Viinijärven vesijohto uusiutuu

Vesijohtourakan toinen osa Viinijärven taajamassa valmistuu noin kuukauden päästä. Tänä kesänä ohjelmassa on ollut radan eteläpuolen vesittäminen, kun taas viime vuonna radan pohjoispuoliseen taajamaan urakoitiin kaksi kilometriä uutta verkostoa.

Pitäjänmestareista heitoissa

Rääkkylässä kisattiin torstaina pitäjänmestaruuksista heittolajeissa.

Metsävaratieto karttuu

Eteläisen Rääkkylän alueelta on kerätty uutta metsävaratietoa. Metsäkeskus on julkaisut Kiteen ja eteläisen Rääkkylän metsätietoa Metsään.fi-palvelussa.

Uuden kaivon rakentamista ei sallita

Liperin kunta on vapauttanut vaiviolaisen talouden velvollisuudesta liittyä Vaivion vesiosuuskunnan viemäriverkostoon. Kiinteistölle on rakennettu pienpuhdistamo vuonna 2009, joten lupajaos katsoi, että on suhteellisen uuden puhdistamon vuoksi kiinteistön liittäminen viemäriverkostoon olisi kohtuutonta.

Uudet kauppiaat Ylämyllyn K-marketiin

Mikko ja Niina Jaskari aloittavat kauppiasuransa Ylämyllyn K-marketissa syyskuun alussa. Jaskareilla on kaupallisen alan peruskoulutus ja he ovat työskennelleet kaupassa koko työuriensa ajan.

Omenoita ostetaan Juomatehtaalle

Piakkoin Paksuniemen Juomatehtaalla Rääkkylässä kuplii uuden sadon omenasiideri. Varhaisimpien omenalajikkeiden osto raaka-aineeksi on alkanut, mutta pääsatoa odotellaan vielä. – Omenasadosta on tulossa hyvä, erityisen hyvältä näyttää siideriomenien satoennuste. Tuotannostamme kaksi kolmasosaa meneekin Paksuniemen Juomatehtaalle, sanoo rääkkyläläinen omenanviljelijä Jorma Hakulinen.

Kun Pasianssi voittaa Pokemonin

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Yhdistymishallitukseen jäsenet äänestämällä

Rääkkylän kunnanvaltuusto valitsi kuusi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet yhdistymishallitukseen, joka valmistelee liitosta Kiteen kanssa. Yhdistymishallituksen kuudestatoista jäsenestä kymmenen tulee Kiteeltä.

Vielä tämän kerran pakkoliitoksesta

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Etuosto-oikeus kaivetaan naftaliinista

Liperin kunta haluaa käyttää etuosto-oikeutta ja hankkia Leinosenlammen rannalta kiinteistön. Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunta hankkii lammen itäpuolella sijaitsevan 3,4 hehtaarin tilan 50 00 euron kauppahintaan.