Kaksi huumekuskia liikkeellä Liperissä

Liperiläinen kolmekymppinen nainen jäi kiinni rattijuopumuksesta Liperintiellä perjantaina iltapäivällä kello 16:n aikaan. Hän puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti tiesi kertoa naisen käyttäneen amfetamiinia.

Poliisi pyytää havaintoja myllyn palosta

Poliisi on käynnistänyt tutkinnan Liperin myllyn viimeöisen tulipalon osalta. Tapausta tutkitaan nimikkeellä palonsyyn tutkinta. Alustavien tietojen perusteella asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.

Liperin mylly tuhoutui tulipalossa

Liperin myllynä tunnettu rakennus tuhoutui viime yönä syttyneessä tulipalossa. Rakennus on vaarassa sortua, joten ulkopuolisten ei tule liikkua Kirkkolahden rannalla sijaitsevan myllyn alueella.

Kesä, korona ja mökkiläiset

Voikukat hehkuvat auringonkeltaisina Liperin lavan kupeessa, ja pihlajat levittelevät lehtiään täyteen mittaansa Paksuniementien varressa Rääkkylän kirkonkylällä.

Talo täyttyi savusta Rääkkylässä

Lokintiellä Rääkkylässä sijaitseva talo täyttyi savusta eilen illalla yhdeksän aikaan. Tapahtumat saivat alkunsa, kun talon leivinuunia lämmitettiin pitkän tauon jälkeen. Hormit olivat kylmiä, jolloin savut tulivatkin sisätiloihin ja levisivät koko huoneistoon.

”Teltalle löytyy aina paikka”

Mistä maja matkailijalle, kysyttiin Kotiseutu-uutisissa 5. kesäkuuta vuonna 1975.

Liki kahtasataa Liperissä

Perjantai-iltana poliisin tutkaan tarttui Liperin alueella pari varsin vauhdikkaasti edennyttä autoilijaa.

Vähimmäisnopeus tekee tuloaan

Kesäkuun koittaessa tieliikenteessä on moni asia toisin. Tuolloin astuu voimaan uusi tieliikennelaki, jonka tarkoituksena on lisätä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä luoda edellytyksiä liikenteen digitalisoitumiselle.

Kerro, kerro tilasto

Ensi viikolla koittaa kesäkuu. Kalenterilehden kääntyminen merkitsee kevään vaihtumista kesäksi – vihreän värin syvenemistä, uimarantojen vetovoiman kasvua ja pörriäisten yhä kiihkeämpää surinaa.

Patrik Tiihonen harjoittelee snookeria Käsämässä

Suomen huipulla snookeria pelaava turkulainen Patrik Tiihonen on ollut ”koronaleirillä” liperiläisen Harri Mäenpään luona Käsämässä jo useamman viikon ajan.

Nainen autoili humalassa, reppaasti kaasupoljinta painellen

Joensuulaisen naisen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja törkeään rattijuopumukseen tämän kaahattua henkilöautolla Varkaudentiellä alkoholin vaikutuksen alaisena.

Kädenojennus yksityisille päiväkodeille

Liperin kunnan hyvinvointilautakunta päätti sopimusmuutoksista, joiden avulla pyritään hieman helpottamaan yksityisten päiväkotien taloudellista tilannetta.

Ilman korttia ei saisi ajella

Tieliikennelakia rikkonut autoilija jäi poliisin haaviin Kuopiontiellä Kuoringan kohdalla eilen torstaina iltapäivällä.

Tuulahdus puolen vuosisadan takaa

Paikallislehti on aina oman aikansa tuote. Sen tähden onkin mielenkiintoista lehteillä vanhoja sanomalehtiä, kuunnella paperin rapinaa ja tehdä pieni aikamatka menneiden vuosikymmenten tunnelmaan.

Sulo Ylisirniö sijoittui neljänneksi Metsävisassa

Liperiläinen, Siikasalmen kristillistä koulua käyvä Sulo Ylisirniö on sijoittunut neljänneksi valtakunnallisessa Metsävisassa. Kilpailun voitti Eelis Ojala Kirkkonummelta.

Tarina salapoliisin tyttärestä

Tänään keskiviikkona ilmestyvän Me Naiset -lehden sivuille on painettu Tuomas Liuksen loihtiman jatkokertomuksen ensimmäinen osa. Seikkailu on jatkumoa 35 vuotta sitten Karjalan Maa -lehdessä alkaneelle tarinalle.

Rahasta ja vetovoimasta

Koronakevään ajan Joensuun lentoasemalla on ollut hiljaista. Liperin, Kontiolahden ja Joensuun rajamailla sijaitsevalta kentältä ei ole reittilentoja noussut pariin kuukauteen, eikä tilanteeseen ole helpotusta luvassa lähikuukausinakaan.

Koirakoulu muutti Mattisenlahdelle

Mattisenlahden Koulutien varressa oppia saavat piakkoin myös nelijalkaiset ystävämme. Koirakoulu Napakan yrittäjä Niina Leinonen rakentaa parasta aikaa miehensä kanssa koirankoulutuskenttää pariskunnan vastavalmistuneen omakotitalon pihapiiriin.

Kävelytie kunnostettu, maalaustalkoot kesäkuussa

Liperin kirkonkylällä sijaitsevassa Luhtapuistossa on nyt aiempaa mukavampi liikkua ja nauttia lähiluonnosta.

Saunapalosta selvittiin säikähdyksellä

Tutjuntiellä Liperissä asuva pariskunta selvisi säikähdyksellä rakennuspalon alusta tänään perjantaina illalla.

Liperiläisiä on rahtusen päälle 12 000

Liperin väkiluku oli vuoden 2019 viimeisenä päivänä 12 084. Muutos vuotta aiemmin vallinneeseen tilanteeseen oli miinusmerkkinen, sillä väki väheni 63 ihmisellä.

Kyllä maalla kelpaa mieltä lepuuttaa

Liperin ja Rääkkylän vetovoimatekijöitä listattaessa luontoa tuskin unohdetaan mainita. Kauniita maisemia, kirkkaita vesiä ja puhdasta ilmaa löytyy meiltä yllin kyllin. On tilaa vaellella, kalastella ja kipaista marjamättäille.

Savua ilman tulta Ylämyllyllä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai viime yönä ilmoituksen, jonka mukaan Ylämyllyn Tehtaantiellä sijaitsevan tuotantolaitoksen savupiipusta tupruttaa runsaasti tummaa savua.

Tilanne maltillinen

Koronavirustilanne on edelleen pysynyt rauhallisena Pohjois-Karjalassa. Siun soten toiminta-alueella varmistettuja tautitapauksia on tiistaihin mennessä todettu 24 – määrä on pysytellyt tällä tasolla jo kolmen viikon ajan.

Yläkoulun rahoitusmalliksi esitetään perinteistä lainarahaa

Liperin kunnanhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan esittää valtuustolle, että Ylämyllylle rakennettava yläkoulu rahoitettaisiin perinteisellä lainarahoituksella.

Joustava ajankäyttö lukeutuu etätyön etuihin

Etätyöstä on tullut osa yhä useamman arkea koronapandemian myötä. Muutos on ymmärrettävästi herättänyt monenlaisia tuntemuksia: Erityisesti julkissektorilla suurin osa työntekijöistä on siirtynyt etätyöskentelyyn hyvin, ja he kokevat olevansa tehokkaita, tuloksellisia ja tuottavia.

Liperissä lainaamaan pääsee torstaina, Rääkkylässä päivää aiemmin

Varaamiaan teoksia pääsee liperiläisistä kirjastoista noutamaan tällä viikolla. Kirkonkylän ja Ylämyllyn kirjastoissa noutopalvelu avautuu torstaina, Viinijärvellä perjantaina.

Ulosajo Mattisenlahdentiellä, mopokolari Ylämyllyllä

Mattisenlahdentiellä sattui pakettiauton ulosajo varhain tänä aamuna. Henkilövahinkoja onnettomuudesta ei aiheutunut.

Veden varassa Viinijärvessä

Vesillä liikkunut ihminen joutui veden varaan pudottuaan veneestä eilen iltapäivällä Viinijärvellä. Onnettomuus sattui noin 300 metrin päässä rannasta, Viinirannantien tuntumassa.

Siun soten alueella koronatilanne ennallaan

Siun soten toimialueella – Pohjois-Karjalan maakunnassa ja Heinäveden kunnassa – koronavirustilanne on pysynyt stabiilina jo reilun kahden viikon ajan. Vahvistettuja tartuntoja on edelleen 24, niistä puolet on todettu Joensuussa.

Toukokuussa ei joukkokokoontumisia saa pitää

Yli kymmenen hengen yleisötilaisuuksia ei ole lupa toukokuussa järjestää.

Monin keinoin maaseutumarketille

Neljännesvuosisata sitten asuntomessut ulottivat lonkeronsa myös Liperiin. Varsinainen messualue nikkaroitiin Joensuun Marjalaan, kun taas Lautasuolla saattoi tutustua niin sanottuun ekoalueeseen.

Tarkkana avotulen kanssa, muistuttaa pelastuslaitos

Pelastuslaitos on tiukentanut ilmoitusmenettelyään, kun kyse on huolimattomasta avotulen hallinnasta levinneeseen maastopaloon. Pelastuslakia noudattaen pelastuslaitos tekee ilmoituksen tahallisesta tai huolimattomasta tulenkäsittelystä poliisille.

Varausten noutopalvelu avautuu Vaara-kirjastoissa piakkoin

Tulevana maanantaina osa Vaara-kirjastojen toimipisteistä avaa ovensa varauksiaan noutaville. Ensimmäisenä avautuvat Joensuun pääkirjasto sekä Juuan, Nurmeksen ja Valtimon kirjastot.

”Onko korona mielestäsi salaliitto?”

On tiistaiaamu. Kellon kiivetessä kohti yhdeksää Liperin koulun opettaja Lauri Volmanen toivottelee hyviä huomenia ja laskee linjoille ilmaantuneita oppilaita.

Maakuntajohtajaksi hakeneita haastatellaan ensi viikolla

Pohjois-Karjalan maakuntajohtajan virkaa hakeneita haastatellaan ensi viikolla, osa maanantaina ja loput lauantaina.

Tulipalo kasvihuoneessa Liperin kirkonkylällä

Liperin kirkonkylällä sijaitsevassa kasvihuoneessa syttyi tulipalo varhain tänä aamuna.

Virka haettavaksi

Maanantaina kokoontunut Rääkkylän kunnanhallitus päätti esittää -valtuustolle, että se myöntäisi Tuula Luukkoselle eron kunnanjohtajan virasta lokakuun ensimmäisestä päivästä lukien.

Kahvila Kestingistä ja ravintola Liperhovista

Kahviloiden ja ravintoloiden kohtalosta on piisannut puhetta näin korona-aikana, mutta uutispimennossa ravitsemusliikkeet eivät ole ennenkään olleet.

Uutta asfalttipintaa Kuopiontielle

Kuopiontiellä, Kontkalan ja Käsämän välisellä tieosuudella tehdään päällystystöitä toukokuun viimeisellä viikolla. Tie saa uuden pinnoitteen urautumisen ja muiden vaurioiden vuoksi.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.