Yli 48 vuotta on tiettävästi naisvaltuutetulle Suomen ennätys
Erityisen pitkä luku liperiläistä kunnallishistoriaa päättyy kesällä, kun tiettävästi Suomen pitkäaikaisin naiskunnanvaltuutettu Marja-Leena Kivivuori astuu sivuun yli 48 vuoden jälkeen.
Elettiin lokakuuta 1976, kun merkonomi Marja-Leena Kivivuori sai Liperin kuntavaaleissa SDP:n listan kolmanneksi eniten ääniä, 82 kappaletta. Äänimäärällään hän pääsi heilahtamalla valtuustoon toisin kuin neljä vuotta aiemmin äänimäärän jäätyä alle puolet pienemmäksi.
– Ylämyllyn työväenyhdistykseen lähdin jo 15-vuotiaana. Isä oli lautakunnissa ja äiti kirkkovaltuustossa. Olin kokouksissa mukana ja kotona puhuttiin politiikasta, joten se alkoi kiehtoa, Kiteellä syntynyt kunnallisneuvos kertoo kuusi vuosikymmentä myöhemmin.
Vaikka ovi valtuustoon ei vielä auennut vuonna 1972, valittiin nuori nainen jo tuolloin matkailulautakuntaan miettimään muun muassa leirintäalueen sijaintia. Sitten syksyllä 1976 kokenut Iivari Leminen päätti vetäytyä politiikasta, ilmaisi halunsa tehdä vaalityön Kivivuoren hyväksi ja loppu on kunnallishistoriaa.
Tytöttelyyn liittyen kaksi kautta valtuuston nuorimman titteliä kantanut Kivivuori kertoo, että vuosien saatossa hän on saanut kokea ja kuulla kaiken panettelusta suunsoittoon.
– Minä olen kävellyt joka paikkaan omin jaloin, 76-vuotias tekijä tokaisee.
Kun puolensa osaa pitää, saa myös arvostusta osakseen. Kivivuori on oppinut, ettei itseensä pidä ottaa toisten sanomisista, jos tietää toimivansa oikein.
Oman puolueen miehet ottivat vastavalitun nuoren naisvaltuutetun heti lautakuntaneuvotteluihin mukaan. Kivivuori epäilee osanneensa olla vaativa ja oman ryhmän puolia pitävä, minkä myötä toisen puolueen johtohahmo tivasikin, miksi tyttö oli ylipäätään tuotu paikkaneuvotteluihin.
Kaudella 1977–80 Kivivuori ei itse halunnut lautakuntiin, vaan keskittyi valtuustotyöhön ja synnytti toisen poikansa perheen asuessa Lautasuolla ja Honkalammella.
– Tuohon aikaan ylämyllyläiset kokivat, ettei heitä kuunnella, että taajama pitää liittää Joensuuhun, Kivivuori kertoo tärkeästä tehtävästä olla kasvavan taajaman kehityksen edistäjä.
1980-luvun parhaaksi päätökseksi Kivivuori mainitsee Honkalammen koulun rakentamisen. Hän oli tuolloin niin sanotun Ylämyllyn koulun johtokunnan puheenjohtaja.
– Lapsia oli Ylämyllyn koulussa Lautasuolla silloin valtavasti, opetusta annettiin siivouskomerossakin. Uuden koulun valmistuminen tuntui silloin tosi hyvälle.
1990-luvulta Marja-Leena Kivivuori mainitsee Ylämyllyn Hirsiniemen ranta-alueen mittavat suunnitelmat kauppakeskuksineen. Suunnitelmat kariutuivat, kun Jyrin varuskunta loppui ja kunta osti alueen antaen vaihtokaupassa valtiolle maat Hirsiniemestä.
Ylämyllyn kehitystyö on saanut jatkua aina näihin päiviin asti, kun on suunniteltu kaavoituksia, tontteja, päiväkoteja, kouluja.
– Minusta aina on ollut tärkeintä, että lapsilla olisi asiat kunnossa. Mutta ylipäätään, että ihmisillä olisi hyvä olla ja elää Liperissä.
1990-luvun lopulla Kivivuoren piti ottaa itselle aikaa, joten hän jättäytyi rivivaltuutetuksi. Kahden huilivuoden jälkeen oli aika ottaa uran huipentuma vastaan: Kivivuori sai luotsata Liperin yli milleniumin kunnanhallituksen tiettävästi ensimmäisenä naispuheenjohtajana.
– Kyllähän se laajensi katsontakantaa paljon, kun sai olla enemmän kaikessa mukana.
2000-luvun suurimmat investoinnit ovat olleet Liperin terveyskeskuksen rakentaminen sekä myöhemmin kouluratkaisut.
– Saimme pyyhkeitä, kun emme alkaneet ajamaan terveyskeskuksen rakentamista Ylämyllylle, josta se olisi nyt jo lopetettu.
Konkari muistuttaa, että politiikka on ryhmätyötä. Matkalla on oppinut kuuntelemisen taitoa – ja toisinaan huomannut, että muutkin osaavat ajatella.
Rivikuntalaiseksi siirtyvä Kivivuori on ensimmäistä kertaa tilanteessa, että hän joutuu miettimään ketä äänestää. Vaalityötä hän tekee nyt muille: jakaa postilaatikoihin mainoksia ja talkoilee tapahtumissa.
Kivivuoren pirtaan ei sovi neuvoa muita, vaikka mielipiteensä hän kertoo kysyttäessä. Ylämyllyn isomman päiväkodin toteutumisen ja toisaalta perhepäivähoidon jatkumisen puolesta hän toivoisi luottamushenkilöiden työskentelevän. Hän toivoo kunnan pitävän huolen, että ihmiset pääsevät edelleen luontoon asutusalueiden laajentuessa entisiin lenkkeilymaastoihin.
– Jokainen tehköön valintansa ja oppikoon virheistään, hän hymyilee.
Elämänohjeena hän toteaa, että ajattele sydämellä, sillä järki johtaa harhaan. Positiivisin silmin maailmaa katseleva Kivivuori on tehnyt aina töitä asioiden puolesta, ei vastaan.
– Ihmisten pitäisi oppia kohtelemaan toisia kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Suvaitsevaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat olleet aina minulle tärkeitä. Joskus olen niiden puolesta joutunut ääntänikin korottamaan.
Töitä Kivivuori teki muun muassa maakuntalehdessä teletypekirjoittajana ja toimistoissa sisustusliikkeistä Kaprakkaan. Vajaa vuosikymmen sitten eläköitymisen myötä aikaa jäi enemmän harrastuksille. Kivivuori on muun muassa Eläkkeensaajien piirin taloudenhoitaja ja Mika Vanhasen rauhanpuiston taustalla olevan yhdistyksen rahastonhoitaja.
Nyt kun politiikka antaa tilaa, Kivivuori panostaa ystäviin, kuntoiluun sekä henkisiin asioihin kuten meditoimiseen entistä enemmän. Hän kokee hiljentymisen ja itsensä kuuntelemisen olevan valtava voimavara. Hän uskoo myös jälleensyntymään – nykyisessä elämässään hän on saanut oppia kärsivällisyyden läksyt.
– Minun tehtäväni tässä elämässä on henkisyyden, oikeudenmukaisuuden, suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon esille tuominen. Minulle on annettu rohkeus puhua.
Kirkosta Kivivuori erosi aikanaan, kun ei kokenut sen toimivan hänen haluamalla tavalla.
– Luonto on minun kirkkoni.
Kahden aikuisen pojan äiti ja yhden lapsenlapsen mummi asuu ja ulkoilee Honkalammella Helmi-kissansa kanssa. Kivivuorella on kotonaan paljon enkeleitä, joiden kanssa jutella. Luonnossa hän puhuu puille, kysyy lupaa lähestyä ja halata.
– Pärnävaaran kalliolla tykkään olla hiljaa ja ihailla avaruuden tunnetta. Hirsiniemen kärjessä istun kivellä kohti ulappaa. Kovalla tuulella aallokkoa on upea katsella.
Elämä kantaa, kun liikkuu avoimin mielin.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.