Rajavartioston vala täytti Liperin kirkon

Sotilasvalatilaisuus keräsi lauantaina Liperin kirkkoon rajavartioston alokkaiden läheisiä seuraamaan, miten nuoret miehet ja naiset saivat rajajääkärin nimityksen. Tilaisuutta oli edeltänyt perjantaina hiihtämällä suoritettu valamarssi valtakunnan rajalla. Noin 25 kilometrin hiihto oli sujunut kantamustenkin kanssa hyvin kaikilta osallistuneilta.

Maakuntaviestistä hopeaa Liperiin

Pohjois-Karjalan maakuntaviestin voiton vei viikonloppuna Joensuun ykkösjoukkue. Sen seitsemän hiihtäjää tekivät toiseksi tulleeseen Liperin joukkueeseen eroa lähes kaksi minuuttia.

Järvien selillä leveitä railoja ja korkeita jääharjanteita

Kuluvan talven säät ovat laittaneet niin sanotusti järvien jäät liikkeelle. Jäiden laajeneminen ja vedenpinnan lasku ovat synnyttäneet vähälumisille selille railoja.

Olkkarille kokoonnutaan torstaisin hengailemaan pelailemaan ja paistamaan pannareita

Nuorten Olkkariin ovat tervetulleita 16–28-vuotiaat ihan vaikka vain tuumailuseuraa kaivatessaan.

Liperin Hiihtoseuran naisille Suomen Cupin viestipronssia

Liperin Hiihtoseuran naisten joukkue voitti sunnuntaina Suomen cupin viestiosakilpailun pronssia. Joukkue Anni Kaipainen, Siiri Kaijansinkko ja Iitu Vuorma venyivät upeaan suoritukseen seuran kovimman hiihtäjän Maija Tiaisen kisatessa Italiassa nuorten MM-hiihdoissa.

Liperin Hiihtoseuran Anni Kaipainen SM-sprintillä sijalle 9.

Vantaalla lauantaina hiihdetyillä SM-sprinteillä parhaasta liperiläisseuran suorituksesta vastasi Anni Kaipainen. Hän eteni perinteisen kilpailussa aina semifinaaliin pudoten kuitenkin finaalista.

Heposelällä lähes 10 metrin levyinen railo – Moottorikelkkailija ajoi sulaan lauantaina iltapäivällä

Lauantaina iltapäivällä Liperin Heposelällä moottorikelkkailija erehtyi ajamaan railoon, jonka päälle oli syntynyt riitettä. Pahemmilta henkilövahingoilta vältyttiin.

Aviomiestä syytetään liperiläisen perheenäidin murhasta – Käsittely alkaa perjantaina

Aamuyöllä vajaa vuosi sitten Liperissä tehdyn henkirikoksen pääkäsittely alkaa kuluvan viikon perjantaina ja jatkuu ensi viikolla. Rikosnimikkeinä ovat murha ja törkeä raiskaus.

Kunta myönsi tukea lukuisille juhlavuoden tapahtumille – Katso mitä on luvassa

Liperin kunnanhallitus päätti maanantaina järjestöjen ja muiden tahojen kanssa tehtävistä yhteistyösopimuksista ja niihin liittyvistä euroista. Liperin kunnan 150-vuotisjuhlavuoden budjetti on 105 000 euroa, mutta summasta osa on sidottu muun muassa kunnan omien tapahtumien järjestelyihin. Tässä erässä kunta päätti noin 70 000 euron tukisummista.

Mattisenlahden koulun lakkautus valtuustoon

Liperin kunnanhallitus päätti maanantaina Mattisenlahden koulun lakkautuksesta. Se esittää valtuustolle, että kyläkoulu lakkautuu ennakoidusti kesällä 2026.

Hyvinvointialue myönsi järjestöavustuksia

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen Siun soten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta jakoi järjestöille  toiminta-avustuksia tammikuun lopun kokouksessaan. 

Kolehmaisten pikkuinen venyi vuoden ensimmäiseksi vauvaksi

Kolehmaisen pariskunta ihastui neljä vuotta sitten taloon Liperin maaseudun rauhassa. Tammikuun alussa perheen esikoistyttö Maaria sai pikkusiskon.

Kuoringan kohdalla Kuopiontien liikenne ruuhkautui onnettomuuden takia – Yksi henkilö loukkaantui vakavasti

Kuopiontiellä Kuoringan levähdyspaikan kohdalla on tapahtunut neljän jälkeen liikenneonnettomuus, joka on haitannut liikennettä. Toinen ajokaista on ollut pois käytöstä ja paikalla on ohikulkijoiden mukaan ollut runsaasti hälytysajoneuvoja.

Joensuu siirsi Pärnävaaran maa-alueiden julkista myyntiä parilla viikolla

Joensuun kaupunki on linjannut myyvänsä Liperin puolella Pärnävaaran alueella omistamansa maa-alueet. Joensuu omistaa urheilukeskuksen ympäristöstä toista sataa hehtaaria metsää.

Puhdas paloasema ilmasta huoltotiloihin

Yksi sauna on Liperin kirkonkylällä aina lämmin. Remontoidulla paloasemalla on nyt myös hyvä sisäilma sekä uudet tilat huoltamiseen, taukoiluun ja nukkumiseen.

Uutisten viikolla kouluissa ja päiväkodeissa luetaan Kotsareita

Tällä viikolla vietettävän Uutisten viikon myötä Liperin ja Rääkkylän kouluilla ja osassa päiväkoteja on tutustuttu niin paperiseen Kotiseutu-uutisiin kuin sen verkkolehteenkin.

Puhu päihteistä nuoresi kanssa

Liperin nuorisotyöntekijät arvioivat, että nikotiinipussien käyttö on viime aikoina lisääntynyt nuorten keskuudessa. Sähkötupakka on toinen koululaisten suosima tuote.

Immo Eronen innostaa omalla esimerkillään muita liikkumaan – ”Hyvistä kokemuksista voi syntyä kivoja harrastuksia”

Liperin vuoden liikuttajana Urheilugaalassa palkittiin päivätoiminnan ohjaaja Immo Eronen, jonka työ on Urheilugaalan vuoden teeman mukaisesti soveltavan liikunnan alalla.

Ensilumenlatu palkittiin maakunnan liikuttajana

Kuusi kertaa maapallon ympäri – sen verran kilometrejä hiihdettiin marras–joulukuussa Ilmo Kurvisen ja Harri Karttusen rakentamalla Pärnävaaran ensilumenladulla.

Rääkkylä on vuoden liikunta- ja urheilukunta – Alisa Karttunen sai bonuksena eurot mäkihyppypukuun

Rääkkylä palkittiin Urheilugaalassa Pohjois-Karjalan vuoden liikunta- ja urheilukuntana. Tilaisuudessa muistutettiin, että pienestä koostaan huolimatta pitäjässä onnistumaan viemään lukuisat eri liikuntalajien harrastusmahdollisuudet kylille kunnan, järjestöjen ja yksittäisten ihmisen aktiivisella otteella.

Syntyvyys hurjan alhainen – Rääkkylässä iloitaan muuttovoitosta

Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan Liperissä syntyi vuonna 2024 vain 80 lasta. Se on tasan yhtä vähän kuin pohjanoteerausvuonna 2022. Välissä vuonna 2023 leipäpitäjän lapsiluku oli mukavat 105.

Lykkyä-stipendit vauhdittavat harrastamista

Eedit Perkkiö on 16-vuotias liperiläinen, joka harrastaa taidetta. Hän on yksi 12 nuoresta, jonka harrastamista pystyttiin tänä talvena tukemaan Lykkyä-hyväntekeväisyyskonsertin tuotoilla. Stipendeinä jaetut lahjakortit ojennettiin saajilleen vuoden lopulla.

Antti Jussi Kososen rahastosta tukea musiikille, näytelmätaiteelle ja opinnoille

Myös Liperiin ja Rääkkylään ohjautui apurahaa Antti Jussi Kososen rahastosta.

Partio haastaa voittamaan itsensä

Mitä lapset edellä, sitä aikuiset perässä. Johanna Tiilikainen on Liperin Kokkoveikkojen uusi lippukunnanjohtaja.

Tourette ei estä Minnea Häkkistä matkalla unelmiin

Usein ajattelemme, että unelmiemme tiellä on haasteita ja maailman muuttaminen on liki mahdotonta. Liperin nuorisovaltuuston uusi puheenjohtaja, ylämyllyläinen Minnea Häkkinen näkee ympärillään mahdollisuuksia esteiden sijaan.

Myllymiljöö myytävänä huutokaupassa

Liperin Kirkkolahden rannalla sijaitseva myllymiljöön kiinteistökokonaisuus on myytävänä huutokaupat.com-sivustolla. Aavakax Oy:n omistama Myllyranta-kohde kattaa myllymiljöön 2,3 hehtaarin asemakaavoitetun maa-alueen ja sillä tällä hetkellä sijaitsevat rakennukset.

Maija Tiainen hiihti toisen nuorten SM-kullan perinteisen kilpailusta

Maija Tiainen työnteli yhteislähtökilpailun kärkipaikalla 15 kilometriä lähes alusta loppuun kotiuttaen viikonlopun toisen suomenmestaruuden Liperin Hiihtoseuralle.

Pauli Vuorma voitti Juuso Variksen nuorten SM-hiihtojen pronssitaistelussa

Nuorten SM-hiihtojen sunnuntain 15 kilometrin yhteislähtökilpailussa Liperin Hiihtoseuran kaksikko Juuso Varis ja Pauli Vuorma olivat pitkään mukana kärkijoukossa sijoittuen lopulta kolmanneksi ja neljänneksi.

Maija Tiaiselle nuorten SM-kultaa

Liperin Hiihtoseuran Maija Tiainen voitti 23-vuotiaiden suomenmestaruuden näytöstyyliin 10 kilometrin väliaikalähtökilpailussa.

Liperin Hiihtoseuran Pauli Vuorma neljänneksi vapaan 10 kilometrillä – Suksivalintaansa harmitellut Juuso Varis jäi viidenneksi

Nuorten SM-kilpailujen kymmenen kilometrin vapaan väliaikalähtökilpailussa valokeilaan nousi Liperin Hiihtoseuran Pauli Vuorma. Nousujohteisen hiihdon myötä Vuorma oli 23-vuotiaiden lopputuloksissa neljäs, Juuso Varis viides ja LipHs:n kasvatti Vuokarin väreissä hiihtävä Veeti Pyykkö kuudes.

Maija Tiainen toi päivän toisen nuorten SM-hopean Liperin Hiihtoseuralle

Liperin Hiihtoseuran Maija Tiainen venyi hopealle 23-vuotiaiden sprintin finaalissa Hämeenlinnassa.

Juuso Varis voitti SM-hopeaa 23-vuotiaiden sprintillä

Liperin Hiihtoseuran Juuso Varis voitti perjantaina nuorten SM-kilpailuissa sprinttihiihdon hopeaa 23-vuotiaiden sarjassa.

Kahvilassa tarjotaan nuorille välipalaa

Liperin kirkonkylällä toimivan Kahvila Moccan yrittäjä Tiina Savolainen on tunnettu hyväntekeväisyystempauksistaan. Milloin hän on tarjonnut perheille maksutta ruokaa, milloin kutsunut perheitä piparikoristeluun. Nuorille Savolainen on mahdollistanut pientä korvausta vastaan pitsantäyteisiä peli-iltoja. Nyt viimeisimpänä hän tarjoaa koululaisille maksutta iltapäivän välipalan – jokaisena arkipäivänä tästä viikosta alkaen. 

Liperissä palveluja myös heinäveteläisille

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt Liperin sote-keskuksen järjestämissuunnitelman. THL on määritellyt kunnille sairastavuusindeksit, jotka kuvastavat väestön lukumäärää oletettua runsaampaa palvelutarvetta. Koko maan keskimääräisen sairastavuusindeksin ollessa 100 ja Pohjois-Karjalan 120,7, Liperin indeksi on 108,4 ja Rääkkylän 151,9. Liperin sote-keskuksen alueelle kuuluvan Heinäveden indeksi on 159,7.

Paikkakunnalle saapuva vieras kannattaisi nähdä matkailijana

PÄÄKIRJOITUS Matkailun taustalla on moninaisia tarkoituksia ja toiveita. Pikku hiljaa on sisäistetty, että ihmiset hurauttavat etäänperälle muutenkin kuin vain rentoutumaan hotelliin tai mökkiin. Perheet ja kaveriporukat etsivät vapaapäivien ohjelmaansa tapahtumia ja toimintaa. Urheiluväki taas suuntaa justiinsa sinne, missä SM-hiihdot, oman joukkueen ottelu tai seuraava rallimittelö kannustetaan käyntiin. Yöpyvät, syövät, tankkaavat ja kenties kuluttavat muutakin mukavaa

Liperin Hiihtoseuran Maija Tiainen sauvoi skiathlonin SM-pronssille

Sunnuntaina Imatran SM-hiihdoissa nähtiin jännitysnäytelmä, jonka lopputuloksena Liperin Hiihtoseuran Maija Tiainen ylitti maaliviivan kolmantena. Liperin Hiihtoseuran viikonloppua täydensivät parisprintin naisten 4. sija ja miesten 6. sija sekä lauantain väliaikakisan onnistumiset.

Maija Tiainen hiihti seitsemänneksi perinteisen kilpailussa

SM-hiihdot jatkuivat lauantaina Imatralla naisten ja miesten 10 kilometrin perinteisen väliaikalähtökilpailuilla. Parhaasta sijoituksesta vastasi tälle kaudelle Liperin väreihin vaihtanut Maija Tiainen.

Liperin sote-keskus tuottaa myös paljon palveluja Heinävedellä asuville

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi loppuvuodesta Liperin sote-keskuksen alueellisen järjestämissuunnitelman.

Liperin Hiihtoseura jäi naisten SM-parisprintissä niukasti mitaleilta

Liperin Hiihtoseuran kaksikko, Anni Kaipainen ja Maija Tiainen, lähti perjantaina SM-parisprintin finaalin karsinnan kovimmalla ajalla. Viimeisen osuuden kova vauhti sinetöi Liperin kuitenkin neljänneksi.

Liikennekuolemilta vältyttiin Liperissä ja Rääkkylässä viime vuonna

Liperissä ja Rääkkylässä vietettiin valkoista vuotta 2024 liikennekuolemisen suhteen. Yhtään henkilöä ei menehtynyt kummankaan kunnan teillä.