Miesten kakkossarjassa lentopalloa pelaavalla Liperi Volleyn nuorella joukkueella on edessään kehittymiskausi. Joukkue hävisi viikonloppuna ensimmäisen kotipelinsä Oulun Kiskolle erin 0–3.
Honkalammen alueella on aloitettu valokuidun rakentamistyöt. Kuluvalla viikolla maanrakennuskoneet alkavat rakentamaan runkoverkkoa Honkatien varteen.
Vuoden 2020 ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana Liperin rakennusvalvonnassa on kirjattu toimenpideilmoituksia enemmän kuin koko viime vuoden aikana. Toimenpideilmoitus riittää yleensä, kun suunnitelmissa on kyhätä pystyyn esimerkiksi pienehkö katos tai talousrakennus.
Syyskuun lopussa jouduin tai oikeastaan pääsin elämäni ensimmäiseen leikkaukseen, kun maaliskuusta lähtien riesana olleeseen angiinakierteeseen ei enää tepsinyt muu kuin kirurgin veitsi. Viikkoa aikaisemmin oli juhlittu perhepiirissä meikäläisen pyöreitä synttäreitä.
”Yritetään yhdessä Liperissä”, kehotettiin Kotiseutu-uutisissa lokakuussa 1988. Paikallislehden sivuja sävytti tuolloin yritys-teema, jossa uutisoitiin muun muassa 25-vuotiaan Maire Vilhusen aloittaneen yrittäjänä Viinijärvellä.
Liperin kirkonkylän siirtokoulutiloja laajennetaan nykyisestä. Kunnanhallitus päätti, että elinympäristöpalvelut käynnistää museon puoleiselle pellolle rakennetun siirtokoulun laajennusosan hankkimisen, jotta loputkin alakoululaiset voivat siirtyä siirtokouluun ensi syksynä.
Liperiin on laadittu kunnan ensimmäinen vammaispoliittinen ohjelma. Sen sisällöstä vastaa vammaisneuvosto ja se esitetään tiedoksi lautakunnille, kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.
Syksyisen kostea ulkoilma ei karkoittanut ostajia Liperin markkinoilta tiistaina.
Liperin kirkonkylällä sijaitsevan pienten koulun muuntaminen yhdistysten hyvinvointikeskukseksi ja monitoimitaloksi on vauhdissa. Viime viikolla parikymmentä talkoolaista kantoi koululta ulos joutavia huonekaluja, joita tiloihin oli varastoitu.
Rakennustoimisto Eero Reijosen toimitusjohtaja Jarmo Hämäläinen kertoo, että Jyriin rakennettavan Ylämyllyn yläkoulun työmaa on aikataulussaan. Rakennuksen pitää luovutuskunnossa ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä.