Yläkouluun liki 20 miljoonaa euroa

Ylämyllyn yläkoulun kustannusarvioksi on täsmentymässä tässä vaiheessa 19,68 miljoonaa euroa, kun hankesuunnitelmassa puhuttiin noin 13,5 miljoonasta eurosta. Elinympäristölautakunta esittää luonnossuunnitelmaa ja kustannusarviota kunnanhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi.

Kustannusarviota ovat kasvattaneet neliökustannusten nousu, uusien hyväksyttyjen tilojen laajennukset ja suunnittelun aikana mukaan tulleet muut lisätarpeet.

Lisäeurojen tarvetta ovat tuoneet iso 900 neliön liikuntasali, kansalaisopiston ja seutukirjaston sekä nuorisotoimen tilat. Näistä on kertynyt hankesuunnitelmaan nähden reilun kahden sadan neliön lisäys. Bruttoneliöissä puhutaan noin 800 neliön lisäyksestä.

Muita muutoksia on tullut keittiötiloihin, luokkatiloihin, joissa on kasvua ja pienennyksiä, ja erilaisiin muihin käyttötiloihin.

Yläkouluhankkeen lopulliset toteutussuunnitelmat ja niiden pohjalta laadittu tarkennettu kustannusarvio tuodaan 2019 loppuvuodesta erikseen päätettäväksi.

Jyrin alueelle rakennettavan koulun rakentaminen on tarkoitus aloittaa ensi vuonna. Valmista pitäisi olla 2021, jonka jälkeen koulurakentaminen jatkuu kirkonkylän alakoululla.

Vastaa