Liperin kunnanvaltuutetut olivat maanantai-iltana leppoisalla päällä, sen verran kehuja viime vuoden tilinpäätös, henkilöstötilinpäätös ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus saivat.
Liperin seurakunta ja kunnan työllisyyspalvelut järjestävät yhteistyössä työttömien virkistyspäivän Kuoringan leirikeskuksessa. Virkistyksen ajankohta on 12. kesäkuuta ja siihen on varattu aikaa viisi tuntia aamukymmeneltä lähtien.
Liperissä järjestettiin tiistaina kolmessa taajamassa Työllisyyden Road Show, joka oli suunnattu työnantajille. Kyse oli eri viranomaisten työllistämisinformaatiosta ja keskustelutilaisuudesta, jossa oli mahdollisuus esittää toiveita ja ajatuksia.
Viinijärven Urheilijoiden Pohjanmaan viikonloppukierros toi mukanaan naisten Suomensarjan avauspisteet. Lauantaina kukistui Seinäjoki jaksoin 0–2 (3–5, 4–8) ja sunnuntaina Ilmajoki 1–2 (3–7, 5–3, 0–0, 4–5).
Mattisenlahden koulun pihalla kisailtiin toiseksi viimeisellä kouluviikolla leikkimielisessä Miljoonia koppeja -kisassa pesäpallon parissa. Koppikisan ohessa opiskeltiin lajin taitoja.
Koiraharrastus on vienyt mukanaan liperiläisen Anne Vänskän. Nuoruuden koirakaverista harrastus on vienyt mukanaan omaan kenneliin.
Liperin kunnanhallituksen käsittelemästä talouskatsauksesta selviää, että tämän vuoden toimintakate paranee 420 000 euroa ja vuosikate 0,5 miljoonaa euroa. Vuosikatteeksi on tulossa 2,4 miljoonaa euroa, joka on kuitenkin tavoitellun, 3,75 miljoonaa euroa alapuolella.
Liperi ottaa seitsemän miljoonan euron talousarviolainan tälle vuodelle. Kunnanhallitus valitsi lainan antajaksi neljästä ehdokkaasta Kuntarahoitus Oy:n.
Kunnanhallitus laittoi pisteen Liperin kunnan ja Ylämyllyn Urheiluhalli Oy:n yhteiselle harjoitusjalkapallohankkeelle. Hanke on rauennut, eikä kunnalla ole tarvetta tehdä maanvuokrasopimusta.
Kunnanhallitus hyväksyi Jyrin teollisuusalueelta Laavupolun tuntumasta kahdelle liperiläiselle yritykselle lisämaan myymisen, jolla varmistetaan molempien yritysten toiminta alueella.