Valtuustopaikat uusjakoon, suosikkejakin löytyi

PÄÄKIRJOITUS Onhan se valtakunnan politiikka ja hallitusvastuu aina näkynyt kuntavaaleissa ja tällä kertaa myös aluevaaleissa. En osaa sanoa ihan pilkulleen vaikutusta Liperissä ja Rääkkylässä, mutta kyllä se ainakin näkyi toisen päähallituspuolueen eli Perussuomalaisten kohdalla jopa paljon ennakoitua enemmän. Kuudesta kolmeen valtuutettuun tipahtaminen Liperissä ja neljästä yhteen lasku Rääkkylässä kertovat suuresta muutoksesta kuntatasolla. 

Rakentamisesta vaikuttamisen vaaleihin

PÄÄKIRJOITUS Ylämyllyllä sellainen jo on ja kirkonkyläkin sen sai joitakin vuosia sitten. Nyt näyttää siltä, että sen saa myös Liperin kolmas taajama eli Viinijärvi. Kyse on uudesta koulurakennuksesta. Jonkun mielestä asiaa on vatvottu turhankin kauan ja toisen mielestä asiassa on edetty maltilla parasta ratkaisua etsien. Ehkä totuus on jossakin puolivälissä, mutta viinijärveläiset ovat saamassa entistä

Kunnissa alijäämästä ylijäämään

PÄÄKIRJOITUS Liperin ja Rääkkylän kuntien tilinpäätökset vuodelta 2024 poikkesivat toisistaan selkeästi, jos mittapuuna pidetään kirjaimellisesti ali- ja ylijäämiä. Liperi teki alijäämää reilut 0,8 miljoonaa euroa, kun taas Rääkkylälle kertyi ylijäämää noin 0,8 miljoonaa euroa. Vaikka Liperissä kertyi selkeä alijäämä, niin siitä huolimatta voidaan puhua jopa torjuntavoitosta. Rääkkylässä voi iloita ylijäämästä, mutta nurkan takana vaanii tulopohjan

Keski-ikä edelleen nousussa, kauppa vähissä

PÄÄKIRJOITUS Jos jonkun kauppa ei käy Suomessa ja keski-ikä on edelleen nousussa, niin ne ovat autot. Pari edellistä vuotta ovat sujuneet surkeasti, vaikka kaupan piristymistä on povattu koko ajan. Tämän vuoden kaksi ensimmäistä kuukautta kertovat noin kymmenen prosentin pudotuksesta viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Henkilöautojen keski-ikä on noussut 13,6 vuoteen.

Kiinnostus yhteisten asioiden hoitoon laskussa

PÄÄKIRJOITUS Paljon jo etukäteen uumoiltu kiinnostus, tai lähinnä siis kiinnostuksen vähäisyys, kunta- ja aluevaaleihin näkyy Liperissä ja Rääkkylässä. Tällä viikolla julkistetut ehdokaslistat kertovat selvästä pudotuksesta varsinkin kekälekunnan osalta. Rääkkylässä ehdokasmäärä putoaa kuntavaaleissa todella dramaattisesti lähes puolella. Liperissä ollaan hieman paremmalla tolalla, mutta pudotusta kertyy kuitenkin lähes viidesosa.

Hyvinvointiviikot meneillään

PÄÄKIRJOITUS Jostain syystä minusta tuntuu, että olen kirjoittanut ja osallistunut juttujen tekijänä viimeisen puolen vuoden aikana äärettömän monta kertaa hyvinvointia käsitteleviin koulutuksiin, luentoihin ja teemaa sivuaviin juttuaiheisiin. Hyvinvointi on tietysti yksi elämän peruspilareita niin yksittäisellä ihmisellä kuin ryhmällä. Hyvinvointia on syytä vaalia, mutta välillä tulee mieleen tyhmä ajatus. Puhutaanko hyvinvoinnista kohta jo niin paljon, että

Hyvinvointia ja terveyttä roppakaupalla

PÄÄKIRJOITUS Minulle meinasi tulla eilen tämän lehden tuotoksia tekovaiheessa lukiessa jo pelkkä hiki runsaasta juttutarjonnasta. Teemalehti painottuu tällä kertaa hyvinvointiin, terveyteen ja liikuntaan. Nyt esillä ovat aikaisempia viikkoja enemmän aikuiset ja ikäihmiset kuin nuoret. Oman osansa saavat myös hyvinvointialan yrittäjät ja yrittäjät, joille hyvinvointipalveluita on saatavilla vähintään yhtä paljon kuin työntekijäportaallekin.

Menestys kannustaa urheiluseuratyössä

PÄÄKIRJOITUS Tämä talvi ja viime kesä todistavat, että hyvin suunniteltu ja toimivaksi havaittu seuratyö tuo tuloksia. Tarkoitan tässä ehkä kahta näkyvintä liperiläistä ja yhtä rääkkyläläistä joukkueurheiluseuraa. Sama kehitys ja näkyvyys koskee myös toki yksilöurheiluun keskittyviä seuroja. Ylämyllyn Yllätys, Viinijärven Urheilijat ja Niemisen Urheilijat ovat jo vuosikymmeniä liikuttaneet aikuisia ja junioreita sekä vetäneet mukaan valmentajia, ohjaajia

Nuoret löytävät sijansa eri mahdollisuuksista

PÄÄKIRJOITUS Nuorista ja lapsista on kirjoitettu useaan otteeseen ja monella tapaa tämän vuoden alkupuolella Kotsarissakin. Ja hyvä niin. Jutut jatkuvat edelleen tässä numerossa. Tammikuussa vietettiin Uutisten viikkoa, jonka yhteydessä kirjoitettiin runsaasti tutkimuksesta nuorten uutiskanavista.  Ykkönen oli Tiktok. Asia sai arvaten erilaisia tulkintoja. Itse en olisi edelleenkään erityisen huolissaan nuorten kriittisyydestä tai sen puutteesta. Jos tietoa

Kylillä ja taajamissa tapahtuu edelleen

PÄÄKIRJOITUS Vaikka niin Liperin kuin Rääkkylän useimmissa kylissä väki vähenee hiljalleen, niin tämähän ei tarkoita millään tavalla loputonta synkistelyä ja maailmanlopun tunnelmia. Kylillä tai pienemmissä taajamissa tullaan asumaan ja viihtymään edelleen asukkaiden omien ja yhteiskunnan antamien reunaehtojen mukaisesti. Yhteiskunnan reunaehdot ovat muuttuneet monin tavoin palvelujen karatessa väkirikkaampiin seutuihin. Palvelut ovat muuttaneet muotoaan, mutta sehän ei