Bussimatkustamisen vyöhykkeisiin muutoksia kesäkuussa – Ylämylly ja Joensuu jatkossa samaa vyöhykettä
Ylämylly ja Joensuun ydinalue kuuluvat 2. kesäkuuta alkaen samaan A-vyöhykkeeseen. Seudullinen joukkoliikennejaosto on päättänyt hyväksyä lausuntokierroksen jälkeen muun muassa vyöhykkeisiin liittyvät muutokset.
Uudistetussa järjestelmässä City-vyöhyke jää pois ja A-vyöhyke laajenee Joensuun ydinalueista myös Ylämyllylle Lehmoon, Reijolaan ja Niittylahteen. B-vyöhyke taas piirretään kattamaan sisäänsä myös Viinijärven sekä Kiihtelysvaaran ja Enon. C-vyöhyke taas yltää muun muassa Outokumpuun.
Liperin kirkonkylän jatkaa B-vyöhykkeellä, minkä myötä kirkonkylä ja Ylämylly ovat jatkossa kahdella eri vyöhykkeellä entisen yhden sijaan. Samoin esimerkiksi Salokylältä, Vaiviosta tai Käsämän suunnalta Ylämyllylle matkaava ylittää vyöhykerajan kesäkuun muutoksen jälkeen. Viinijärveltä Ylämyllylle matkatessa taas vyöhykkeitä on jatkossa kaksi kolmen sijaan.
Vyöhykemäärän pienentyminen kahdeksasta neljään mahdollistaa edullisen matkustamisen entistä laajemmalta alueelta, ja tämän uskotaan tekevän joukkoliikenteen käytön houkuttelevammaksi.
Uudistuksessa tulee myös pieniä muutoksia edullisen Hilja-lipun voimassaoloaikaan sekä kertalippujen vaihtoaikoihin. Käteisellä matkustaminen kallistuu tasaeuroihin.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.