Aurinko, ranta ja palmut. Lämmin merituuli, joka kutittelee kasvoja ihan toisella tapaa kuin Liperin leveyksillä puhaltava talvinen tuisku. Ajatus lomaviikosta etelän lämmössä on mitä houkuttelevin: Ei raappaamista ja ankkajäähän jämähtäneitä tuulilaseja, palelevia sormia ja loputtomia vaatekerroksia. Vaan aurinkotuoleja, viipyileviä iltapäivän tunteja ja lasillinen kevyesti pirskahtelevaa viiniä.

Eteläsuomalaisilla se meni jo, keskisuomalaiset viettävät sitä parhaillaan, ja itäsuomalaisilla koululaisilla talviloma on vielä edessäpäin. Lomasesonki näkyy muuallakin kuin matkailu- ja vapaa-ajan palveluita tarjoavissa yrityksissä, sillä lomalla myös kyläillään.

Mikä siusta tulee isona? Tähän kysymykseen muotoilin vastauksen viimeksi muutama päivä siten.

Jos saisin ottaa autiolle saarelle vain kolmea erilaista purtavaa, pakkaisin reppuuni karjalanpiirakoita, hyvää juustoa ja jogurttia. Arvan osumista karjalaisten perinneherkkujen kohdalle tuskin tarvitsee selittää: jos on varttunut Etelä-Karjalassa ja pitänyt valtaosan elämästään kotiseutunaan Pohjois-Karjalaa, ei piirakoista parempaa tiedäkään. Riisipiirakoista, jos tarkkoja ollaan.

Lumisella hiihtoladulla, luonnonrauhan keskellä lykkiessä tulee eittämättä mieleen, että joku turisti voisi tästä lystistä maksaakin. Mikä meille on arkipäivää, voi olla toiselle kerran elämässä koettavaa luksusta. Juuri se eksoottinen elämys, jota lomalleen kaipaa.