Liperin ja Heinäveden yhdistyneen seurakunnan työntekijät jatkavat pääosin nykyisillä työpisteillään molemmilla paikkakunnilla. Työntekijät vierailevat tarpeen mukaan myös naapurikunnan puolella.
Suomen hallituksen koronaministerityöryhmä antoi perjantaina suosittaa nykyisten rajoitusten jatkamisen lisäksi uusia rajoituksia leviämisalueille. Myös Pohjois-Karjala kuuluu leviämisalueisiin tällä hetkellä.
MIELIPIDE Olemme muodostamassa Suomeen uutta toimintamallia ja organisaatiorakennetta luodessamme hyvinvointialueet. Pohjois-Karjalassahan tällainen jo on. Ennen Siun sotea, sosiaali- ja terveydenhuollon toimiessa kunnan alaisena, sen päättäjät tulivat oman kunnan vaalituloksen mukaisesti luottamushenkilöisistä lautakunnista. Nyt valta siirtyy suurelle alueelle. Jos pienet kunnat eivät saa edustajia, valta menee isommille eli täällä Joensuulle. On siis tärkeää äänestää oman kunnan
MIELIPIDE Palkansaajista suurin osa kuuluu työterveyshuollon palvelujen piiriin. Pääasiassa palvelut ovat ennaltaehkäiseviä, eikä sisällä sairaudenhoitoa. Työvoimapulasta kärsitään jo varsin monilla aloilla. Liian usein työssä käyvät ihmiset jonottavat samoissa jonoissa hoitoon pääsyä kuin muutkin. Tämä voi tarkoittaa pitkiä poissaoloja työstä, sijaisten etsintää ja palkkausta, samaan aikaan kun vakituinen työntekijä odottaa hoitoa.
KOLUMNI ”Meillä on täällä talvella kylmää ja pimeää.” Tämä hyvin yleinen viesti kuuluu aika usein negatiivisessa sävyssä ihmisten suusta. Ja onhan se pitkään jatkuva pimeys hyvin hankalaa. Mutta voisiko tämä olla meidän valttikortti?
Liperin kirkonkylällä asuvalle Pirjo Kettuselle ja hänen puolisolleen Pentti Louhelaiselle vuodenvaihde on perinteisesti tiivistä yhteisoloa perheen kanssa. Jouluaattoaamuna Kettusen aikuiset tyttäret perheineen tulevat joulupuurolle pariskunnan kotiin ja muutenkin juhla-aikaa vietetään yhdessä.
Pohjois-Karjalassa todettiin vuoden viimeisellä viikolla 617 uutta koronavirustartuntaa, kun edellisviikolla tapauksia oli 193. Kuluvalla viikolla perjantaiaamuun menessä maakunnassa oli todettu jo noin 600 uutta tartuntaa.
Siun sote peruu ei-kiireelliset leikkaukset ensi viikon maanantailta, tiistailta ja keskiviikolta. Leikkaukset joudutaan perumaan heikentyneen koronatilanteen vuoksi.
Liperin koronatartuntojen kokonaismäärä pompahti kerralla. Uusia, varmistettuja koronatartuntoja ilmoitettiin eilisestä ennätysmäärä.
Pelastuslaitoksen hälytysmäärät ovat vähentyneet Liperissä muutamien vuosien ajan. Vuonna 2021 pelastajia tarvittiin leipäpitäjässä 232 kertaa.