Yllätyksen naiset murskavoittoihin

Ylämyllyn Yllätyksen naisten edustusjoukkue napsi viime viikolla kaksi suvereenia voittoa jalkapallon Naisten Kolmosessa. Keskiviikkona kaatui WJK peräti 16–0, Ylyn Henna Hirvonen, Sofia Parkkinen ja Bea Tanskanen osuivat kaikki ottelussa neljä kertaa. 

Kesäkahvit keräsi kyläläisiä koolle kahvipöytään – Diakonissa Karhinen otettu hyvin vastaan

Diakonian kesäkahvit houkuttelivat viime viikolla Viinijärvelle kiitettävästi paikallisia. Päivä oli lämmin, mutta Suomen Punaisen Ristin kammarin pihasta löytyi juuri sopiva varjoisa paikka kahvittelulle. Kimmo Koponen ja Veikko Kirkinen ovat Liperin seurakunnan tapahtumissa vakiokävijöitä.

NiemU jyräsi, saman teki Yllätys

Niemisen Urheilijat kaatoi lauantaina jalkapallon Miesten Kolmosessa lohkokärki Lehmon Pallon luvuin 5–3. LehPa siirtyi puolen tunnin pelin jälkeen jo kahden maalin johtoon, mutta NiemU tuli ensimmäisellä puoliajalla tasoihin ja toisella ohi. Voiton myötä NiemU nousi tasapisteisiin sarjakärkeen.

Viinirantaan tehtiin kestävä laituri

Viinirannan veneenlaskupaikalle on valmistunut uusi laituri ja tulipaikka. Lisäykset ovat syntyneet talkootyön voimin. Veneenlaskupaikkaa ylläpitävät Arvo Heikkinen ja Martti Kuittinen tunsivat tarpeen paikan puitteiden uudistamiselle.

Artisteille apetta, talkoolaisille täytettä

Kihauksen artistikauttaukseen kuului tänä vuonna äärimmäisen paljon paikallista väriä. Esimerkiksi lauantaina lavoille nousi noin sata esiintyjää, joista suurin osa oli rääkkyläläisiä.

Tunnelmia Kihauksesta

Kihauksessa esiintyi eri musiikkilajien edustajia laidasta laitaan. Senegalilaista rapmusiikkia esittänyttä Eve Crazya säesti kanteleella rääkkyläläislähtöinen Marjo Smolander. Perjantaina Heikki Silvennoinen viihdytti yleisöä bluesmusiikilla, lauantaita puolestaan päätteli Burnclear progressiivisella heavy metallilla.

Helvetin hyvä huono näytelmä

Roukalahden kesäteatterin Emmauksen tiellä -esityksen jälkeen olin poistumassa parkkipaikalle, kun tutut liikenteenohjaajat kysyivät pilke silmäkulmassa, että oliko se näytelmä nyt huono? Vastasin sekunnin sadasosan mietittyäni.

Jokkis toi Suomen huippukuskit Ylämyllylle

Ylämyllyn moottoriradalla sattui ja tapahtui viikonloppuna, kun Suomen kovimmat jokkis-kuskit kisasivat yleisen luokan suomenmestaruudesta. 

ViU:n naisille ensimmäinen tappio

Viinijärven pallokentällä päästiin torstaina jännittämään pesäpallon Naisten Suomensarjan kotiottelussa. Kansallislajin merkeissä kentälle kokoontuivat  Viinijärven Urheilijoiden ja Joensuun Mailan naisten Suomensarjajoukkueet.

Rekat houkuttelivat kaikenikäisiä

Liperin Kirkkolahdelle kokoontui lauantaina satakunta rekka-autoa eri puolilta Suomea, paikalle oli kurvattu kauimmillaan Turusta sekä Oulusta saakka. Truck Meeting Liperi järjestettiin nyt kolmatta kertaa ja se keräsi paikalle komeasti väkeä. 

Kihaus Folk jytäsi onnistuneesti

Siinä missä ukkonen möyrysi ympäri Pohjois-Karjalaa, saatiin Rääkkylässä viettää Kihaus Folk -kansanmusiikkifestivaalia kuivin jaloin. Kihauksen ohjelmallinen osuus oli painotettu viikonlopulle ja omalle festivaalialueelle koulukeskuksen ympäristöön.

Kihaus Folk -festivaalin lauantaita vauhdittaa navakka tuuli

Kansanmusiikkifestivaalia on vietetty lauantaina lämpimässä, mutta tuulisessa säässä. Ainakin toistaiseksi ukkosrintamat ovat kiertäneet festarialueen.

Riveriasta valmistuneet paikalliset

Kesäkuun aikana ammattioppilaitos Riveriasta valmistui ainakin 15 liperiläistä ja kaksi rääkkyläläistä opiskelijaa.

Kunnanjohtaja haku alkaa heinäkuun lopussa

Liperin kunnanhallitus julisti viime viikolla kunnanjohtajan viran haettavaksi 29. heinäkuuta ja 21. elokuuta väliselle ajalle. Nykyinen kunnanjohtaja Hannele Mikkanen on irtisanoutunut virastaan 1. tammikuuta 2025 alkaen. Mikkasen viimeinen varsinainen työpäivä on 30. syyskuuta, jolloin hän jää vuosilomalle.

Puoli vuosisataa myöhemmin

Saksalainen Tom Niemann palasi Liperiin verestämään vanhoja muistoja tasan 50 vuotta hänen ensimmäisen Pohjois-Karjalan visiittinsä jälkeen. Kaikki sai alkunsa viiden nuoren miehen lomamatkasta 1970-luvulla.

Sekajäteastioita Rääkkylän kesäasukkaille

Jätevedenpuhdistamon piha-alueelle Rääkkylään on hankittu kolme lukittavaa sekajäteastiaa. Sekajäteastiat on tarkoitettu yksinomaan ulkopaikkakuntalaisille, jotka omistavat lomakäytössä olevan asuinrakennuksen Rääkkylässä.

Oma yritys, omat aikataulut

Kaikki nuoret eivät välttämättä tule ajatelleeksi, ettei perinteinen kesätyö ole ainoa tapa tienata pientä käyttörahaa kesäisin. 4H-toiminta mahdollistaa työkokemuksen kerryttämisen ja yrittäjyyden harjoittelun ohjatusti sekä turvallisesti.

ViU:lla voitokas viikko

Viinijärven Urheilijoiden naisten suomensarjan joukkue jatkoi vakuuttavaa alkukauttaan 2–1-voitolla Siilinjärven Pesistä vastaan viikko sitten keskiviikkona. Yhden pisteen menetys oli ViU:lle vasta kauden ensimmäinen ja joukkueella on kasassa viidestä ottelusta yhtä monta voittoa. Naisten joukkueen pelit jatkuvat huomenna torstaina kotiottelulla Joensuun Mailaa vastaan.

Kihaus syntyy talkoovoimin

Kihaus Folk -viikko pyörähti Rääkkylässä käyntiin jo maanantaina, kun torikahvio avautui Rääkkylän torille puolilta päivin. Kahviota kasaamassa ja pöytiä puhdistamassa olivat paikalliset nuoret Lotta Lievonen, Elli Korajoki ja Vilja Hirvonen. 

Seurakunnalla viime vuosi alijäämäinen

Liperin seurakunnan tilinpäätös vuodelta 2023 sai vahvistuksen kirkkovaltuustolta. Tilikauden alijäämäksi kirjautui hieman alle 120 000 euroa. Talousarviossa alijäämäksi oli arvioitu yli 151 000 euroa.

Kouluverkon jatkotoimenpiteistä äänestettiin

Liperin kunnanvaltuuston maanantaisessa kokouksessa keskustelua aiheutti odotetusti eniten kouluverkkoselvitys. Asiakohdan käsittelyssä käytettiin 15 puheenvuoroa. 

Yllätyksen miehillä hyviä taistoja

Ylämyllyn Yllätyksen miehet uurastivat viikon sisään kaksi peliä miesten Kolmosessa. Viime viikon keskiviikkona joukkue piipahti Kontiolahdella Lehmon Pallon vieraana. Yly saalisti ottelusta voitonmakuisen tasapelin, Yllätys nimittäin tasoitti pelin, kun yliaikaa oli pelattu kaksi minuuttia.

Mattisenlahden Martat lopetti toimintansa

Mattisenlahden Martat ry ilmoitti kesäkuun alussa lopettavansa toimintansa. Yli sata vuotta toiminnassa ollut yhdistys päätti lopettamisesta muun muassa toiminnan ylläpitoon menevien kulujen vuoksi.

Vuosiavustukset jaettu Liperissä

Liperin kunnan liikuntapalveluiden vuosiavustuksiin oli tänä vuonna varattu 32 000 euroa, kulttuuripalvelujen 4500 euroa ja nuorisopalvelujen 9000 euroa. Vähennystä liikuntapuolelle tuli 4000 euron verran ja nuorisopuolelle noin 1000 euroa.

Liperin lavalla on kohdattu 60 vuotta

KESÄLEHTI Liperin kirkonkylän kupeessa sijaitsevalla tanssilavalla pyörähdeltiin ensimmäisen kerran helluntaina 1964. Urheiluseura Liperin Taimi ry:n alun perin seuran taloudellisen tilanteen kohentamiseksi rakennettu ja edelleen omistama lava voi täydellä syyllä vieläkin mainostaa itseään kesäisenä kohtaamispaikkana. 

Eräopas Timo Lavikainen kannustaa retkeilemään

KESÄLEHTI Suuri yleisö tuntee Liperissä mökkeilevän Timo Lavikaisen näyttelijänä, mutta viime vuonna hän teki uuden aluevaltauksen ja valmistui eräoppaaksi. Intohimo luontoa kohtaan sai muun muassa Putouksessa sekä Napapiirin sankarit -elokuvissa esiintyneen Lavikaisen kouluttautumaan vanhemmalla iällä.

Puodille pitsan ohella pastaa

KESÄLEHTI Liperissä Pyhäselän rannalla sijaitseva Saariston Puoti on erityisen tunnettu liekin vierellä paistetuista pitsoistaan. Rantaan autolla kurvaavan asiakkaan silmään pistää ensimmäisenä puiset uunit, joiden taustalla siintävät sataman veneet.

Petri Sjöblom hurahti taas näyttelemiseen

KESÄLEHTI Ristin kesäteatterissa toista kautta aloittava Petri Sjöblom sanoo hurahtaneensa taas näyttelemiseen pitkän tauon jälkeen. Hän kertoo katsoneensa vajaat pari vuotta sitten opiston tarjontaa ja soittaneensa Ristin ryhmään, jossa hänet otettiin heti vastaan.

Karelia-Soutu tuo kirkkoveneet näille vesille

KESÄLEHTI Kirkkoveneet palaavat vuosikymmenen tauon jälkeen Liperiin ja Rääkkylään, kun Karelia-Soutu järjestetään Arvinsalmen lävistävänä tapahtumana heinäkuun lopulla.

Museoissa muistot menneestä palaavat mieleen

KESÄLEHTI Toimittajat piipahtivat paikallisissa museoissa etsien katseellaan tuttuja tavaroita omien muistojensa syövereistä. Ja niitähän löytyi. Arvaatko, minkä tekstin kukakin toimittajistamme on kirjoittanut?

Lamminniemi on rakas paikka

KESÄLEHTI Lamminniemen hovina tunnetussa talossa, Liperissä Rääkkylään menevän Tutjuntien varrella on parhaillaan menossa entisöinti- ja rakennusprojekti, josta vastaa edesmenneen Bengt Bromsin kolmesta lapsesta Carola Broms.

Hyvä pyytää – Itsetehty vaappu on muuta toista kuin kaupasta ostettu

KESÄLEHTI Monella kalastajalla on oma suosikkivaappu taikka lusikka, jonka koukkuihin kala tuntuu tarttuvan muita vieheitä paremmin. Kauppojen hyllyiltä löytyy lukemattomia erilaisia vaihtoehtoja, joilla suomukylkiä voisi pyydystää. Viehevalikoimaansa voi täydentää tekemällä niitä itse.

Käsikirjoittaja-ohjaaja matkusti Lontoosta Rääkkylään rauhaan

KESÄLEHTI Englantilainen käsikirjoittaja-ohjaaja Dee Meaden vietti hieman erilaisen toukokuun Hakoniemen luovalla tilalla. Kuukausi vierähti nopeasti uuden käsikirjoituksen parissa, mutta kuinka hän oikeastaan päätyi kaikista maailman paikoista juuri Rääkkylään?

Niemisen kentän avaus siirtyy

Niemisen pallokentän remontti nurmen vaihdon osalta on viivästynyt. Luonnonnurmikenttää ei saada pelikuntoon alkuperäisen kaavailun mukaan heinäkuun 27. päiväksi, jolloin Niemisessä oli tarkoitus pelata Kotiseutu-uutisten paikalliskamppailu Niemisen Urheilijoiden ja Ylämyllyn Yllätyksen välillä.

Liperin kunta ei poikkea oppivelvollisuuslaista, päätettiin hyvinvointilautakunnassa

Liperin hyvinvointilautakunta on kunnanhallituksen esityksen mukaisesti linjannut, ettei sosialidemokraattien valtuustoaloite maksuttomien toisen asteen oppimateriaalien turvaamisesta yli 18-vuotiaille aiheuta kunnassa toimenpiteitä.

Jani Voutilainen vaihtoi kasvinviljelyyn

Liperin kirkonkylän tuntumassa kasvinviljelytilaa pyörittävää Jani Voutilaista muistettiin vuodenvaihteessa nuoren maataloustuottajan tunnustuksella. Hän on 29-vuotiaana Voutilaisten tilan kolmas jatkaja.

Norppaturvalliset katiskat herättivät mielenkiintoa

Suomen luonnonsuojeluliitto jakoi Liperin kesänavausmarkkinoiden yhteydessä ilmaisia katiskoja. Norppaturvallisen katiskamallin kehittäneet Juha Taskinen ja näyttelijänäkin tunnettu Kari Hietalahti olivat Kirkkorannassa itse kertomassa katiskoista. 

Vuoden päästä eväät on syöty

Rääkkylän kunnanvaltuuston kokouksessa maanantaina hyväksyttiin vuoden 2023 tilinpäätös. Kunnan tilikauden tulos viime vuodelta on noin 640 000 euroa ylijäämäinen. Kunnanjohtaja Esko Rautiainen totesi kokouksessa, että vaikka tulos on positiivinen, niin vaikeat ajat ovat silti edessä.

NiemU porskuttaa, Yly kipuilee

Niemisen Urheilijat rouhi joensuulaisen AFC Keltikin viime lauantaina 5–0 jalkapallon miesten Kolmosessa. 

Kunnari-leirillä pelattiin ja tuomaroitiin

Pesäpallon Kunnari-leiri toi viikonloppuna Liperiin nelisenkymmentä joukkuetta Savo-Karjalan lisäksi Lappeenrannasta ja Jyväskylästä saakka. Järjestäjäseuran Viinijärven Urheilijoiden F-tyttöjen pelit käynnistyivät perjantaina voitolla Joensuun Mailaa vastaan.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.