Hopeatee maistuu Alli Variksen iltajuomana
Leppilammilta kotoisin oleva 87-vuotis Alli Varis viettää leppoisia eläkepäiviään Jyrin hoivakodissa Ylämyllyllä. Jyriin hän tuli Viinijärveltä kolmisen vuotta sitten.
– Täällä on ollut hyvä olla. Jyrissä saa hyvää hoitoa. Tulin tänne mieheni Erkin kuoleman jälkeen. Erkki ehti 92 vuoden ikään, Varis kertoo.
Vuonna 1930 syntynyt Varis kävi koulunsa Leppilammen kylän omassa koulussa. Vanhemmilla oli maanviljelystila.
– Meitä oli kahdeksan lasta ja tila jäi aikoinaan vanhimmalla veljelle. Tila oli alun perin äitini, johon piti saada isäntä. Tila on nykyään ulkopuolisen omistuksessa.
Alli Varis nauraa, että 23-vuotiaana hän lähti ja meni naimisiin. Ensin hän oli kotivävynä Erkin tilalla ja kolmen vuoden kuluttua nuori pari muutti omalle tilalle Suvisrantaan.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.