Liperin kunnan varhaiskasvatus tarvitsee Ylämyllyllä lisää tilaa, sillä erityisesti pienten lasten määrä palvelujen parissa on kasvanut. Samaa sanomaa kertoo kotihoidon tuen tilasto: entistä harvempaa alle 3-vuotiasta hoidetaan Liperissä kotona.
Kotiseutu-uutisten liperiläislukija Jani Tolvanen luki Äitee – Siiri Rantasen tarina -kirjaa ja sai tietää kirjan sankarin asuneen aikanaan myös Liperissä. – Mitähän muistoja Siirillä Liperistä on?, Tolvanen pohti paikallislehteen lähettämässään viestissä.
Ylämyllyläinen Riikka Ruha on valittu Vuoden Karjalaiseksi Taitajaksi.
MTK Pohjois-Karjalan järjestämässä etäseminaarissa Maatalouden monet mahdollisuudet kuultiin viime viikolla painavaa asiaa maatalouden kehittämisestä ja viljelijöiden tilanteesta. Yksi luennoitsijoista oli liperiläinen maanviljelijä Jari Rouvinen, joka kertoi loppuun palamisestaan ja selviämisestä.
Pitkä lumeton syksy tuottaa kauniita elämyksiä tarkkasilmäiselle luonnossa liikkujalle. Rääkkyläläinen Aatos Suominen on ikuistanut lukuisia hiusjään muotoilemia taideteoksia.
Vuosia sitten radiossa oli hauskasti nimetty ohjelma: ”Kysykää mitä haluatte, ja me vastaamme mitä haluamme”.
Joulua on vietetty Itä-Suomessa kauan. Tiedetään, että jo 1800-luvun puolivälissä varakkaimmissa talouksissa joulukuusia on tuotu sisään. Tämä perinne tuli uskopuhdistaja Martti Lutherilta Eurooppaan, mistä se sitten levisi tänne Pohjolaankin.
Mustavalkoisessa uutiskuvassa ahkeroi kaksi naista remonttihommissa: toinen sutii maalia pienellä pensselillä pistorasian ympärille, kollegan levittäessä telalla seinään uutta sävyä. Puuhanaisiksi heitä kuvatekstissä kutsutaan.
Liperin Hevosystäväinseura lahjoitti paikalliseen päiväkotiin kolme puista, lasten käyttöön tarkoitettua maalaustelinettä. Joulun hengessä tehdyn eleen tarkoituksena on vauhdittaa pienten ihmisten taiteellista puuhastelua.
Rääkkylän lukupiirissä lukukokemukset vaihtelevat laidasta laitaan. Parasta on lukukokemuksen jakaminen ja yhteisöllisyys.