Kaatumiset kuriin nastoilla ja jumpalla

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue Siun Sote sekä Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus järjestivät ystävänpäivänä Rääkkylässä Kaatumiset kuriin – Ravittuna ja raittiina -webinaarin. Tilaisuudessa käytiin läpi ikääntyneiden alkoholin juomisen riskit ja riskirajat sekä ravitsemistietoutta.

Kesätöille on paljon mahdollisuuksia

Liperin kunnan kesätyösetelit ovat parhaillaan jaossa muun muassa koulujen kautta ja nuorisotaloilla. Aikaa on vielä reippaasti, sillä työnantaja voi hakea tukea maksamaansa palkkaan tämän vuoden lokakuun loppuun asti.

Valtuusto hyväksyi Paksuniemen remonttirahan

Rääkkylän kunnanvaltuusto antoi hyväksyntänsä kunnanhallituksen esittämään 40 000 euron määrärahaan Paksuniemen satamakahvilarakennuksen muutos- ja korjaustöihin. Määrärahan käsittely otettiin kunnanjohtaja Esko Rautiaisen esityksestä lisäyksenä esityslistalle.

Kerrostalohankkeelle korkotuki

Kiinteistö Oy Liperin Vuokratalot on rakentamassa 20 huoneiston kerrostaloa Ylämyllyn Rännitielle. Hanke on saanut myönteisen päätöksen Aran korkotukeen, jonka edellytyksenä on Liperin kunnan 100-prosenttinen omavelkainen takaus.

Kontion Kala on asetettu konkurssiin

Paksuniemessä Rääkkylässä ja Liperissä toimiva Kontion Kala Oy on asetettu Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa konkurssiin tämän viikon maanantaina. Yhtiön osakkaat Jere ja Miika Ikonen asuvat Liperissä kirkonkylällä. Heillä on ollut kalanjalostuslaitos Paksuniemessä.

Tiittanen aloitti matkailuhankkeessa

Pohjoisen Saimaan matkailualueen, Liperi, Rääkkylä ja Heinävesi, vetäjä vaihtui helmikuun alussa. Kokenut matkailu- ja markkinointiammattilainen Marja Tiittanen jatkaa Päivi Korhosen aloittamaa työtä kolmen kunnan kaksivuotisessa matkailuhankkeessa, joka on osa valtakunnallista Lakelandia-hanketta.

Soocin liemitarina jatkuu Kivikylän Kotipalvaamon alla

Ylämyllyllä liemiä ja kastikkeita keittänyt Sooci Oy saa jatkoa uuden omistajan huomissa. Elokuussa 2023 konkurssiin hakeutuneen yrityksen on tammikuussa ostanut lihatuotteistaan tunnettu Kivikylän Kotipalvaamo Oy.

Liperi Volleyn A-pojat lentopallon SM-finaaleihin

Liperi Volleyn A-pojat selvittivät tiensä SM-finaaleihin viime lauantaina pelatusta välieräturnauksesta. LiVo voitti kolmesta pelaamastaan ottelusta kaksi sijoittuen lohkossaan toiseksi. Välierävaiheessa neljästä lohkosta lohkojen kaksi parasta joukkuetta pääsi huhtikuun 20.–21. päivä pelattavaan SM-lopputurnaukseen.

Hiihtoseuralle hopeaa nuorten SM-kisoista

Viime viikonloppuna sivakoitiin Lieksassa nuorten SM-hiihdot, joissa Liperin Hiihtoseuran Väinö Kontkanen ja Pauli Vuorma saalistivat hopeaa M20-sarjan parisprintissä. Lauantaina käydyssä kilpailussa kaksikon ero voittajajoukkueeseen oli 4,6 sekuntia.

Presidentille kutsu Kihaukseen

Rääkkylän kunta on kutsunut tulevan presidentin Alexander Stubbin ja hänen puolisonsa ensi kesän Rääkkylän Kihaus Folk -kansanmusiikkifestivaaleille. Kutsussa on esitetty, että vierailu tapahtuisi Kihaus-lauantaina 29. kesäkuuta, jolloin festivaaleilla esiintyvät Värttinä sekä lastenmusiikista tunnettu Mimmit.

Hanhituhojen torjunnassa tarvitaan useita keinoja

Marjalassa pidetyssä valkoposkihanhivahinkojen keskustelutilaisuudessa todettiin selkeästi, että vahinkojen ehkäisemisessä ja vähentämisessä on oltava käytössä mahdollisimman monta keinoa. Karkotukset, hanhipellot ja korvaukset tuhoista on pidettävä yhtä aikaa voimassa. Tämä oli sekä viranomaisten että paikalle olleiden maatalousyrittäjien toive.

Terveellistä turvallisesti – Nuorten kokkikerhoissa opetellaan ruoanlaiton alkeita

Kokkauskerhot ovat olleet Liperissä vuodesta toiseen suosituimpia kerhoja, joita on Harrastamisen Suomen Mallin piirissä järjestetty. Kerhot täyttyvät yleensä hyvin nopeasti ja moni innokas voikin jäädä paikkaa vaille.

Paksuniemen yrittäjät halusivat kehitettävään paikkaan

Rääkkylän Paksuniemen satamaravintolan uudet yrittäjät Pasi Hämäläinen ja Juha Maaranen kertoivat kunnan ja yrittäjien tiedotustilaisuudessa, että he ovat etsineet jo jonkin aikaa potentiaalista kehitettävää paikkaa. He aikovat uudistaa ravintolan ruokalistaa ja tehdä Paksuniemestä paikan, jossa viihdytään koko päivä erilaisten aktiviteettien parissa. Uusien yrittäjien kolmas lenkki on Jonne Soininen.

Palolaitoksella korjaustarve

Itä-Suomen aluehallintovirasto on asettanut Liperin paloaseman korjauksen kiireelliseksi puoltosijoillaan. Kunnan on mahdollista hakea peruskorjaukseen palosuojelurahaston erityisavustusta.

Nuorten kynästä: Koulupäivät ovat liian pitkiä

Koulupäivät ovat liian pitkiä, koska nuoret ovat koulupäivän jälkeen väsyneitä ja uupuneita. Oppilaiden mielestä olisi parempi, jos viikossa olisi 20 tuntia koulua, eli neljä tuntia päivässä. Nuorilla olisi enemmän vapaa-aikaa ja aikaa erilaisille harrastuksille. Nuoret palautuisivat paremmin, jonka seurauksena he jaksaisivat paremmin.

Mimmit Music sai tukea

Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt toiminta-avustuksia yli 13 miljoonan euroa eri puolille Suomea. Avustusmääräraha oli aiempaa pienempi.

Ravigaalassa palkittiin liperiläisiä

Viime viikonloppuna järjestetyssä Pohjois-Karjalan Ravigaalassa palkittiin useita liperiläisiä. Ponipuolella paras A-poni -palkinnon sai Enna Käyhkön omistama Fine Dark. Vuoden voitokkain poni oli puolestaan Noora Reijosen omistama Honkarinteen Tinttara.

Paikalliset seurat mukana cup-taistoissa

Niemisen Urheilijoiden taival jalkapallon Suomen Cupissa alkaa maaliskuun ensimmäinen päivä vieraspelillä äänekoskelaista Huima/Urhoa vastaan. Molemmat joukkueet pelaavat tulevalla kaudella miesten Kolmosessa, mutta eri lohkoissa.

Rääkkylä hyväksyi palvelusopimuksen

Rääkkylän kunnanhallitus hyväksyi osallaan matkailumarkkinoinnin palvelusopimuksen, jossa Business Joensuu Oy on valikoitunut vastaamaan maakunnallisesta matkailun edistämisestä, kehittämisestä, markkinoinnista, myynninedistämisestä sekä edunvalvonnasta.

Yli 2,1 miljoonaa KKR Steel Oy:lle

Ely-keskus myönsi vuonna 2023 yrityksen kehittämisavustusta Pohjois-Karjalaan yhteensä noin 20,4 miljoonaa euroa. Tästä Liperi sai koko maakunnan isoimman potin, vajaat kuusi miljoonaa euroa.

Joukkueilla ratkaisupelejä edessä

Liperi Volleyn A-pojilla on tulevana viikonloppuna edessään SM-välieräturnaus. Välierät pelataan neljässä lohkossa, joista kunkin lohkon kaksi parasta pääsee finaaliturnaukseen. LiVo:n kanssa samassa lohkossa pelaavat Kauhavan Wisa, Isku Tampereelta sekä Raision Loimu.

Paksuniemen uudet yrittäjät uudistavat paikkaa

Paksuniemen satamassa sijaitseva ravintola saa uudet yrittäjät tulevalle kesälle. Rääkkylän kunta on solminut vuokrasopimuksen Paksuniemen Paronit Oy:n kanssa. Kahvilarakennuksen lisäksi vuokrasopimukseen kuuluu muun muassa aitta, rantasaunarakennukset, majoitustilat ja myllytilat sekä erilaisista palveluista huolehtiminen. Vuokra on 4000 euroa vuodessa plus arvonlisävero.

Honkalammen kaava toisi 160 uutta asuntoa

Liperin elinympäristölautakunta käsittelee tällä viikolla Honkalammenranta I asemakaavan muutosta ja laajennusta. Kunnan hankkimille maille Honkalampi-keskuksen ”taakse” on tarkoitus kaavoittaa uusi asuinalue.

Vaivion kurssikeskus kärsii sisäilmaongelmista – Hankesuunnitelma uusista tiloista valmistuu syksyllä

Vaivion kurssikeskuksen A-rakennuksessa olevat keittiö- ja ruokasalitilat poistettiin käytöstä sisäilmaongelmien vuoksi tammikuun lopussa. Vaivion kurssikeskus on Joensuun seurakuntayhtymän omistama. Sisäilmaongelmista kärsivät tilat on rakennettu vuonna 1976.

Seuratyö tuo Matti Ikoselle sisältöä elämään

Liperissä Honkalammella reilut kymmenen vuotta asunut Matti Ikonen palkittiin hiljattain Suomen Palloliiton Itäisen alueen juhlassa arvokkaalla Respect-palkinnolla. Media-assistentin koulutuksen saanut Ikonen on joensuulaisen Jipon riveissä mukana videokuvaajana niin peleissä kuin harjoituksissa.

Juhlavuotta yhdessä tehden – Rääkkylässä juhlitaan 150-vuotistaivalta kirjavasti

Rääkkylän 150-vuotista taivalta aiotaan juhlistaa vuoden mittaan eri kylillä ympäri kuntaa. Juhlavuoden kunniaksi suunniteltua ohjelmakattausta esiteltiin keskiviikkona kunnan järjestöpalaverissa.

Liikuntahankkeesta virtaa Rääkkylään

Rääkkylässä käynnistyi vuoden alussa kahden muun Keski-Karjalan kunnan ohella Virta – Vireyttä ja toimintaa alueelle -hanke. Hankkeen tarkoitus on edistää urheiluseurojen ja muiden liikuntaa tarjoavien yhdistysten toimintaa, osaamista ja yhteistyötä alueella.

Nuorten kynästä: Yläkoulussa nuorten presidentinvaalit

Ylämyllyn koululla järjestettiin nuorten varjovaalit. Kaikki halukkaat kävi äänestämässä vaaleissa nuorisotilalla.

Susihavaintoja ollut maltillinen määrä

Liperissä on viimeisen reilun puolen vuoden aikana ilmoitettu susihavaintoja tusinan verran. Rääkkylässä suden jälkiä on havaittu sosiaalisen mediaan laitettujen viestien ja kuvien perusteella ainakin Varpasalon ja Pyssysalon tietämillä.

Muuttuneen kylän kuvat ja tarinat talteen

Muistatko Latin Rinteen kaupan? Kävitkö Ylämyllyn lavalla tansseissa? Ylämyllyn asukasluku ja maisemat ovat muuttuneet melkoisesti viimeisten vuosikymmenten aikana. Honkalammen nuorisoseura on lähtenyt Jaana Tarkkosen johdolla kartoittamaan tätä muutosta näyttelyyn, joka kertoo tarinoin ja kuvin alueen muutoksesta. 

Vasta neljä vaihtanut työaikaansa jalkautuvaan nuorisotyöhön

Liperin kunnan jalkautuvaan nuorisotyöhön koulutetaan uusia vapaaehtoisia tällä viikolla. Jalkautuvan nuorisotyön tavoitteena on kohdata nuoria heille ominaisissa ympäristöissä sekä kartoittaa ilmiöitä ja hyödyntää saatua tietoa nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi. 

SM-hiihdoista vaisu saalis

Viime viikonloppuna suksittiin Vantaalla suomenmestaruuksista sprintissä, parisprintissä ja 20 kilometrin perinteisen hiihdossa. Liperin Hiihtoseuran edustajista parhaimman tuloksen tekivät Iitu Vuorma ja Anni Kaipainen sunnuntaina parisprintissä, jossa kaksikko sijoittui seitsemänneksi jääden pronssitilasta vajaan minuutin.

Hirvisaaliit vähenivät

Riistakeskus Pohjois-Karjalan alueella saatiin tammikuun puolivälissä päättyneellä metsästyskaudella saaliiksi 1162 hirveä. Määrä on noin 200 hirveä vähemmän kuin edellisellä metsästyskaudella.

Yllätys futsalin T19-lopputurnaukseen

Ylämyllyn Yllätys T19-joukkue varmisti paikkansa Futsal-liigan lopputurnauksessa viime viikonloppuna, kun se nappasi täydet kolme pistettä 9–1 kotivoitolla Tikkurilan Palloseurasta.

Rääkkylälle laaditaan ilmastosuunnitelmaa, Liperillä sellainen jo on ollut

Tällä hetkellä Pohjois-Karjalassa on kahdella kunnalla oma ilmastosuunnitelma, Liperillä ja Joensuulla. Nyt määrään on suunniteltu muutosta, kun Rääkkylälle ja kuudelle muulle kunnalle lähdetään laatimaan ilmastosuunnitelmia Ilmastokestävä Pohjois-Karjala 2030 -hankkeen tukemana.

Käspelin myyntiä valmistellaan Rääkkylässä

Rääkkylän kunta valmistelee Käspelin nimellä tunnetun rakennuksen myyntiä kirkonkylällä.  Talossa on pidetty esimerkiksi Kihaus-konsertteja ja se on ollut Keski-Karjalan musiikkiopiston aktiivisessa käytössä.

Koeasumisen kampanjasta näkyvyyttä Rääkkylälle

Rääkkylässä Keskustan valtuustoryhmän viime vuoden keväällä jättämästä aloitteesta lähtenyt koeasumisen kampanja on herättänyt suurta kiinnostusta valtakunnallisesti. Muuta meille Rääkkylään -kampanjaan, jossa kunta tarjoaa asunnon vuodeksi ilmaiseksi, on tullut vajaa kaksikymmentä hakemusta ensimmäisten viikkojen aikana.

Maakuntapäivänä makustellaan

Tänä vuonna Pohjois-Karjalan maakuntapäivän teemana on Makujen Pohjois-Karjala. Teema tukee vuoden 2024 ruoan ja kulttuurin juhlavuotta, jota vietetään Pohjois-Karjalassa ohella Etelä-Karjalassa sekä Etelä-Savossa.

Hiushuone Pellava palvelee monipuolisesti Viinijärvellä

Viinijärvellä toimii jo kolmatta viikkoa Ekokampaamo ja hiushuone Pellava, jonka yrittäjinä toimivat Henna Simonen ja Kaisa Viskari. Simonen toimi aiemmin yksin entisen Osuuspankin talossa. Hän sai jo vanhempainvapaallaan tuuraajaksi Viskarin, joka jatkaa hänen kanssaan taajaman keskustassa uusissa tiloissa. Vaalea kerrostalo tunnetaan entisenä Säästöpankin talona.

Marko Hämäläinen avasi syksyllä kirkonkylälle autokorjaamon – ”Kylällä puhuvat, että Liperiin on tullut Mersukorjaaja, mutta korjaan kaikkia autoja”

Savonrannasta kotoisin oleva Marko Hämäläinen on kotiutunut Ylämyllyn kautta Liperin kirkonkylälle lyhyen synnyinkuntavisiitin jälkeen. Hämäläinen on itseoppinut autojen korjaaja, joka perusti viime syksynä Make´s Garage -nimisen autokorjaamon Kuusikkolaan vastikään lopettaneen ST1:n vastapäätä olevaan liikekiinteistöön.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.