Piparitalon tekeminen ei ole arkkitehteja varten, jos viinijärveläiseltä Anne Karhulta kysytään. Pipareiden kanssa askartelu ja niiden koristelu on enemmänkin terapeuttista ja taiteellista käsityötä, jossa jokainen piirretty viiva on tekijänsä näköinen.
20.12.2024
Kahdella viidestä Move-testatusta vaikeuksia selvitä arjesta väsymättä

Lasten ja nuorten fyysisestä toimintakyvystä kertovien Move-mittausten tulokset kertovat, että Liperissä 5. ja 8. luokan lapset ovat hieman valtakunnallista keskiarvoa huonommassa kunnossa.
20.12.2024
Liperin talous- ja hallintojohtajan uuteen virkaan hakeneet haastateltu – haastatteluryhmä julkaisi esityksensä

Liperin kunnan uuteen talous- ja hallintojohtajan virkaan haki kymmenen henkilöä. Haastatteluryhmä kutsui kaikki kelpoisuusehdot täyttävät hakijat, Matti Karttusen, Tanja Karvosen, Pasi Lamminluodon, Jaana Niemelän, Pasi Ruohtulan, Jussi Stoorin ja Päivi Vauhkosen, haastatteluihin, joita pidettiin tällä viikolla.
16.12.2024
Liperi ja Rääkkylä jäivät ilman harkinnanvaraista valtionavustusta
Valtioneuvosto päätti viime viikon lopulla vuoden 2024 harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksista. Kolmekymmentä kuntaa sai yhteensä 10 miljoonaa euroa. Näiden pienien kuntien joukossa eivät ole avustusta hakeneet Liperi ja Rääkkylä.
15.12.2024
Neliapila ja Penttilänpiha vastaanottivat frisbeegolfareiden lahjoitukset

Liperin Penttilänpihan ja Viinijärven Neliapilan asumisyksiköissä vastaanotettiin ennakkoon mieluisat joululahjat, kun paikalliset frisbeegolfin pelaajat lahjoittivat korin ja pehmokiekkoja ikäihmisten käyttöön.
13.12.2024
Liperin vanhin nukkui pois

Liperin tiettävästi vanhin asukas, Katri Keronen on kuollut 20. marraskuuta. Rääkkylän Varpasalosta kotoisin oleva Keronen ehti juhlia lokakuussa 100-vuotissyntymäpäiviään.
13.12.2024
Musiikki on sukupolvien yhteinen harrastus

Kolmen sukupolven voimin sunnuntaina konsertoineen Laasosten perheen kotona musiikki on ollut läsnä arjessa ja juhlassa.
13.12.2024
Koko kansan joulujuhla sai sadat saapumaan puurolle Ylämyllyn seurakuntatalolle

Ylämyllyn seurakuntatalo loisti torstaina jouluvaloista. Koko kansan joulujuhla sai täyden tuvan pursuamaan puheensorinaa.
13.12.2024
Luistelukentät valmistuvat pakkasten myötä – Viinijärvellä on päässyt jo viikon verran pelaamaan

Ylämyllyn luistelukentillä on urakoitu viime päivinä aamuvarhaisesta alkaen, jotta jäät saadaan valmiiksi näillä pakkasilla ennen lumisateiden tuloa.
13.12.2024
Liperin kuntaan perustettiin uusi kriisiryhmä
Liperin kunnassa aloittaa ensi vuonna toimintansa moniammatillinen kriisiryhmä, jonka tarkoitus on kouluttautua toimimaan äkillisen kriisitilanteen sattuessa. Tärkeä osa ryhmän toimintaa on varautuminen erilaisiin kriiseihin sekä valmiusosaamisen lisääminen kunnassa.
12.12.2024
Mattisenlahden kyläkoulun nykyinen 1. luokka jää opinahjon nuorimmaksi ikäluokaksi

Mattisenlahden koulun lakkautukseen tähtäävä aikataulu lukittiin tiistain hyvinvointilautakunnan kokouksessa.
12.12.2024
Kihaus Folk sai eduskunnalta yllätyksen joululahjaksi

Rääkkylä Folk ry sai keskiviikkona eduskunnan valtiovarainvaliokunnalta joululahjarahaa 50 000 euroa.
12.12.2024
Kaivinkone kaatui Rääkkylässä
Torstaina aamupäivällä pelastuslaitos kutsuttiin auttamaan, kun kaivinkone kaatui kyljelleen Kiteentiellä Rääkkylässä. Henkilövahingoilta vältyttiin onnettomuudessa. Pelastuslaitos ohjasi liikennettä nostotyön ajan.
12.12.2024
Ylämyllylle suunnitellaan uutta isoa päiväkotia

Liperin kunnan valmistuneessa varhaiskasvatusselvityksessä esitetään, että Ylämyllylle rakennetaan uusi iso päiväkoti. Uusi päiväkoti korvaisi nykyiset Puolivälin ja Paloaukean päiväkodit. Säästöjä järjestelyllä arvioidaan saatavan vuosikymmenen mittaan noin miljoona euroa.
12.12.2024
Liperin uuteen talous- ja hallintojohtajan virkaan kymmenen hakijaa – Joukossa kaksi vastaavia töitä tehnyttä liperiläishakijaa

Liperin kunnan talous- ja hallintojohtajan virkaa haki määräaikaan eli eiliseen keskiviikkoon mennessä kymmenen henkilöä. Haastattelut virkaan pidetään jo ensi viikolla ja virka pyritään täyttämään jo 2. tammikuuta alkaen.
11.12.2024
Vaivion kurssikeskuksen kiinteistöt puretaan ja rakennetaan uusiksi – Tähtikappeli jää

Joensuun seurakuntayhtymän omistama Liperin Vaiviossa sijaitseva kurssikeskus puretaan ja rakennetaan uudelleen. Näin päätti Joensuun seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto tiistaina.
10.12.2024
Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan valtuusto valittu
Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjala ry:n vaaleissa uuteen aloittavaan valtuustoon tuli valituksi 28 jäsentä.
10.12.2024
Mattisenlahden kyläkoulu olisi lakkautumassa jo lukuvuoden 2025–26 päätteeksi

Liperin hyvinvointilautakunta käsittelee tänään tiistaina Mattisenlahden kyläkoulun lakkauttamisen aikataulua. Hyvinvointijohtajan esityksen mukaan ensi syksynä kouluun ei astelisi enää 1. luokan oppilaita, sillä koulun toiminta lakkautuisi suunnitelmien mukaan keväällä 2026.
10.12.2024
Veroprosentin nosto ei yksin taita Liperin alijäämäistä ensi vuotta

Liperin kunnan talousarvio näyttää ensi vuonna 1,3 miljoonaa euroa miinusta. Vaikka vuoden juoksevista rahoista jääkin vuosikatteeksi 2,8 miljoonaa euroa ylijäämää, syövät isojen investointien jälkeensä jättämät yli neljän miljoonan euron poistot talousarvion alijäämäiseksi.
10.12.2024
Kouluikäisten määrä laskenee yli kolmanneksen viidessä vuodessa
Rääkkylään syntyy tänä vuonna vain yksi lapsi, mikäli ihmeitä ei tapahdu. Se on tilastohistorian pohjalukema, joka ennätyksenä toki on mahdollista rikkoa.
5.12.2024
Suomen lapset juhlivat Helsingissä itsenäisyyspäivää pääministerin ja yllätysesiintyjän kanssa

Eilen keskiviikkona viitisensataa vuonna 2014 syntynyttä lasta juhli Helsingin Oopperatalolla Suomen itsenäisyyttä. Juhlijoiden joukossa leipäpitäjää edustivat Eerika Vilkman Liperin koulusta ja Matias Sirviö Salokylän koulusta.
4.12.2024
Lavatanssijat yllätettiin pikkujouluissa kahteen otteeseen

Liperin Lavatanssijoiden puheenjohtaja Pirjo Kettusen onnistui yllättää muut seuran aktiivitoimijat sekä koko tanssiyhteisö tiistaina kauden viimeisissä harjoituksissa. Pikkujouluteemaisessa illassa Liperin koulun pienessä salissa tanssijoita odotti koko lavan täyttänyt ukulele-orkesteri.
2.12.2024
Joulunavajaiskävijät levittäytyivät pitkin Viinijärven kylää uudennäköisessä tapahtumassa

Viinijärvellä ei tänä vuonna ollut koulua, jossa järjestää joulumyyjäisiä. Kyläyhdistyksen ja yritysten yhteisellä ponnistuksella ja pitkin kylää jalkaisin liikkuneen väen voimin joulu tuli kuitenkin kylällä avatuksi.
29.11.2024
Yhteisötalolla käytiin kauppaa, laulettiin ja kahviteltiin joulunavauspäivänä

Liperin kirkonkylän joulunavauspäivää vietetään tänään perjantaina. Yksi kaupankäynnin paikka tapahtumapäivänä oli Yhteisötalo, josta myös joulupukin saattoi löytää kiikkutuolista jutustelemasta.
29.11.2024
Liperin kirkon esteettömyysluiskat ensi vuoden talousarvioon – Kirkkolain muutokset voivat hidastaa prosessia

Liperin kirkon esteettömyyden parantamiseksi tähtäävän projektin toivotaan muuttuvan vihdoin todeksi. Toteutusta esitetään Liperin seurakunnan vuoden 2025 talousarvioon, mutta mutkaton matka ei vielä ole.
28.11.2024
Älä käännä katsettasi pois

PÄÄKIRJOITUS Tälle syksyä Liperiin on jalkautunut huolestuttava ilmiö. Useammin kuin kerran on kirkonkylällä vaeltanut vanhus vailla päämäärää. Ilman tietoa tulevasta tai menneestä. Etsien milloin kotia tai muuta yösijaa, toisinaan tekemistä tai vain seuraa. ”Voitaisko ajella jonnekin?”, on muuan rouva pyytänyt vuoron perään autoilijoilta. Toinen tapaus tahtoisi hotelliin, sillä kotona on tyyl-säää.
