Ylämylly ja rantarakentaminen esillä

Maakuntakaava 2040 -luonnoksen esittely kokosi Penttiläsaliin kourallisen kiinnostuneita liperiläisiä. Luonnos on esillä aluesuunnittelupäällikkö Pasi Pitkäsen mukaan joulun tienoille asti. Tässä vaiheessa otetaan vastaan suullista ja kirjallista palautetta ja toiveita.

Kulttuuria laidasta laitaan

Kotiseutu-uutisten Antti-patsaan saajat ja Vuoden teko -huomionosoituksen kohteet ovat tänä vuonna oivia esimerkkejä erilaisesta tekemisestä. Molemmat menevät kulttuuriin piikkiin.

Reiluimman kokoiset piirakat Viinijärveltä

Viinijärven seurakuntatalon keittiössä on täysi hyörinä päällä keskiviikkoaamuna. Jo kuutisenkymmentä vuotta sitten aloittanut piirakkaporukka on taas vauhdissa.

Leikkiessä ei ulkona palele

Kyllä nuoret neuvovat, mitä talvella touhutaan ulkona. Paloaukean päiväkodin Kärrynpyörät-ryhmän lapsukaiset ovat jo testanneet ensilunta monenmoisiin puuhiin.

Tarjonta lähemmäs kysyntää

Joensuun seutuopiston järjestämistä kursseista peruuntuu lähes viidennes. Liperin kunta haluaa, että seutuopiston kurssien suunnittelussa kiinnitettäisiin erityistä huomiota kuntalaisten mahdollisuuteen vaikuttaa kurssitarjontaan. Tarjonnan toivottaisiin vastaavan paremmin kysyntää.

Omistajanvaihdokset vähentyneet

Liperiläisistä maatiloista omistajaa vaihtoi viime vuonna yksi tila, ja Pohjois-Karjalassa komento vaihtui tusinalla tiloista. – Omistajanvaihdosten määrä on viime vuosina vähentynyt. Jatkajia ei löydy enää helposti, ProAgrian hankevastaava Marja Pulkkinen tietää.

Alakoulu on nyt joulutalo

Rääkkylän joulun varma merkki on pop up -kukkamyymälän ilmaantuminen kylän raitille. Markku Halosen luotsaama Karjalanruusun joulupuoti pitää nyt majaansa alakouluna aiemmin tunnetussa rakennuksessa.

Kunnalle lisämaata 25 hehtaaria Honkalammelta

Liperin kunta ostaa merkittävästi lisämaata Ylämyllyltä Honkalammen keskuslaitoksen molemmilta puolilta. Kolmen palstan alueella on kokoa 25 hehtaaria. Alue on puustoista mäntykangasta.

Päivinen esittää velkasaneerausta

Jouko Päivisen (sd.) jättämän aloitteen mukaan Rääkkylän kunnanhallituksen tulisi vaatia Pohjois-Karjalan tietoverkko-osuuskunnan hakeutumista velkasaneeraukseen.

Varhaiskasvatukseen hieman lisää resursseja

Kesäkuussa jätetty valtuustoaloite varhaiskasvatusta koskevien vakavien syytösten selvittämiseksi eteni viime viikoksi hyvinvointilautakuntaan.