Liperin valtuusto valitsee uuden kunnanjohtajan maanantain kokouksessa

Liperin kunnanhallituksella ei ole pohjaesitystä uudeksi kunnanjohtajaksi.

Arvonlisäveron korotus nostamassa taksoja Rääkkylässä

Rääkkylässä esitetään korotuksia hyvinvointilautakunnan määräämiin taksoihin syyskuun alusta alkaen, kun arvonlisäverokanta nousi 24 prosentista 25,5 prosenttiin.

Rääkkylän entinen kunnanjohtaja valitti hyvinvointialueen investointipäätöksestä

Rääkkylän entinen kunnanjohtaja Yrjö Eronen on jättänyt Itä-Suomen hallinto-oikeudelle valituksen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuuston 11. syyskuusta tekemästä päätöksestä liittyen investointisuunnitelmaan.

Liperin raviradan omistava Hevosystäväinseura tarvitsee uuden hallituksen

Liperin Hevosystäväinseura järjestää kolmen viikon päästä ylimääräisen yleisen kokouksen. Sillä ei ole tällä hetkellä toimivaa hallitusta, joten ylimääräisen kokouksen asiana on saada valituksi uusi hallitus.

Joensuun torilla lauantaina mielenilmaus lähipalvelujen puolesta

Siun soten palveluverkon supistaminen kirvoittaa ihmiset osoittamaan mieltään tulevana lauantaina Joensuun torilla. Rääkkylästä paikan päälle järjestetään bussikuljetus etukäteen ilmoittautuneille.

Hannele vietti läksiäisiä

Syyskuun lopussa lomille ja vuoden vaihteessa eläkkeelle jäävä Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen vietti viimeisiä työpäiviään eri sidosryhmien kanssa. Kunnan johtoryhmä vei hänet luontoon, leipomaan ja savusaunaan, yhteistyökumppanit taas muistivat torstain tilaisuudessa kukin ja hemmottelulahjoin.

Keskustie avattiin juhlavasti – ”Tie tulee nyt sykkimään elämää ja vilskettä”

Liperin Keskustie avattiin maanantaina juhlallisin menoin. Tien korkeimmalle kohdalle, kiveyksin tehdyn Liperin vaakunan tuntumaan oli kokoontunut iso joukko kunnan työntekijöitä ja kyläläisiä todistamaan seremoniaa.

Myös vaaleiden leipien voitto meni Käsämään

Leipäpäivän yhteydessä järjestetyn leipäkilpailun muiden leipien sarjaan tuotiin kuusi paistosta, joissa oli käytetty varsin erikoisiakin aineksia aina polentasta kurpitsaan. Vain yhdessä oli tänä vuonna selkeä koriste, tähkäkuvio, pinnassa.

Ruisleipäkilpailun voittaja oli sujauttanut taikinaan hippusellisen kauralesettä

Sadonkorjuutapahtuman yhteydessä järjestetyn ruisleipäkilpailun voittajaksi selvisi 15 osallistujan joukosta käsämäläinen Tuula Malinen.

Porkkanaviestissä vipinää sateesta huolimatta

Ennuste rankkasateesta ei lannistanut porkkanaviestiin tulijoita Rääkkylässä. Syystorilla sen sijaan oli vain muutamia myyjiä, jotka olivat linnoittautuneet kunnantalon katoksen alle.

Perjantaina ja lauantaina vietetään Nälkäpäivää

Tänään ja huomenna on vaikea olla huomaamatta kauppojen edustoille jalkautuneita vapaaehtoisia. Punaliiviset kerääjät ovat ojentaneet auttavan kätensä Nälkäpäivä-keräykselle.

Pöyräilijöiden reitistöjen opastus paranee

Pohjoisen Saimaan ympärille on tavoitteena synnyttää retkipyöräilyreitistöä kansainvälisesti kasvavan matkailumuodon innoittamana. Projektin taustalla on Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittäminen osana Lakelandia -hanke.

Välikankaan teollisuusalueen laajentamishankkeelle haetaan maakuntaliiton tukea

Liperin kunta laatii kehittämissuunnitelmaa Välikankaan yritysalueen laajentamiselle nykyisen alueen pohjoispuolelle Puusepänpolun ja Polvijärventien väliselle alueelle.

Korpivaaran tuulipuiston kaavaehdotus nähtävillä – Yleisötilaisuus lokakuussa

Varkaudentien läheisyydessä sijaitsevan Korpivaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan ehdotus on asetettu nähtäväksi. Siihen liittyvä yleisötilaisuus on luvassa lokakuun 9. päivänä, mutta ehdotukseen voi antaa kirjallisia muistutuksia ja lausuntoja aina 20. lokakuuta saakka.

Työllisyyden uudistus vuoden vaihteessa

Vuoden vaihteessa julkiset työvoimapalvelut siirtyvät valtiolta kuntien järjestettäväksi, mikä tarkoittaa TE-toimistojen lakkautumista. Pohjois-Karjalassa muutos tarkoittaa, että palvelut tuottaa kuntien muodostama Pohjois-Karjalan työllisyysalue. Sen vastuukuntana on Joensuu.

Keskustie on valmis avattavaksi

Liperin kirkonkylän läpi kulkeva Keskustie on viimeistelyä vaille valmis. Avajaisia tiellä vietetään ensi viikon maanantaina.  Juhlallisuudet sijoittuvat tien korkeimmalle kohdalle, vanhan kunnantalon ja marketin väliin. Remontin yhteydessä risteysalueelle ladottiin katukivistä Liperin vaakunan kuvio.

Tykin renkaiden puuosat on nyt kunnostettu

Liperin kirjaston luona lepäävä haupitsi sai arvoisensa kunnostuksen kesän aikana.  Kyseinen tykki luovutettiin Liperin kunnalle maanpuolustusjuhlassa veteraanipäivänä 1990 muistuttamaan liperiläisestä kenttätykistökoulutuksesta.

Nälkäpäivä-lippaat kylillä loppuviikolla

Tällä viikolla punaisia lippaita kantavat kerääjät jalkautuvat taajamiin ja tapahtumiin, kun loppuviikosta vietetään Nälkäpäivää. 

Omat viulut vuosiksi

Lautasuon päiväkodissa on käynnistynyt musiikkipedagoginen erityishanke. Keski-Karjalan musiikkiopiston johtamassa hankkeessa kahdeksan 4–5-vuotiaan lapsen ryhmä saa käyttöönsä omat viulut neljän vuoden ajaksi. Systemaattista soitinopetusta jatkuu alakoulun toiselle luokalle asti.

Tuulastajat ratkoivat mestaruuksia Kirkkolahdella ja Kivisalmella

Viikonlopun öinä Liperin ja Rääkkylän rantavesillä loisti valon voimalla kalastavia kilpailijoita. Perjantaina illalla Liperin kirkonkylältä vesille lähti 13 venekuntaa taistelemaan tuulastuksen epävirallisesta MM-tittelistä. Lauantaina luvassa oli viralliset SM-kilpailut ja lähtöpaikkana 15 venekunnalla oli Rääkkylän Kivisalmi.

Peace Circle -rauhanpuisto avattiin

Maailman ensimmäinen Peace Circle eli rauhanympyrän muotoinen puisto on avattu Ylämyllyllä. Mika Vanhasen idea puistosta pohjautuu hänen Eno-verkkokoulussa aloittamaan rauhanpuiden istuttamiseen.

Kaksi kunnanjohtajahakijaa esittäytyy valtuuston kokouksessa

Liperin kunnanjohtajan virkaan hakeneista neljää on haastateltu. Näistä kaksi saapuu valtuustoryhmien haastateltavaksi syyskuun viimeisen maanantain kokoukseen.

Kauniit jäähyväiset

KOLUMNI Olemme täällä vain käymässä, kukin vuorollamme, sukupolvi toisensa perään. Jos maailmankirjat ovat järjestyksessä, saamme hyvästellä ja haudata omat vanhempamme. Yksi lähtee yllättäen yöhön, toinen tietäen tulevasta. Minä olen tiennyt jo pidempään, että äitini maallinen matka on tulossa päätökseensä. Viikko sitten sain lähettää hänet matkaan niin kauniisti kuin vain voisin itsekin toivoa saavani lähteä.

KD nimesi aluevaaliehdokkaita

Kristillisdemokraattien piirihallitus nimesi uusia aluevaaliehdokkaita, joiden joukossa oli myös rääkkyläläinen Merja Vaittinen. Aiemmin ehdokkaiksi on nimetty liperiläiset Satu Melkko, Kristiina Seppälä ja Maija Silvennoinen.

Liperi sai perinnöstä osan

Liperin kunta on saanut valtionkonttorilta osan Matti Korhosen perinnöstä. Perillisittä kuolleen Korhosen perinnöstä osa jää valtiolle ja osa menee Korhosen läheiselle naapurille.

Nimikkolähetiksi joensuulainen pappi

Liperin uusi nimikkolähetti on Gerson Mgayan. Kohdetyöalueena joensuulaisella papilla on opetus- ja koulutustyö Tansaniassa kirkon raamattukoulussa, jossa koulutetaan evankelistoja ja pappeja.  Teologian tohtoriksi väitelleen Mgayan työtä tukevat tällä hetkellä muun muassa Joensuun, Juuan, Kontiolahden ja Lieksan seurakunnat, minkä myötä seurakuntavierailut ovat helpompia.

Metsätyöt sulkevat osan Pärnävaaran asfalttiradasta

Joensuun kaupunki toteuttaa omistamillaan maa-alueilla metsähakkuita Pärnävaaran ympäristössä tällä ja ensi viikolla. Työmaa-alue sijaitsee Pärnävaarantien pohjoispuolella asfalttiradan ympärillä sekä Pohjalammen ja metsälenkin väliin jäävässä maastossa.

Päällystykset haittaavat

Kahden ison tieremontin Mattisenlahdentien ja Niinikkosaarentien remontit ovat etenemässä päällystysvaiheeseen.

SBS Jekku aloitti Cupilla

Jekun 2-divisioonaan nousseen miesten joukkueen kauden ensimmäiset salibandyottelut pelattiin viikonloppuna Ylämyllyllä. Kolmen joukkueen Suomen Cupin turnauksesta vain voittajalle oli luvassa jatkopaikka Suomen Cupin taipaleella.

Sähkökatkot laajoja lauantaina

Lauantaina Pohjois-Karjalan ylitse pyyhkäissyt ukkosmyräkkä on katkonut laajalti sähköjä. Rääkkylässä sähköttä oli Pohjois-Karjalan Sähkön häiriökartan mukaan 1279 taloutta neljän jälkeen iltapäivällä.

Verkkariperjantaina laulettiin maakuntalauluja

Lauantaina vietettävä Pohjois-Karjalan maakuntapäivä kirvoitti ihmiset pukeutumaan perjantain aattopäivänä verkkareihin. Näin teki myös Eläkeliiton Liperin yhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Leppänen.

Saippuataitaja Marjo Räsänen on Pohjois-Karjalan vuoden 2024 Taito-yrittäjä

Ylämyllyllä suolasaippuoita valmistava Marjo Räsänen on valittu maakunnan Taito-yrittäjäksi. Palkitseminen tapahtui torstaina Joensuussa järjestetyssä valtakunnallisessa Käsityögaalassa.

Ylämyllyn nuokkarin torstait varataan nuorille aikuisille

Ylämyllyn yläkoulun ja kirjaston yhteydessä sijaitseva nuorisotila toivottaa jatkossa torstaisin 16–28-vuotiaat nuoret ja aikuiset tervetulleiksi viettämään aikaa yhdessä toisten kanssa.

”Vammaisvaikutusten arvioinnille olisi ollut tarvetta”

Keski-Karjalan vammaisneuvosto jätti oman lausuntonsa hyvinvointialueen palvelustrategiasta ja palveluverkkosuunnitelmasta. Rääkkylään edustavan neuvoston puheenjohtaja Marja-Liisa Lamminsalon allekirjoittamassa lausunnossa huomioidaan, että vammaisvaikutusten arviointi olisi antanut paremman kuva, miten suunnitelmiin kirjatut vaihtoehdot olisivat vaikuttaneet vammaispalveluihin.

Ensimmäinen Peace Circle -puisto avataan Ylämyllylle syyskuussa

Liperissä avataan 20. syyskuuta ensimmäinen Peace Circle -puisto eli rauhanympyrän muotoinen istutusalue, joka yhdistää ympäristönsuojelun, rauhan edistämisen ja yhteisöllisen toiminnan. Halkaisijaltaan 25-metrinen ympyrä sijaitsee Rahtitiellä. Yleisölle paikalla järjestetään avoin tilaisuus YK:n kansainvälisenä rauhan päivänä lauantaina 21. syyskuuta.

Kunnanjohtajaksi haastatellaan yhtä tuttua ja kolmea kokenutta

Liperin kunnanjohtajan virkaan haastatellaan neljää hakijaa. Haastateltavaksi kutsutaan Pellervo Hämäläinen, Pasi Marjakangas, Atte Rantanen ja Jussi Stoor.

Käsämän vastaanottokeskuksessa asunut mies on löytynyt sunnuntaina menehtyneenä

Itä-Suomen poliisi kertoo, että Käsämässä sijaitsevasta Liperin vastaanottokeskuksesta viikko sitten kadonnut mies on löytynyt menehtyneenä.

Käsämän vastaanottokeskuksesta kadonneesta miehestä pyydetään havaintoja

Poliisi kertoo etsivänsä Käsämän vastaanottokeskuksesta maanantaina kadonnutta miestä. Poliisi pyytää havaintoja miehestä vihjepuhelimeen, -sähköpostiin tai päivystysnumeroonsa.

Liperin talousjohtaja Pellervo Hämäläinen yksi kunnanjohtajan paikkaa hakeneista

Liperin kunnanjohtajan virkaan tuli keskiviikkoiltapäivän määräaikaan mennessä 28 hakemusta.

Liperin kunnanjohtajan virkaan saapui 28 hakemusta

Liperin kunnanjohtajan viran hakuaika päättyi tänään keskiviikkona kolmelta iltapäivällä. Hakijoita ilmaantui 28 kappaletta. Haastatteluryhmä kokoontuu ensi viikon maanantaina.