Ostoskassini ei juuri pullistellut Leipäpäivän päätyttyä lauantaina. Mukaani lähtivät vain yhdet ihanat korvikset, sydämenmuotoinen risukoriste, valikoima sytykeruusuja sekä pullollinen shampoota.
Puuro tytön tiellä pitää, taisi äitini ajatella. Hän nimittäin ruokki minut puurolla joka ikisenä arkiaamuna koko alakoulun ajan.
Maanviljelijälle jokasyksyinen ilmiö on vuosi vuodelta paheneva harmitus, jota on havaittu jo keväisinkin. Matkailuyrittäjälle samainen prosessi voisi olla mahdollisuus, jota ei pikaisen selailun perusteella vielä kukaan ole hyödyntänyt.
Tieni vie metsän siimekseen lähes päivittäin. Tavallisesti astelen sinne vadelmanpunaisissa lenkkareissa koirani vanavedessä – korkeiden, tuulessa huojuvien puiden katveessa riittää hauvelilla haisteltavaa ja minulla tilaa ajatella.
Seitsemättä kertaa järjestettävä hävikkiviikko kannustaa miettimään, millaisia ovat pois heitettyjen eväiden ilmastovaikutukset. Hävikkiviikon verkkosivujen mukaan lähes joka kymmenes peruna, leipäpala ja hedelmä päätyy roskakoriin.
”Tassulan suurin tavaratalo Jumpura järjesti seitsenvuotisjuhlansa kunniaksi suuret arpajaiset. Jaossa oli seitsemän upeaa palkintoa: jokainen voittaja saisi valita matkan ihan minne tahansa maapallolla.
Vanhojen uskomusten mukaan Perttelistä, eli viime lauantaista, vuodenkierto kääntyi syksylle.
Harrastusmahdollisuudet ovat palveluja siinä missä ruokakaupat, kampaamot ja autokorjaamotkin.
Takana ovat ne ajat, kun sisustusta suunnitellessa suunnattiin kirjastoon opusten äärelle tai alaan vihkiytyneitä lehtiä selaamaan. En usko olevani ainoa, joka saa uusia ideoita silmiensä eteen useimmiten älypuhelimen ruudulle.
Kun kokko romahtaa, on kesä mennyt, tapasi isoisoäitini sanoa. Olen aina kummeksunut tuota sukupolvelta toiselle siirrettyä sanontaa.