23.5.2024
Paikallisille Taitajille kaksi voittoa, yksi kakkossija!

Liperiläiset saalistivat Taitaja 2024 -ammattitaitokilpailuissa kaksi voittoa. Lauri Olkkonen nappasi voiton toisena vuotena peräkkäin yhdessä parinsa Leevi Karvisen kanssa kappaletavara-automaation lajissa. Aati Saukkonen puolestaan päihitti kaikki kilpailijansa automaatioasennuksen sarjassa.
23.5.2024
Kesän sato sai siunauksen maitotilalla

Rääkkylässä annettiin keskiviikkona perinteinen toukosiunaus tulevan kesän sadolle. Siunaus suoritettiin Outi Hännikäisen MT Rantaniityn maitotilalla, jossa lehmät pääsivät siunauspäivänä ensimmäistä kertaa kevätlaitumille. Siunaajana toimi Kiteen seurakunnan kirkkoherra Markku Komulainen.
21.5.2024
Kangaskolkka on elänyt vain EU:n ja euron aikaa

Liperiläinen Emilia Kangaskolkka (sd.) on erittäin nuoresta iästään huolimatta jo paljon nähnyt poliitikko. Parhaillaan hän tekee kampanjaa europarlamenttivaaleissa ja jännittää lauantaita. Demarinuorten liittokokous valitsee silloin uudelle kaudelle puheenjohtajan. Nykyisin valtikkaa pitävällä Kangaskolkalla on ”vaihtoehtoinen” vastaehdokas.
21.5.2024
Kunta mukaan SM-hiihtojen järjestelyihin

Liperin Hiihtoseura suunnittelee SM-hiihtojen järjestämistä vuonna 2026 maalis-huhtikuussa Pärnävaaralla. Liperin kunta hyväksyi yhteistyösopimuksen Hiihtoseuran kanssa kisojen järjestämiseksi. Yhteistyösopimukseen varaudutaan vuoden 2026 talousarviossa.
21.5.2024
Vuorjoelle liikeidea -palkinto

Business Joensuun Start Me Up -liikeideakilpailun Uutta liiketoimintaa Liperiin -sarjan voittajaksi valittiin Kniteco Oy:n Liisi Vuorjoki liikeideallaan Uuteko. Palkinnon suuruus oli 3 000 euroa.
21.5.2024
Ampuen ja suunnistaen mitaleja
Useita liperiläisiä Höytiäisen Urheilijoiden edustajia osallistui ampumasuunnistuksen SM-kilpailuihin Jalasjärvellä. Naisten yleisessä sarjassa ylämyllyläinen Liisa Muukkonen sijoittui seitsemänneksi sprintillä.
21.5.2024
ViU:n naiset kovassa iskussa

Viinijärven Urheilijoiden naiset moukaroivat sunnuntaina vastustajansa selvin numeroin Suomensarjassa. ViU vei ensimmäisen jakson Haapajärven Pesä-Kiiloja vastaan juoksuin 8–1 ja toisen vielä selkeämmin 15–4.
21.5.2024
Ylyn naisille ja tytöille vierastappiot

Ylämyllyn Yllätyksen T18-joukkueen vierasmatka Vaasaan jalkapallon Ykkösessä ei tuonut joukkueelle pisteitä. WFA:n yhteisjoukkue päihitti Ylyn 4–1. Yllätyksen ainokaisen teki Pinja Kurki, joka on tällä hetkellä sarjan maalipörssissä toisena 13 osumallaan.
21.5.2024
NiemU:lle voitto, Ylylle tappio

Niemisen Urheilijat palasi voittokantaan miesten jalkapallon Kolmosessa. Joukkue voitti perjantaina Joensuussa pelaamassa kotipelissään Toivalan Urheilijat maalein 4–2.
21.5.2024
Lipertekin uusi toimitusjohtaja Pentti Meriläinen tuli tutuille kulmille

Liperin kunnan elinkeinoyhtiö Lipertekin toimitusjohtajana ja kunnan elinkeinopäällikkönä toukokuun puolivälissä aloittanut Pentti Meriläinen tuli takaisin tutuille kulmille Lahdesta, vaikka hänellä on vielä hieman matkaa synnyinkuntaansa Sotkamoon. Meriläinen on opiskellut Joensuun yliopistossa ja Kiteellä ja hänen vaimonsa on kotoisin Joensuusta.
21.5.2024
Tämän kesän Kihaus Folkille apurahaa 15 000 euroa

Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahastosta myönnettiin 1,16 miljoonaa euroa apurahoja maakuntaan kohdistuen.
20.5.2024
Seurakilpailu ja kevätrieha samaan aikaan

Liperin Ratsastuskeskus ja Liperin Ratsastajat järjestivät ratsastuskeskuksessa Salokylässä yhteisen kevätriehan ja seurakilpailun. Ratsastuskeskuksen yrittäjä Tero Kortelainen ja seuran puheenjohtaja Likka Kurikka tuumasivat, että näin saatiin aikaan suurempi tapahtuma ja enemmän väkeä paikalle.
20.5.2024
Reitistöraadeissa vinkkejä hankkeeseen

Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittäminen osana Lakelandia -hankkeessa oli toukokuun puolivälissä osallistamisen vaihe. Ihmisiä kutsuttiin koolle kolmessa hankkeen kunnassa eli Heinävedellä, Liperissä ja Rääkkylässä perättäisinä päivinä. Lipertek Oy:n hallinnoima matkailuhanke alkoi vuoden 2023 syyskuun alussa ja kestää 2025 loppuun saakka.
20.5.2024
Tunnetut Lipe-perävaunut valmistuvat Liperissä

North Trailers Oy jatkaa liperiläistä raskaan kaluston perävaunujen rakentamisperinnettä, jonka juuret juontuvat ainakin erään tunnetun tuotemerkin osalta 1970-luvulle.
14.5.2024
Kunnantalolle tehdään tilasuunnitelma

Rääkkylän kunta käynnistää tilasuunnittelun liittyen kunnantalon käytön tehostamiseen. Tilasuunnitelman teettämistä varten kunta on saanut maakuntaliitolta AKKE-rahoitusta 28 000 euroa sekä Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiöltä 10 000 euron avustuksen.
14.5.2024
Tyttöjen Superin kotiavauksessa tappio

Viinijärven Urheilijoiden B-tyttöjen Superissa pelaava joukkue kärsi kauden kotiavauksessa tappion Joensuun Mailalle jaksoin 0–2 (2–5, 4–5). Vieraat olivat paikallispelissä epävarmasti pelannutta kotijoukkuetta parempia niukasti.
14.5.2024
Liperin kunnan verkosto-selvitykset etenevät

Liperin kunnan kouluverkko-, varhaiskasvatus- sekä ulko- ja liikuntapaikkaselvitys kulkee aikataulussaan. Koulu- ja varhaiskasvatusselvityksiä tukevat kuntoarviot ovat valmiit ja selvitykset ovat saapuneet. Selvitysten kokonaisuutta ja mahdollisia vaihtoehtoisia palveluiden järjestämisen malleja avataan kuntalaisille keskustelutilaisuudessa 29. toukokuuta ja henkilöstölle päivää aiemmin.
14.5.2024
Jyrinkylässä juostiin piirinmestaruuksista

Ylämyllyllä kisattiin helatorstaina Pohjois-Karjalan piirinmestaruuksista maastojuoksussa. Miesten ja naisten yleisten sarjojen lisäksi eri ikäluokkia löytyi aina alle 9-vuotiaista alkaen. Aurinkoinen sää suosi juoksijoita ja hyväkuntoiset polut saivat kilpailijoilta paljon kehuja.
14.5.2024
Maailmanmatkaaja palasi kesätöihin kotikonnuille

Kotiseutu-uutisten kesätoimittaja Daniel Harakka palasi suven ajaksi kotikonnuilleen. Aalto-yliopistossa kauppatieteitä kolme vuotta opiskellut Harakka sai Liperistä samalla paitsi työn myös kesäharrastuksen, sillä hän pelaa kasvattajaseuransa Ylämyllyn Yllätyksen miesten jalkapallojoukkueessa.
14.5.2024
Urho Vaakanaisella takana ensimmäinen ehjä NHL-kausi

Ylämyllyltä NHL:aan ponnistanut Urho Vaakanainen on saanut lomailla viime ajat lapsuudenkodissaan. Hänen joukkueensa Anaheim Ducksin taisto päättyi jo ennen pudotuspelejä. Talvi oli kuitenkin puolustajan uran ehjin rapakon toisella puolella. Varsinaisesti vuonna 2018 alkaneen NHL-uran otteluista puolet, 68, on pelattu menneenä talvena tehoin 1+13.
14.5.2024
Koeasumisen kampanjassa tehtiin asukasvalinta

Rääkkylän kunnanhallitus valitsi joensuulaisen Eija-Katriina Uusi-Tarkan koeasumiskampanjan koeasujaksi. Koeasujaksi oli tarkoitus ehdottaa Uusi-Tarkan lisäksi myös toinen henkilö, mutta hän ei pystynyt ottamaan asumispaikkaa vastaan.
14.5.2024
Rääkkylässä käynnistetään mittava kouluhanke

Rääkkylän kuntaan on tulossa miljoonaluokkaa oleva kouluhanke. Hankkeen tarkoituksena on uudistaa perusopetuksessa tarvittavia nykyisiä tiloja sekä rakentaa uusia tiloja.
14.5.2024
Jyrin kyläillassa keskusteltiin ja vaihdettiin kasveja

Jyrin epävirallisen kyläyhdistyksen ja kirjaston järjestämässä maanantai-illan tapahtumassa keskusteltiin alueen kehittämisestä ja vaihdettiin kasveja. Yläkoululla järjestetyn illan kokoon kutsuneet Outi Juurikainen ja Anna Lauttajärvi-Pietarinen saivat kuulla, että Jyrissä tykätään asua ja erityisen tyytyväisiä ollaan alueen yleisilmeeseen maisemineen ja liikuntamahdollisuuksineen.
14.5.2024
Ystävyys, välittäminen, arvostus ja yhteistyö kulmakiviä

Eläkeliiton Viinijärven yhdistys vietti Käsämän leirikeskuksessa leppoisan ja ansioituneita jäseniä palkinneen 50-vuotisjuhlan toukokuun toisena perjantaina. Yhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Mutanen tiivisti toiminnan kulmakiviksi ystävyyden, välittämisen, arvostuksen ja yhteistyön.
14.5.2024
Liperissä anastettu vene

Liperissä Roukalahdentien veneenlaskupaikalta on anastettu soutuvene viime viikonlopun aikana.
13.5.2024
Yllätykselle oppitunti huippuvastustajalta

Ylämyllyn Yllätyksen naisten joukkueen matka Suomen Cupissa päättyi 3. kierrokselle. Pääsarjajoukkue Jyväskylän JyPK oli Paloaukean tekonurmella selvästi parempi luvuin 7–0. Yllätyksen valmentajan Ari Mäkirannan mukaan kauheasti jossiteltavaa ei jäänyt.
10.5.2024
Rasti ja Taimi kumppaneina suunnistuksen SM-kilpailuissa

Kaleva Rasti ja Liperin Taimi järjestävät yhdessä toukokuun lopulla 2025 Outokummun Rikkaveden kylällä suunnistuksen keskimatkan SM-kilpailut. Mukaan on tulossa jopa 2 000 kilpailijaa.
10.5.2024
Riveria valmistuneet

Huhtikuun aikana ammattioppilaitos Riveriasta valmistui ainakin kuusi liperiläistä ammattiosaajaa.
7.5.2024
Hallinto-oikeus huomioi muotovirheet valmistelussa

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen palveluverkon toimeenpano joudutaan jättämään pöydälle ainakin joksikin aikaa. Itä-Suomen hallinto-oikeus kumosi viime viikon perjantaina aluevaltuuston päätöksen palvelustrategiaan ja palveluverkkoon liittyen. Siun soten aluevaltuusto päätti niistä vuosi sitten juhannuksen tietämillä.
7.5.2024
Elsi Kataiselta perättiin huomiota maille ja metsille

Europarlamentaarikko ja sinne edelleen kesäkuussa ehdolla oleva Elsi Katainen (kesk.) vieraili viime viikolla Rääkkylässä ja Liperissä. Pohjois-Savosta kotoisin oleva Katainen on profiloitunut EU:ssa maa- ja metsätalouteen ja niistä häneltä kysyttiin Rääkkylän valtuustosalissa pidetyssä tilaisuudessa.
7.5.2024
Ylyn tytöillä vahva viikonloppu

Ylämyllyn Yllätyksen T18-joukkue teki vakuuttavaa jälkeä viime viikonloppuna jalkapallon Ykkösessä. Ylyn tytöt nuiji lauantaina kotiottelussaan keskipohjanmaalaisen IK Myranin yhteisjoukkueen maalein 11–2. Pinja Kurki nasautti ottelussa viisi maalia, Sofia Parkkinen kaksi kuin myös Bea Tanskanenkin.
7.5.2024
Perheyritys Satumalle kolme vuotta täyteen

Aivan Joensuun ja Liperin rajalla autoilevia asiakkaita palveleva Satuma Oy:n toimipiste Autohuolto Marjala juhlistaa perjantaina kolmivuotista taivaltaan. Yrityksellä on myös toinen korjaamo, Hammaslahdessa. Työntekijöitä Marjalan pisteellä on kolmesta viiteen riippuen työtilanteesta.
7.5.2024
Yhteistyöllä kolmen kunnan vesistömatkailu haltuun

Kolmen kunnan yhteisen Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittäminen osana Lakelandia -matkailuhankkeen nimissä järjestettiin Heinävedellä vesistömatkailuilta. Kermankeitaalla pidetyssä tilaisuudessa oli tupa täynnä lähialueen yrittäjistä ja toimijoista.
7.5.2024
ViU:n tavoite naisten ykköspesis

Viinijärven Urheilijoiden selvä tavoite on naisten ykköspesis. Junioripäällikkö ja naisten suomensarjajoukkueen valmentaja Marko Huhtanen näkee tavoitteen olevan lähempänä, koska joukkue on harjoitellut vuosikausia hyvin tavoitteellisesti. Seuran viisivuotisstrategia ja juhlavuosi tukee myös tavoitetta.
7.5.2024
Unelmien ulkoilua ja suunnistusta jo maanantaina

Liperissä otettiin maanantaina niin sanotusti varaslähtö valtakunnalliseen Unelmien liikuntapäivään, jota vietetään torstaina 10. toukokuuta. Liperin kunnan vapaa-aikapalvelut ja Liperin Ikiliikkujat-hanke järjestivät nimittäin silloin nuotiokahvit Sompalammen laavulla.
7.5.2024
NiemU rökitti vastustajansa Kolmosessa

Niemisen Urheilijat jätti viime perjantaina vastustajansa jalkapallon Kolmosen ottelussa lähtötelineisiin. NiemU nakutti Joensuussa pelatussa kotiottelussa kuopiolaista Zulimanit-joukkuetta vastaan kuusi maalia, vastustajan jäädessä nollaan.
7.5.2024
Yllätys taipui taistellen Lehmon Pallolle

Ylämyllyn Yllätyksen kotiavaus jalkapallon miesten kolmosessa ei tuonut lisäpisteitä yhden aiemman tasapelipisteen lisäksi. Vastassa oli sarjan kärkipäähän povattu Lehmon Pallo, joka vei pisteet Kontiolahdelle maalein 2-4 (0-2) kotijoukkueen hyvästä taistelusta huolimatta.
3.5.2024
Rääkkylässä häkää asunnossa

Pelastuslaitos joutui torstai-iltana tuulettamaan Rääkkylässä asuntoa siellä ilmenneen häkäkaasun vuoksi. Asukas oli saanut oireita häkäkaasusta johtuen.
30.4.2024
LiVo:lle ikämiesten SM-kultaa

Liperi Volley Old Stars voitti M40-ikäluokan suomenmestaruuden kotiturnauksessa viikonloppuna. Joukkue nappasi voiton lähes näytöstyyliin, sillä kuudesta ottelusta tuli saman verran voittoja ja eräsuhde oli 12–1.
30.4.2024
Oppilaitoksen ja Kaprakan työntekijät kutsuttiin Luoville

Kaprakan ja Luovin aikoina Käsämän Veljesharjulla työskennelleitä kutsuttiin tapaamiseen juuri Ammattiopisto Luovin muuton kynnyksellä. Noin 160 henkilölle löydettiin yhteystiedot ja toki puskaradio myös lauloi.
