Rattijuoppo, rattijuoppo, rattijuoppo…

Harva se päivä Joensuun tai Liperin poliisi lähettää tiedotteen rattijuopon kiinnijäännistä tai hänen aiheuttamistaan vahingoista. Laji on lisääntynyt huolestuttavasti, eikä virkavallan käsi valitettavasti tavoita kaikkia holtittomuuteen syyllistyviä.

Maatalousnäyttely oli tapaus Voutilaisen Vännille

Väinö Voutilainen matkusti vuoden 1937 maatalousnäyttelyyn Orivesi-laivalla.

Rääkkylän Virsussa ei eletä säästöliekillä

Iida Pakarisen päivä käynnistyy lehtiä lukemalla Palvelukoti Virsussa. Tehostetun asumispalvelun yksikkö on toiminut kuukauden ajan liikevirastotalossa kirkonkylällä Rääkkylässä.

Kihauksen köyhä loppusoitto

Rääkkylän kansanmusiikkiyhdistys on nuijankopautusta vailla historiansa päätöspäivää, lopulta hieman yllättäen. Tulevaisuuden suunnittelun sijaan kihausväki kokoontuu ensi viikolla päättämään yhdistyksen lopettamisesta ja selvitysmiesten asettamisesta. Tämä tarkoittanee sitä, ettei Kihausta enää jatkossa ole. Jos joku muuta tietää – hän tuskin siitä tässä vaiheessa kertoo. Toki taustalla voi olla suunnitelmia uudesta liikkeelle lähdöstä, jälleen ”puhtaalta pöydältä”. Tätä ihmettä

Kihaus haihtuu historiaan

Kihauksen järjestävä Rääkkylän kansanmusiikkiyhdistys on tullut tiensä päähän. Kansanmusiikkifestivaalin viimeiset sanat ovat kuin Hectorin laulusta Mulla ei oo rahaa:

Uusi Koulutie rakentuu Liperiin tänä syksynä

Liperin tekninen toimi odottaa parhaillaan tarjouksia uuden Koulutien rakentamisesta kirkonkylän koulukeskuksen tuntumaan.

Ilkivalta ja valvonnan vaikutus

Uutiset ilkivallasta ovat lisääntyneet huolestuttavalla tavalla ja keskittyneet näillä kulmilla paljolti Ylämyllyn alueelle. Paitsi määrä, myös ilkivallan kohteet antavat aiheen aiempaa huolellisempaan tarkasteluun. Ilkivallanteot ovat yleensä heijastumaa muista ongelmista, tuskin vähäisimpänä osana nuorison syrjäytyminen. Kun ei päästä tekemään hyvää, lipsahdetaan muutaman kaljan jälkeen pahantekoihin. Ilkivallan teon seuraukset ovat moninaiset. Tekijälleen ne ovat monessa tapauksessa pieni

Digi, digi!

Kysyimme maanantain lehdessä lukijoiden kokemuksia digiaikaan siirtymisestä ja laajakaistan toiminnasta.

Avainsijalla asiakkaan kuunteleminen

- Joskus diabetes tulee vastaan terveystapaamisessa, jossa on kyseessä aktiivinen liikkuja ja ei-vatsakas ihminen. Siinä tulee ihan shokin omainen säikähdys ja miettii, että voiko tämä olla totta, terveydenhoitaja Tuula Hirvonen miettii terveystapaamisista Rääkkylässä.

Mittayksikkönä yksi lamelli

Liperin kunnassa on kehittämisen ja kehityksen painopiste siirtynyt selkeästi Ylämyllylle. Jo vuosia on alueen väkiluvun kasvu ollut oikein reippaasti plussalla. Uudet asukkaat ovat ohjautuneet – osin ohjattukin – rakentamaan Ylämyllyn kuiville kankaille. Merkittävän sysäyksen tälle kehitykselle antoi aikanaan kunnan metsien vaihto varuskunta-alueeseen. Vaikka Paloaukean maiden asuttaminen lähti nihkeästi liikkeelle, alue on vauhtiin päästyään täyttynyt miltei