Vielä ehtii leikkilähetiksi

Eri-ikäisten kohtaaminen, yhdessä tekeminen ja leikkiminen on Suomen Kulttuurirahaston toteuttama kolmevuotinen suurhanke, jonka loppusuoralla innostetaan toteuttajia mukaan myös Liperistä ja Rääkkylästä. Valtakunnallisen hankkeen tavoitteena on perustaa terhokerho vuoden 2016 loppuun mennessä jokaiseen Suomen kuntaan. Kerhon nimi tulee Suomen Kulttuurirahaston tunnuksesta, tammesta.

Ensimmäinen tonni kerättynä

Paksuniemen Juomatehdas ostaa kotipuutarhojen omenasatoa siiderintuotantoaan varten. – Kausi on vasta alussa, ensimmäinen tuhat kiloa omenaa on jo varattuna. Viime vuonna satoa kerättiin 20 000 kiloa, tänä vuonna pyritään saamaan omenaa vielä viitisen tuhatta kiloa enemmän, juomatehtailija Jyrki Hirvonen laskeskelee.

Karhuluvat käytetty Keski-Karjalassa

Suomen Riistakeskuksen myöntämät kannanhoidolliset karhunkaatoluvat on jo käytetty Keski-Karjalan alueella. Lauantaina alkaneessa jahdissa Rääkkylässä ei tänä vuonna mesikämmeniä kellistetty. – Rääkkylässäkin tilanteita oli lauantaina, mutta rankka vesisaden vaikeutti jahtia, seutukunnan alueen lupavastaava Hannu Tahvanainen selvittää.

Kärpäsloukku sytytti navettapalon

Sähkötoiminen kärpäsloukku syttyi palamaan Liperissä Suurjoentiellä sijaitsevassa navetassa tänään aamupäivällä. Navetassa oli palon syttyessä kaksi lehmää ja neljä vasikkaa.

Tattiapajilla

Elokuinen aamu on valjennut pilvisenä ja harmaana. Aurinko lymyilee vielä sankan pilviverhon takana. Esko Pietarinen odottelee Liperin torilla kahta toimittajaa sienestyskavereikseen – paikallislehdessä kun ollaan kovasti kiinnostuneita siitä, onko sienisato tosiaan kaikkien saamiensa kehujen arvoinen.

Puita junaradalla Ristinpohjassa

Runsaiden sateiden ja tuulen yhteisvaikutuksesta oli kolme suurta koivua kaatunut raiteille Varkauden ja Viinijärven välisellä rataosuudella Ristinpohjan entisen aseman lähettyvillä. Lähialueella asunut henkilö oli havainnut radalle kaatuneet puut ja tehnyt ilmoituksen hätäkeskukseen sunnuntaina päivällä.

Nuotio kärysi Jyrissä

Nuotio kärysi Jyrissä Liperissä sunnuntaina iltapäivällä. Maastopalo sai alkunsa, kun tontin raivauksen yhteydessä poltettiin risuja nuotiossa. Avotuli jätettiin kaiken harjakaisiksi vartioimatta kauppareissun ajaksi. Pelastuslaitokselta huomautetaan, ettei taajama-alueella saa polttaa risuja. Ja ettei avotulta saa koskaan jättää vartioimatta.  

Kellarissa tulvi Keskustiellä

Keskustiellä Liperissä sijaitsevan kiinteistön kellarissa tulvi lauantaina, todennäköisesti kovan vesisateen vuoksi. Pelastuslaitoksen pyyhältäessä paikalle oli suurehkon kiinteistön kellarikerroksen käytävillä noin neljän senttimetrin paksuinen vesipatja. Pelastusviranomaiset imuroivat veden vesi-imurilla.

Lippi muuttaa Ylämyllylle

Nuutisen talossa Liperin kirkonkylällä on pian yksi liike vähemmän. Käsityöyhdistys Lippi ry:n myymälä muuttaa Ylämyllylle syyskuun loppupuolella. Yhdistyksen puheenjohtaja Heidi Mononen kertoo, että muuttopäivä koittaa syyskuun kolmantena viikonloppuna.

Ruovikon raivaus on hidasta

Riihilammella ja Reilammella niitettiin viime viikolla ruovikkoa Rannat kuntoon –hankkeen, osakaskunnan sekä yksityisten ihmisen yhteisprojektina.