NiemU porskuttaa, Yly kipuilee
Niemisen Urheilijat rouhi joensuulaisen AFC Keltikin viime lauantaina 5–0 jalkapallon miesten Kolmosessa.
NiemU aloitti maalinteon 13. peliminuutilla eikä antanut sarjajumbona olevalle AFC Keltikille mahdollisuuksia hakea kauden avausvoittoaan.
Voiton myötä NiemU nousi sarjataulukossa toiseksi kahden pisteen päähän Lehmon Pallosta, joka majailee lohkokärjessä yhdeksän pelatun ottelun jälkeen.
Ylämyllyn Yllätys puolestaan kipuilee voitottomassa putkessa. Kuopiolainen Zulimanit kävi hakemassa täyden pistepotin Ylämyllyltä perjantaina. Vierasjoukkue nakutti ensimmäisellä puoliajalla kaksi maalia, joiden turvin se saavutti voiton Ylyn viimeisen vartin kavennuksesta huolimatta.
Lohkossa toiseksi viimeisenä olevan Yllätyksen ainut voitto on toukokuulta, viiden viimeisen ottelun saldo on kolme tappiota ja kaksi tasapeliä.