15.2.2018
Kurvisista Kontiolahteen

Koreassa meneillään olevat talviolympialaiset ovat tuoneet penkkiurheilijoille taas kosolti jännitettävää. Reippaan aikaeron takia kisoja käydään suurimmaksi osaksi keskellä päivää tai osin jo aamuyöllä. Onneksi monet suomalaisten suosikkilajit näkyvät päivällä.
14.2.2018
Murskesiilot paikallaan
Liperin kunnan lupajaos hyväksyi rakennustarkastajan esityksen, joka koskee maatalousyrittäjän murskeviljasiilon lupamenettelyä. Naapurikiinteistön omistaja on vaatinut viljasiilojen käytön lopettamista. Tilat sijaitsevat Liperin kirkonkylän tuntumassa.
14.2.2018
Hopeatee maistuu Alli Variksen iltajuomana

Leppilammilta kotoisin oleva 87-vuotis Alli Varis viettää leppoisia eläkepäiviään Jyrin hoivakodissa Ylämyllyllä. Jyriin hän tuli Viinijärveltä kolmisen vuotta sitten. – Täällä on ollut hyvä olla. Jyrissä saa hyvää hoitoa. Tulin tänne mieheni Erkin kuoleman jälkeen. Erkki ehti 92 vuoden ikään, Varis kertoo. Vuonna 1930 syntynyt Varis kävi koulunsa Leppilammen kylän omassa koulussa. Vanhemmilla oli maanviljelystila.
14.2.2018
Pahakalantielle rajoitus
Pahakalantien nopeusrajoitusta lasketaan. Yksityistien hoitokunta esitti alentamista neljäänkymmeneen kilometriin tunnissa. Tällä hetkellä rajoitus on 80 kilometriä tunnissa.
12.2.2018
LiVo saa vastaansa Karpaasit
Liperi Volley haki lentopallon kakkossarjan jatkopeleissä tarvittavan toisen voiton vieraissa Vaasan Kiistosta viime lauantaina. Voitto irtosi suoraan erin 0-3 (21–25, 26–28, 19–25).
10.2.2018
Saariston rannasta vuoden vierasvenesatama
Liperin Tutjunniemessä sijaitseva Saariston ranta on Järvi-Suomen vuoden 2018 vierasvenesatama. Palkinto julkistettiin meneillään olevassa Helsingin venenäyttelyssä. Rääkkylän Paksuniemi sai saman palkinnon myös tällä vuosikymmenellä.
7.2.2018
Yritysneuvojat yhdessä koolla

Aloittaville yrittäjille ja yritystoimintaa suunnitteleville oli tarjolla Ylämyllyn yritystalolla tällä viikolla tarjolla kattava paketti yritysneuvontaa. Paikalla oli Lipertekin, Josekin ja TE-toimiston sekä Tilitoimisto Vahtivuoren edustajia ja neuvojia.
7.2.2018
LiVo siirsi ratkaisun Vaasaan

Jyrin liikuntahallissa nähtiin sunnuntaina tiukka ja tasainen lentopallon kakkossarjan jatkopeli, jossa vastakkain olivat Liperi Volley ja Vaasan Kiisto. Vaasalaiset olivat voittaneet kotona ensimmäisen pelin. LiVo siirsi erin 3–1 ( 31–29, 25–23, 20–25, 25–21) ratkaisun Vaasaan tulevaksi viikonlopuksi.
31.1.2018
Martti Harkonmaa tunnustautuu laiskaksi

Pielisjärven ja Outokummun kautta Viinijärvelle 1960-luvun lopulla kotiutunut 75-vuotias Martti Harkonmaa viettää rauhallisia eläkepäiviään palvelutalo Neliapilassa. Hän muutti taloon kolmisen vuotta sitten jouduttuaan leskimieheksi.
31.1.2018
Jyriin monipuolinen harjoitushalli

Ylämyllyn Yllätyksen suunnitteleman lämpimän harjoitushallin rakentaminen alkaa Jyrissä näillä näkymillä keväällä, ja valmista on ensi syksynä. Halli on suunniteltu ensisijaisesti seuran jalkapalloilijoiden tarpeisiin, mutta siinä otetaan huomioon esimerkiksi myös pesäpalloilijat ja yleisurheilijat.
24.1.2018
Kaikkien kaukalo Roukalahdelle

Roukalahtelainen Jarkko Kinnunen luonnehtii kylän uutta ylpeyttä kaikkien kaukaloksi. Kyse on kyläläisten uudesta talkootuotoksesta –jääkiekkokaukalosta. Kaikkien kaukalolla hän tarkoittaa sitä, että kaukalon ulkopuolella ei kysellä asuinpaikkaa, vaan muutkin kuin kyläläiset ovat tervetulleita käyttämään liukasta areenaa.
24.1.2018
Mantsisen laadukkuus ja innovatiivisuus purevat

Viime vuoden puolivälissä Mantsinen Groupin toimitusjohtajana aloittaneella Mia Mantsisella on mieluisaa kerrottavaa. Ylämyllyn tehtaalle palkataan parhaillaan kymmentä uutta työntekijää ja yhtiön liikevaihto on vahvassa nousussa.
24.1.2018
Monipuolista hyvinvointia

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
23.1.2018
Tutun tilalla jotain uutta

Noin sadan jäsenen Liperin Naisvoimistelijat jatkaa tutulla linjallaan liikuttamalla liperiläisiä ja pitämällä samalla huolen heidän hyvinvoinnistaan – niin aikuisten kuin nuorempien. Tuore puheenjohtaja Sirpa Utriainen haluaa jatkaa samaa työtä, mutta haluaisi kuulla lisää toiveita ja pohtia seuran kehittämistarpeita.
22.1.2018
Makuu, pysty, päivää ja kiitos

Korea on Marko ja Kati Kurviselle jo tuttu paikka. Kisajärjestäjien kanssa kaikki järjestelyt ovat sujuneet hyvin. Kurvisilta sujuu muutama sana myös koreaksi.
17.1.2018
Mantsinen Group kasvun tiellä

Liperiläinen Mantsinen Group jatkaa vakaata kasvuaan. Toimitusjohtaja Mia Mantsinen kertoo, että konsernin liikevaihto on kasvamassa vuonna 2017 noin kymmenen miljoonaa euroa. Vuonna 2016 liikevaihto oli noin 60 miljoonaa euroa.
17.1.2018
Kiiskiä kiskotaan jäälle helmikuussa

Liperin Urheilukalastajat juhlii tänä vuonna 30-vuotistaivaltaan. Omat juhlat pidetään huhtikuussa. Juhlavuoden kunniaksi vajaan kolmensadan jäsenen seura järjestää kahdet SM-kilpailut.
13.1.2018
Nissiset ovat kotiutuneet Konttilanhoviin

Liperiläiset Paavo ja Mirjam Nissinen ovat kotiutuneet hyvin Konttilanhovin palvelutaloon. Pariskunnalla on talossa pieni kaksio, jossa he ovat asuneet kahden ja puolen vuoden ajan. - Alkuun Mirjam ei oikein tykännyt olla täällä, mutta kun hänen kuntonsa on entisestään huonontunut, niin tämä on meille hyvä paikka, tuumaa Paavo Nissinen omasta ja muistisairaan vaimonsa puolesta.
10.1.2018
Kirkkoveneellä olisit jo perillä

Liperin maanantaisessa valtuustoseminaarissa Luovissa hahmoteltiin helmikuista valtuuston kokousta varten kuntastrategiaa tuleville vuosille. Suuria muutoksia esillä olleeseen luonnokseen ei ole tulossa. Suuremmille ryhmille luonnos kelpasi lähes sellaisenaan, kun taas jotkut kaipasivat terävöittämistä ja sanavalintojen täsmentämistä.
9.1.2018
Kiinnostus paikallislehtiin lisääntynyt
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
9.1.2018
Vedenpyhitys ”Jordanin” varrella

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Paavo Ratilainen totesi Taipaleenjoen varrella tehdyn vedenpyhityksen jälkeen kirkkoväelle, että jälleen kerran on suoritettu vedenpyhitys ”Jordanin” virralla.
3.1.2018
Hiihtämisestä kannattaa nyt nauttia
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea koko artikkelin.
2.1.2018
Hiki pintaan potkurilla

Potkuri on tähän aikaan vuodesta kätevä kulkupeli. Lunta riittää ja jalkakäytävät sekä tiensyrjät ovat luistavassa kunnossa, jos niitä ei ole hiekoitettu aivan kukkuroilleen. Kirkonkylällä Ruuskanmutkan tienoilla asuvalle Sirpa Löfgrenille perinteinen jalaspotkuri ja pyöräpotkuri ovat oivia liikkumavälineitä ja samalla myös tukivälineitä.
30.12.2017
Uutta vuotta otetaan vastaan perheen parissa

Liperiläiset Valtteri Hiltunen ja Satu Hirvonen sekä rääkkyläläiset Timo Mölsä ja Mammu Koskelo ottavat uutta vuotta vastaan lähinnä perheen parissa. Vuoden 2018 odotuksiin kuuluu muun muassa koulun vaihto, uudet suunnitelmat ja tietysti arkisen aherruksen jatkuminen.
29.12.2017
Hiihtoseuran nuoret tähtäävät huipulle

Liperin Hiihtoseuran viisitoistavuotias Paavo Pakarinen ja vuotta vanhempi Jesse Piiroinen tähtäävät tässä vaiheessa oman ikäluokkansa kymmenen parhaan joukkoon. Määrätietoisen harjoittelun päätepiste on vielä huomattavasti ylempänä, kunhan molemmille karttuu lisää ikää.
28.12.2017
Pankkikonttorit kiinni työnseisauksen vuoksi
Liperin ja Rääkkylän Osuuspankkien konttorit ovat tämän vuoden viimeisinä arkipäivinä, torstaina ja perjantaina, kiinni työnseisauksen vuoksi. Rahoitusalan työehtosopimusneuvotteluissa ei ole päästy sopimukseen. Ammattiliitto Pro:n ilmoittama työtaistelu koskee koko maata. Konttorit ovat kiinni Liperissä kirkonkylällä, Ylämyllyllä ja Viinijärvellä sekä Rääkkylässä.
19.12.2017
Rakentavasti repimisen sijasta
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
18.12.2017
Kinkkukilpailun voitto Kimmo Sahlmanille
Liperin Reserviläisten järjestämän perinteisen kinkkukilpailun parhaan yhteistuloksen ampui Kimmo Sahlman Outokummun Reserviläisistä. Kilpailu ammuttiin Roukalahden ampumaradalla palveluspistoolilla, 9 mm, kaksi erillistä ammuntaa, PA3 ja PA4, joista laskettiin yhteistulos.
18.12.2017
Kiireetön joulusauna yrittäjän mieleen

Välikankaan teollisuusalueella Ylämyllyllä sijaitseva Hehku-kiukaita ja saunaratkaisuja tekevä yritys taitaa olla monelle liperiläisille hieman tuntemattomampi yritys. Mika Nykyrin ja kahden muun yhtiökumppanin yritys tekee asiakkaiden tarpeiden mukaisesti saunakokonaisuuksia.
16.12.2017
Työmaalla tarvitaan aina mestaria

Liperiläinen Jarmo Hämäläinen sai RKL:n Pohjois-Karjalan piirin Vuoden mestari 2017 -tunnustuksen pitkästä ja ansiokkaasta urastaan. Rakennusinsinööri Hämäläinen on Eero Reijonen Oy:n toimitusjohtaja.
15.12.2017
Kerrostaloesittely kiinnosti
Rakennusliike Reijosen järjestämä esittely Liperin kirkonkylän kerrostalohankkeesta kiinnosti eilen vajaata kymmentä katsojaa. Toimitusjohtaja Jarmo Hämäläinen kertoi, että kävijät olivat tosimielellä liikkeellä.
14.12.2017
Paavilainen ja Avioliittosimulaattori Roukalahdelle
Roukalahden Kivekkäiden johtokunta valitsi hiljattain vuoden 2018 kesäteatterinäytelmän ja ohjaajan. Tänä kesänä Roukalahden kesäteatterissa esitettiin Hannu Virolaisen ohjaama Kohtalon tango.
14.12.2017
Airsoft liikuttaa samanhenkisiä

Liperiläinen Harri Hyttinen on melko tyypillinen airsoftin harrastaja. Alle kolmekymppinen Hyttinen aloitti vuosia sitten lajin harrastamisen kavereiden innostamana. ”Kuulasodassa” saa Hyttisen mukaan liikuntaa ja laji on samanhenkisten harrastajien sosiaalinen tapahtuma.
13.12.2017
Taipaleen seurakunnalta jyrkkä ei liitokselle

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan kirkkovaltuusto yhtyi kirkkoneuvoston kantaan, jonka mukaan seurakuntaa ei tule liittää Karjalan hiippakunnassa kappeliseurakuntana Joensuun seurakuntaan, josta kaavaillaan hiippakunnan toista ”pääseurakuntaa”, Itäistä seurakuntaa.
11.12.2017
Joulutunnelmaan Kerosten lauluin

Liperissä järjestetään joulun alla lukuisia konsertteja. Niistä yksi oli Kerosten perheen, Jari, Saara, Tommi ja Annika, järjestämä konsertti Liperin kirkossa. Heille tukea antoivat pianossa Hannele Sorvari ja uruissa Marko Hakanpää. Harrastunnelmaisessa konsertissa kuultiin lähes parikymmentä jouluista laulua.
10.12.2017
Ansiomitaleita lisää
Itsenäisyyspäivään liittyen myös reserviupseereita palkittiin erilaisin ansiomitalein. Reserviupseeriliiton hopeisen ansiomitalin saivat Liperistä kapteeni Hirvonen Jussi-Pekka ja luutnantti Tukiainen Mika.
5.12.2017
Siun seurakunta -selvityksen tulos halutaan katsoa

Liperin seurakunta on edelleen mukana kolmentoista seurakunnan kanssa Siun seurakunta -selvityksen jatko-osassa, johon valitaan vuodenvaihteen tienoilla selvitysmies. Hankkeen ohjausryhmää on vetänyt lääninrovasti Jukka Reinikainen. Liperistä ohjausryhmässä on ollut mukana talouspäällikkö Harri Nousiainen.


