Poliisi tavoitti Ylämyllyltä kaksi huumausaineiden vaikutuksen alaisena autoillutta kuljettajaa viime yön aikana.
Ari Karttusen isännöimällä kala- ja lihatiskillä käy tasainen kuhina Ylämyllyn K-marketissa. Karttunen toteaa, että joulun suosikki on viinijärveläisen Aarno Kiiskisen kalakasvattamon kirjolohi.
Roukalahden Lappilanniemessä asuvat Pentti ja Eija Hyttinen hiljentyvät tänä vuonna rauhalliseen joulunviettoon kahdestaan. Siihen on syynsä koronalla ja ajatuksella, että välillä on mukava rauhoittua jouluun liittyvästä hulinasta.
Mantsinen Group Ltd Oy:n yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet joulukuun puolivälissä. Liikevaihdon laskun myötä neuvotteluissa on päädytty vähentämään yhdeksän työntekijää Ylämyllyltä ja kaksi Raumalta.
Kun koronan vuoksi kaikki joulutapahtumat on peruttu, joulutunnelmaa voi Rääkkylässä hakea katselemalla näyteikkunoita. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
Vanha hopealusikka taipuu sormukseksi ja hopealanka ketjuksi Merja Harisen käsissä.
Kenties hieman yllättäen Kotiseutu-uutisten pipariäänestyksen voittajaksi on selvinnyt sinihomejuustolla höystetty makupala. Se sai huikeat 65 prosenttia kaikista äänistä, kun 39 henkilöä liputti ronskin yhdistelmän puolesta.
Graafikon joulupöytää täydennetään raikkaalla salaatilla, parmesanbataateilla ja karpalo-valkosuklaakakulla.
Facebookin keskusteluryhmä Haloo, kuuleeko Liperi? on saanut taakseen mittavan jäsenmäärän. Ryhmän pääylläpitäjät Susanna Nevalainen ja Tomi Lappalainen kertovat, että joulukuun toisena perjantaina ryhmässä oli 4 442 jäsentä. Uusia tulee mukaan lähes joka päivä.
Siun sote tiedottaa, että sen toimialueella varmistuu edelleen päivittäin uusia koronavirustartuntoja eri puolilta maakuntaa. Kuluvalla viikolla on torstai-aamuun mennessä todettu yhteensä 15 uutta tartuntaa.