Kotiseutu-uutisten Vuoden teko Ninka Reittu-Kuurilalle
Kirjailija-kuvataiteilija Ninka Reittu-Kuurila saa tänä vuonna Kotiseutu-uutisten Vuoden teko -tunnustuspalkinnon. Vuosittain jaettavasta palkinnosta päättää Antti-raati, joka valitsee samalla myös Antti-patsaan saajan. Raatiin kuuluu kuusi liperiläistä ja viisi rääkkyläläistä jäsentä.
Raati päätyi yksimielisesti liperiläiseen Reittu-Kuurilaan, joka oli ehdolla Finlandia Junior -palkinnon saajaksi teoksellaan Sinä olet superrakas. Kuvittajana ja lasten sekä nuorten kirjailijana työskentelevä Reittu-Kuurila on julkaissut jo aiemmin useita kirjoja.
Ninka Reittu-Kuurila tunnetaan myös puolisonsa Lasse Kuurilan kanssa vanhan rakennusperinteen vaalijana. Pariskunta asuu Simananniemessä kirkonkylän tuntumassa niin sanotussa Pikkupappilassa.
Pariskunnan lampaat pitävät Liperin alueella huolta kolmenkymmenen hehtaarin luonnonsuojelualueesta. Kyse on Metsähallituksen ja yksityisten henkilöiden maista.
Kirjailija-kuvittaja Reittu-Kuurila on opettanut kymmenen vuoden ajan kansalaisopistossa kaikenikäisiä. Opettaminen on jäänyt viime vuosina muiden kiireiden takia hieman vähemmälle.
Ninka Reittu-Kuurilan henkilöhaastattelu julkaistaan Kotiseutu-uutisten itsenäisyyspäivän jälkeen ilmestyvässä numerossa.