Rääkkylän Paksuniemen kesäkeitaan merkittävin uutuus kesäkaudella on oma Paksut Pojat -olut. Kolin Panimo tekee erän olutta vain Paksuniemen käyttöön. Samaan sarjaan kuuluun myös siideri, mutta se on makuna saatavissa myös muualla.
Liperissä valittu tie kouluinvestointien kohdalla alkaa saada pikkuhiljaa oikeita hintalappuja. Ylämyllyn yläkouluinvestoinnin kohdalla lukema on tällä hetkellä hieman vajaat kaksikymmentä miljoonaa euroa. Kirkonkylän koulukeskuksen osalta kustannusarvio on viitisen miljoonaa euroa.
Ylämyllyn osayleiskaavan muutos, jonka lähtökohtana oli uuden yläkoulun tonttitarve, on edennyt jo nähtävillä olon jälkeen hyväksymisvaiheeseen.
Ylämyllyn yläkoulun kustannusarvioksi on täsmentymässä tässä vaiheessa 19,68 miljoonaa euroa, kun hankesuunnitelmassa puhuttiin noin 13,5 miljoonasta eurosta. Elinympäristölautakunta esittää luonnossuunnitelmaa ja kustannusarviota kunnanhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi.
Liperin Kirkkorantaan on suunnitteilla kehittämis- ja investointihanke, johon haetaan tukea Maakuntaliiton EAKR-rahoista. Kunnan elinkeinojohtaja Mika Hyttinen kertoo, että Lipertekin elinkeinopuolen vetämää hanketta on suunniteltu vuosille 2020-21.
Liperiin tuli muutama ylennys tänään 4. kesäkuuta. Päivä on Puolustusvoimain lippujuhlan päivä.
Jalkojen menettäminen ei ole hillinnyt Irja Huikurin menohaluja. Hänen tavoitteenaan on kelata pyörätuolilla päivittäin sulan maan aikaan kahdeksan kilometriä.
Liperin seurakunta käynnistää kirkkoneuvoston päätöksellä pastori Riitta Mäntylän irtisanomisprosessin. Neuvosto pyytää Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulia kiireellisesti ratkaisemaan Mäntylän viranhoitoa koskevan asian eli irtisanomisprosessin.
Viinijärvelle valtatie yhdeksälle rakennetaan uusi rautatien ylikulkusilta. Touko-kesäkuun vaihteessa rakennettiin tilapäisen sillan maapenkereitä.
Viinijärven Urheilijoiden eli tuttavallisemmin Vinkun pesiskoulu lähestyy taas tänäkin kesänä. Pesiskoulu alkaa ensi viikon maanantaina kolmella kentällä Liperissä.