Ihan ässä kokiksi

Aleksi ja Joona Toivanen taitavat leipomispuuhat entistä paremmin, kun lisäoppeja kyökkipuuhiin haettiin ässäkokkikurssilta.

Lampaita ja kesätyöntekijöitä

Komperon kotiseutumuseon toimintaa värittävät tänä kesänä taas tutut ja uudet tapahtumat. Luonnonkauniissa paikassa vuolaana virtaava Taipaleenjoki kehystää museoaluetta lähes kolmelta kantilta.

Parempi yhdessä kuin yksin

Ylämyllyn uuden liikekeskuksen yrittäjät ovat jokseenkin yhtä mieltä useammasta asiasta muutaman viikon kokemuksen perusteella. Kauppa on käynyt vähintäänkin kohtuullisesti ellei jopa hyvin.

Kolme yötä kesäteatterikauteen

Avioliittosimulaattorin ensi-iltaan on enää kolme yötä. Veera Niemisen kirjaan perustuva näytelmä esitetään Roukalahden kesäteatterissa ensimmäisen kerran juhannussunnuntaina, joten jännitystä alkaa olla ilmassa.

Kepparit kilpasilla Kaatamon kodalla

Kaatamon marttojen kepparikisassa oli läsnä rento tunnelma ja kesäinen lämpö. Keppihevoskilpailu keräsi läheltä ja kaukaa vajaat parikymmentä osanottajaa Kaatamon kodalle, jossa oli tarjolla kahvia ja pikkupurtavaa vilttikirppiksen ohessa.

Sukellus kesäteatterivesiin

Kesällä kulttuuri maistuu nälkäisille ja janoisille. Kesällä kulttuurintekijöiden lukumääräkin moninkertaistuu. Mukaan tulevat kesäsoittajat, katupelimannit, karaokeklubilaiset, terassitrubaduurit, miimikot ja katupatsaat ainakin.

Eläköön mökkijuhannus

Viikonloppuna juhlitaan juhannusta. Kysyimme muutamilta tunnetuilta liperiläisiltä ja rääkkyläläisiltä henkilöiltä, miten he keskikesän juhlaansa viettävät.

Rullattavalla lattialaudoituksella ilmettä

Ylämyllyntiellä Liperissä majaansa pitävä Suomen Parvekevaruste Oy on päässyt kiinni Etelä-Suomen parvekemarkkinoille omalla tuotteellaan. Kyse on rullattavasta lattialaudoituksesta, jonka materiaalina on lämpökäsitelty mänty.

Tukea poimijarekisterin kehittelyyn

Keski-Karjalan kehitysyhtiö Keti jakoi kannustusrahaa kolmelle keskikarjalaiselle yritykselle uusien liikeideoiden toteuttamiseen ja kehittämiseen. Yhteensä 10 000 euron potista 2500 euroa lohkesi Rääkkylään luonnontuotteiden poimijarekisterin laatimiseen.

Nokkonen on vuoden luonnonyrtti

Arktiset Aromit ry on nimennyt nokkosen vuoden 2018 luonnonyrtiksi. Vihulaisenakin tunnettua kasvia voi käyttää pinaatin tavoin. Pinaattiin verrattuna nokkosessa on enemmän kivennäisaineita: muun muassa kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, rautaa ja fosforia.

Nopeaa nettiä rakentumassa Jyrinkylään ja Lautasuolle

Kaisanet Oy aloitti toukokuun lopulla valokuituverkon rakentamisen Jyrinkylässä Ylämyllyllä.

Kaavan valmistelua jatketaan

Rääkkylän valtuusto päätti yksimielisesti jatkaa Oriveden rantaosayleiskaavan valmistelua.

Salliselle sotilasansiomitali

Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindbergin myöntämä sotilasansiomitali luovutettiin rääkkyläläiselle Veikko Salliselle maanantaina valtuuston kokouksen yhteydessä.

Juomatehtaan toiminta laajenee

Juuassa asuvat Darja ja Jean-Francois Flogny eivät pelkää haasteita, vaan tarttuvat rohkeasti yrittämisen mahdollisuuksiin eri puolilla maakuntaa.

Pelivälineitä kirjastokortilla

Rääkkylän kirjastosta on maanantaista alkaen voinut lainata luettavan ohella myös liikuntavälineitä.

Konttorin sulkeutuminen harmittaa

Maanantaiaamuna Irja Monosta harmitti. Tieto Osuuspankin kirkonkylän konttorin sulkeutumisesta ei ollut Tutjussa asuvaa rouvaa tavoittanut, ja niinpä tämä pyrkiytyi suotta tuttuun paikkaan pankkiasioitaan hoitamaan.

Sahlman kaipaa vireyttä Leppälahteen

Leppälahti on hiljentynyt vuosikymmenien saatossa. Unto Sahlmanin matka pankkiin pitenee kesällä entisestään.

Lääkityksen alta paljastui tauluja

Liperin kirjaston aulassa vilisee urheilullisia tauluja. Niilo Sinkkonen on tehnyt vuoden ajan pahvipohjille erityisesti jääkiekkoaiheisia koristuksia. – Minulta purettiin mielialalääkitys vuosi sitten ja sen alta nämä löytyivät. Äitikin oli ihmeissään, mitä Niilo oikein tekee, taiteilija hymyilee.

Rauhallinen mieli lähimmäistä auttamalla

Liperin adventtiseurakunnan avustuspalvelun ylläpitämän kirpputorin pihalla on suuri kasa pahvilaatikoita, huonekaluja ja muuta tavaraa. Rekka-auto kaartaa pihalle ja peruuttaa tavaroiden lähelle. Juha Keronen alkaa muutaman muun seurakuntalaisen kanssa nostaa tavaroita rekka-auton lavalle.

Leppälahdessa muisteltiin lapsuuden aikoja

Liperistä Avoin kylä -tapahtumaan osallistuneella Leppälahden kylätalolla kahviteltiin ja muisteltiin menneitä, lähinnä asutushistoriaa. Tapahtumassa olivat mukana Joensuussa asuvat siskokset Pirjo Kokko ja Marja-Leena Tolvanen.

Rauta taipuu ja saa väripinnan

Tokkopa Ikosen isäntä tiesi sodan jälkeen seppänä aloittaessaan, että sukupolvi toisensa jälkeen jatkaa hänen tiellään. Takomo Ikonen työstää ja maalaa metallia samalla tontilla jo seitsemättä vuosikymmentä, toisen ja kolmannen sukupolven voimin. Pitkään veljeksillä ollut yritys on nykyisin isän ja pojan paja.

Kahvila työllistää nuoria

Roukalahden taajaman kohdalla on syytä hiljentää muutoinkin kuin kuudenkympin rajoituskyltin takia; kesäaikaan kylätalolla keitellään kahvia kesänuoren voimin.

Penttilänpihaan uusia pihakalusteita

Liperin kirkonkylällä sijaitsevan Penttilänpihan palvelutalolle hankitaan pihakalusteita. Lisäksi saneerauksen jälkeen asfaltoimatta jäänyt piha saa uuden pinnan tänä vuonna.

Jäteasema auki vasta syksyllä

Ylämyllyn jäteaseman aukeaminen siirtyy syksyyn ennakkotiedoista poiketen. Puhas Oy:n jäteaseman rakentamisurakka alkaa olla jo valmis, mutta uuden tekniikan upottaminen vie aikaa.

Onkimalla isohko hauki

Vänskänsalmessa käytiin Rääkkylän Kalakerhon järjestämät heittouistelukilpailu ja onkicup. Juhani Asikainen sai onkicupin avausosakilpailussa harvinaisemman onkisaaliin, 3,28-kiloisen hauen.

Viinijärvellä talkoillaan kylän siistimiseksi

Viinijärveläiset ovat jatkaneet tänä kesänä talkoita taajama- ja jokialueen siistimiseksi. Mukana ovat olleet kyläläisten lisäksi Taipaleenjoen osakaskunta ja Heikki Kontkanen koneineen. Talkoita on tehty myös Komperon suunnalla Marjolahdessa, jossa hanketta on vetänyt Erkki Korhonen.

Hallitus käy läpi yläkoulun ja alakoulun suunnitelmia

Liperin kunnanhallitus päättää omalta osaltaan Liperin kouluratkaisuista tulevana maanantaina ja valtuusto hyväksyy koulujen hankesuunnitelmat 25. kesäkuuta kokouksessaan.

Hallihankkeen valitus hylättävä

Liperin elinympäristölautakunta esittää 23 allekirjoittajan kunnallisvalituksen hylkäämistä. Valitus koskee tontin vuokraamista Ylämyllyn Urheiluhalli Oy:lle. Koulukeskuksen tuntumaan on tulossa Ylämyllyn Yllätyksen perustaman halliyhtiön harjoitushalli.

Sankarihaudoille opastaulu

Rääkkylän lions clubin viime kesäinen sankarihautausmaan kunnostusprojekti jatkui uuden opastaulun asettamisella. Maan satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi aloitettu urakka alkoi vuosi sitten hautausmaan kunnostuksella, jossa heinikkoon painuneet kivet laitettiin paremmin esille ja hautojen välit sorastettiin leijonien talkootyönä. Seurakunta uusi myös kivien tekstien kultaukset.

Harrastepohjalta kokeneilla pelaajilla

Pekka ja Vuokko Karhu seuraavat silmä tarkkana Viinijärven pallokentän tapahtumia. Lämmin aurinkoinen sää hellii reilu satapäistä yleisöä. Viinijärven Urheilijoiden naisten pesäpallojoukkue pelaa Joroisten Urheilijoita vastaan.

Lavahumppaajat taas mittelössä Liperissä

Lavahumpan suomenmestaruuksista kilvoiteltiin Liperissä jo yhdennentoista kerran tällä vuosituhannella. Kilpailun järjesti Liperin Lavatanssijat, jolle tuli myös järjestävänä seurana menestystä.

Digitietoutta kirjastosta

Rääkkylän kirjastolla rantautui viime viikolla Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksen järjestämä Digitupa, jossa esiteltiin sähköisen asioinnin erilaisia palveluita ja jaettiin käytännön ratkaisuja arjen digiosaamista vaativiin ongelmiin.

Kesätyöntekijästä yrittäjäksi

Jemina Nykänen loi itselleen kesätyöpaikan perustamalla oman yrityksen.

Liperiin museopassi

Liperiläiset museot ovat tuottaneet yhteisen passin, jonka avulla kannustetaan tekemään tuttavuutta paikkakunnan kulttuurikohteisiin.

Mopoletka pärisytti Liperin läpi

Pielisen mopomiitti päristeli lauantaina monen kymmenen osanottajan voimin Liperin läpi. Juuasta Joensuuhun suunnannut mopomiitti kulki Polvijärven ja Outokummun kautta Viinijärveltä kirkonkylään. Ylämyllyn taukopaikalla matkaajat täyttivät mahansa kunnan tarjoamalla hampurilaisaterialla.

Murtovarkauden yritys Grilli-Kahvio Sisuun Liperin kirkonkylällä

Perjantain ja lauantain välisenä yönä oli yritetty murtautua Grilli-Kahvio Sisun tiloihin etuoven kautta. – Murtautuja oli kokeillut todennäköisesti sorkkaraudalla hajottaa ovea ja ovessa olevaa ikkunaa. Lasista näkee, että sitä on yritetty kaivaa irti, grillikahvion toinen yrittäjä Satu Toivanen kertoo.

Liperiläiset pientaloasukkaat saivat äänitorvensa

Liperiin perustettiin toukokuun lopussa omakotiyhdistys. Liperin Omakotiyhdistys ry:n tarkoituksena on huolehtia liperiläisten vapaa-ajan ja pientaloasukkaiden asioista ja saada heidän näkemyksiään paremmin esille kunnan päätöksenteossa.

Kuntien ilme uudistuu

Liperin ja Rääkkylän kunnat julkaisevat tällä viikolla uudistuneet nettisivustonsa. Liperin sivustoon on voinut tutustua jo testikäyttäen ennakkoonkin, kekälekunnan uusi virtuaalinen päivittyy torstaina. Uudistustyötä on tehty yhdessä muiden Pohjois-Karjalan kuntien kanssa ja sivuja julkaistaan porrastetusti. Liperin sivustosta voi jo antaa palautetta. Kommentteja käytettävyydestä kerätään jatkossa myös Rääkkylässä.

Kolme tarjousta Annikinkaarelta

Ylämyllyn Annikinkaaren 16 omakotitalotontista kolme kiinnosti tarjoajia huhti-toukokuussa. Uuden Lehtorannan asutusalueen ensimmäisistä tonteista tarjottiin 14 euroa neliöltä, mikä euron enemmän kuin pohjahinta. Kaikki kolme on varattu vuokrattavaksi eli rakentajat maksavat 1/15 osan maapohjan hinnasta vuosivuokraa.

Omakotitalossa paloi Hirvolanvaarantiellä

Viinijärven ja Käsämän välissä Hirvolanvaarantiellä sijaitsevassa omakotitalossa syttyi tulipalo sunnuntaina iltapäivällä. Talon asukas oli polttanut uunissa roskia aamupäivällä. Iltapäivällä hän huomasi peltikaton alta tulevan savua, jolloin hän soitti hätänumeroon.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.