Hiihtäjä Kati Roivaksella oli onnistunut kausi

Liperiläislähtöinen ylipitkien matkojen hiihtäjä Kati Roivas päätti kauden nousujohteisella hiihdolla kotimaassa Ylläs-Levillä. Hän sijoittui 70 kilometrin matkalla parhaana suomalaisena 10. sijalle jättäen taakseen muun muassa olympialaisissa Suomea edustaneet Anne Kyllösen ja Katri Lylynperän.

Epidemiat ja sota koettu

Liperiläinen Matti Luostarinen on asunut koko ikänsä Papelonsaaren kylällä nykyisen Käsämäntien varrella, mutta pikkupoikana hän joutui olemaan pois kotoa pitkähkön jakson. Vuonna 1933 syntynyt Luostarinen sairastui tulirokkoon täytettyään neljä vuotta huhtikuussa 1937.

Kari ja Piiroinen karaokemestaruuksiin

Liperiläiset Nina Kari ja Harri Piiroinen voittivat omat sarjansa Lappajärvellä Valtakunnan Seniorimestarit 2022 karaokelaulukilpailuissa. 

Palmusunnuntain jälkeinen suuri viikko päättyy pääsiäiseen

Palmusunnuntaina monet lapset kiertävät virpomassa läheisiä ja naapureita koristelluilla pajunoksilla. Ortodoksisessa kirkossa virpovitsat siunataan Lasaruksen lauantain vigiliassa.

50 vuotta täyttävä Kirsi Savolainen haluaa tarttua moneen toimeen

Käsämässä asuva Kirsi Savolainen on monille liperiläisille tuttu sekä työstään että harrastuksistaan. Usein hän on paikalla myös tien päällä, kun ajoneuvot ovat törmäilleet eläinten kanssa.  – Minulle tulee ensimmäisenä tieto poliisilta, jos jokin eläin on lopetettava tai jäljitettävä liikenneonnettomuuden jälkeen, kertoo jo yli kymmenen vuotta Liperin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajana toiminut Savolainen.

Vakituinen asunto rakentuu omin suunnitelmin

Liperinsalossa Telmonselän rannalla on aikeissa kiivas rakennuskesä, kun Outokummusta Liperiin muuttanut Marjo Räsänen pääsee toteuttamaan suunnitelmansa. Viime syksynä hän hankki omistukseensa 3,6 hehtaarin suuruisen metsäisen tontin, jolla oli ennestään vapaa-ajanasunto, sauna ja muita pienempiä rakennuksia. 

Tanssijoille taattiin tasokkaat tahdit

Liperin Yhteisötalolla kuultiin lauantai-iltana taidokkaita tahteja, kun Liperin Laulu ry:n karaokealaulajat pistivät parastaan tanssijoiden iloksi. Liki neljäkymmentä henkeä uhmasi lumimyräkkää ja nautti tunnelmallisesta illasta. 

Taiteilijat lauloivat rauhaa maailmaan

Tuskin kukaan säästyi kuivin silmin sunnuntai-iltapäivänä Ylämyllyn yläkoululla pohjoiskarjalaisten taiteilijoiden pitäessä konsertin Ukrainan hyväksi. Koskettavat tekstit ja musiikit toivat esille murheen sodan järjettömyydestä, mutta myös kiitollisuuden maailman kauneudesta.

Anni Saarelainen haluaa astua ampumahiihdon suuriin saappaisiin

Liperiläisellä 12-vuotiaalla Anni Saarelaisella oli jo pienenä suuri haave tulla Kaisa Mäkäräiseksi. Jalkapalloa, uintia ja uimahyppyjä harrastanut tyttö vaihtoi lajit pari vuotta sitten aivan uusiin.

Hyvinvointiyritykset helpottavat kaikenikäisten elämää

Viime vuoden lopulla valmistunut Ylämyllyn yritystalo kahteen on rakennettu niin sanotusti kolmen oven taktiikka. Yritystalon katon alla majailee Pro Agrian toimisto, Hyvänolon Mylly -hyvinvointikeidas sekä toiseen päähän asemoitunut hyvinvointialan yritysten keskittymä.

”On elettävä olosuhteiden mukaan” – Eljas Hyttinen oli Suomen sotien aikaan kouluikäinen

Liperin kirkonkylän liepeillä Salmelan tilalla asuva Eljas Hyttinen on elänyt toisen maailmansodan ajan tilanteessa, jossa kymmenlapsisen perheen isä oli kuollut alkuvuodesta 1939, kun talvisota syttyi saman vuoden lopulla.

Sympatia auttaa Ukrainaa

Siikasalmen kristillisellä koululla suksittiin sunnuntaina Ukrainan auttamiseksi Sympatiahiihto. Useita kymmeniä sivakoijia kerrytti tukisummaa yhteensä 538 kilometrin verran toimitettavaksi hädänalaisille kehitysyhteistyö- ja avustusjärjestö ADRA Finland säätiön kautta.

Apu autettavalle on ilo itselle – Tansseissakin olen antanut elvytystä sydänkohtauksen saaneelle

Viinijärveläinen Alpo Rummukainen ei pihistele aikaa, vaan käyttää sen mieluusti vapaaehtoistyöhön.– Säästöön aikaa ei saa, mutta sitä voi tuhlata hyvällä tavalla, on Rummukaisen filosofia.

Lomalaiset loiskivat Liprakassa

Liprakan uimahalli Käsämässä täyttyi maanantaina riemukkaista pärskeistä ja iloisista kiljahduksista perheiden viettäessä peuhuiltapäivää veden syleilyssä. Liperin uusi vapaa-aikapäällikkö Reetta Partanen kertoi kävijöitä olleen iltapäivän aikana useita kymmeniä. Itse hän oli valvontatehtävissä hallissa sijaisen sijaisena.

Noora Reijonen kilpailee koiravaljakkohiihdossa Pärnävaaralla viikonloppuna

Noora Reijonen on melko harvinaisen lajin harrastaja ja odottaa innolla tulevan viikonvaihteen kilpailuja Pärnävaaralla. 15-vuotias Reijonen aloitti koiravaljakkohiihdon nelisen vuotta sitten melkein sattumalta.

Liperin Hiihdoissa kilpasilla nuoret ja vanhat – ”Luisto oli kohdillaan”

Sunnuntaina Pärnävaaran urheilukeskuksessa Liperin Hiihtoseuran järjestämissä Liperin Hiihdoissa nähtiin ladulla viitisenkymmentä eri-ikäistä kisaajaa useilta eri paikkakunnilta. Perinteisen tyylin kilpailujen ikänestori oli M80-sarjassa sivakoinut Joensuun Katajan Yrjö Makkonen, lasten sarjojen nuorin sujutteli 8-vuotiaiden sarjassa.

Peräkammaripoika on ukkomies, viiden lapsen isä ja omaishoitaja

Leikkimielisesti itseään peräkammaripojaksi nimittävä Mika Martikainen asuu Liperin Sulkamassa äitinsä kanssa. Välillä muualla asunut Martikainen on nykyisin kirjoilla Liperissä ja viettää aikaa jopa enemmän tänä vuonna 90 vuotta täyttävän Elsa-äitinsä kanssa kuin perheensä luona Joensuussa.

Monipaikkaisuus on hyödyllistä tunnistaa järjestöissäkin

Ylämyllyn yläkoululla keskiviikkona pidetty järjestöilta toi yhdistysväelle mielenkiintoista tietoa monipaikkaisuuden tutkimuksesta.  Projektitutkija Mari Kattilakoski Itä-Suomen yliopistosta, järjestökehittäjä Hanna Kääriäinen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksestä ja erikoistutkija Kati Pitkänen Suomen ympäristökeskus Sykestä valottivat tutkimuksen olevan esiselvitys myöhempää tietopohjaa varten.

Purkissa saa valmistettua kaunista lankaa – Omannäköisen langan saa ilmaisilla väriaineilla

Värjäys luonnonväreillä on Suomen Taitoliiton valitsema vuoden 2022 käsityötekniikka. Luonnon väriaarteet on tunnettu tuhansia vuosia, mutta teolliset väriaineet syrjäyttivät välillä liki kokonaan taidon, joka on nyt uudestaan otettu käyttöön. Ekologisuutta korostavassa tavassa lanka värjäytyy oman keittiön hukka- tai bioroskamateriaaleilla: käyttökelpoisilla hedelmien tai sipulinkuorilla saadaan taiottua ihastuttavia sävyjä ennen ainesten kompostiin heittämistä.

Kati Roivas kellotti Ranskassa kultaa

Ylipitkien matkojen hiihtäjä Kati Roivas kiiti lauantaina Ranskan La Transju Classicin massahiihtotapahtuman yli 600 kilpailijan joukossa hienoon voittoon naisten sarjassa.

Nuorille löytymässä oma ulkopaikka Ylämyllyltä

Perjantai-iltana Ylämyllyn nuorisotalolla nähtiin iloisia hymyjä ja innokasta suunnittelumieltä, sillä nuorten toivoma hanke omasta kokoontumispaikasta ulkona nytkähti kohti toteutusta. Kunnanvaltuutettu Emilia Kangaskolkka teki syksyllä yhdessä nuorten kanssa valmistellun valtuustoaloitteen, jonka kaikki valtuustoryhmät allekirjoittivat.

Viime talvena paleltumista kärsinyt Kati Roivas menestyy jälleen kisaladuilla

Liperistä kotoisin oleva hiihdon ylipitkien matkojen kilpailija Kati Roivas on palannut hyvään kuntoon viimetalvisten paleltumavammojen jälkeen. Kovasta pakkassäästä viime tammikuussa Sveitsin Zuozissa La Diagonelan kilpailussa monen muun hiihtäjän tavoin kärsinyt Roivas kertoo varpaidensa jääneen herkiksi.

Iisakki Ratilaisen maisemamaalauksia on ripustettu kirjastoon näyttelyksi

Liperin kirjastossa on helmikuun alusta maaliskuun puoliväliin saakka esillä liperiläissyntyisen Iisakki Ratilaisen maalauksia. Akryyliväreillä tehdyt maisemat ovat osin Suomesta, mutta myös muualta Euroopasta.

Lumikengillä pääsee maastoon tiettömään

Pehmeistä hangista ja talvisesta luonnosta voi nauttia mainiosti myös lumikengillä. Puromatti-kylätalon ympäristöön tampattiin sunnuntaina lisää helpotusta kuljettaviin väyliin. Mattisenlahti-Puromäki-kyläyhdistyksen sihteeri ja tiedottaja Katja Kinnunen naureskeli toimineensa suhteellisen nopeasti kehottaessaan somessa ihmisiä talkoisiin, mutta tulostakin tuli.  – Naisten kuntojalkapalloryhmästä tämän huomasin, Ylämyllyllä asuva Tiina Polo kertoi.

Talkoovoima pitää yllä kylien jääkentät

Monellakaan Liperin kylällä ei ole enää talvisin jääkenttää, jossa saisi taituroida piruetteja tai pelata lätkää. Kyläkoulujen häviämisen myötä ovat hävinneet myös kylien ulkokentät, mutta poikkeuksia onneksi löytyy. Piipahdus Kaatamossa ja Roukalahdella sinkauttaa korviin tutun äänen, kun kiekko kolahtaa kaukalon reunaan.

Kiitoksen ja haikeuden juhla

Liperin kirkossa vuodatettiin sunnuntaina sekä kaipauksen että ilon kyyneleitä. Monien silmät kostuivat eron hetken lisäksi myös mukavista muistoista, joita oli syntynyt pastori Tiina Åkerfeldtin työvuosina Liperin seurakunnassa.

Talkootyössä voi hoitaa omaakin kuntoa

Liperiläinen Janica Pajunen herätti joulun alla ihastusta ja hämmennystä facebook-postauksellaan. Haloo, kuuleeko Liperi -sivustolla hän tarjoutui korvauksetta esimerkiksi lumitöihin tai muuksi avuksi ihmisille.

Lähiladulla voi piipahtaa useasti – Onko sinun kylälläsi oma talvinen liikuntapaikka?

Jos hyvä hiihtolatu on melkein kodin vieressä, voiko olla sivakoimatta siellä päivittäin? No ei voi, eivät ainakaan Leppälahden ladulla Liperissä joka päivä sujuttelevat ystävykset ja naapurukset Kaisa Pakarinen ja Raija Puustinen.

Talvesta voi nauttia mökkimaisemissa

Monen suomalaisen loma-asuntoyrittäjän kalenteri on viimeisen kahden vuoden aikana muuttunut, kun ulkomaiset asiakkaat ovat vaihtuneet pääosin kotimaan matkailijoihin. Koronaviruspandemia on kirkastanut tarjontaa omassa maassa.

Äiti ja tyttäret tapaavat ja neulovat – Näin syntyi juurista kertovat huivimalli

Liperin kirkonkylällä asuvalle Pirjo Kettuselle ja hänen puolisolleen Pentti Louhelaiselle vuodenvaihde on perinteisesti tiivistä yhteisoloa perheen kanssa. Jouluaattoaamuna Kettusen aikuiset tyttäret perheineen tulevat joulupuurolle pariskunnan kotiin ja muutenkin juhla-aikaa vietetään yhdessä.

Kastepuussa liihottelevat vauvojen enkelit

Syyskuussa syntynyt Melina Karvinen katselee tarkkaavaisena äitinsä Tyyne Puhakan sylissä Ylämyllyn seurakuntatalon eteisessä roikkuvaa kastepuuta. Kaunis helmienkeli nimilappuineen roikkuu yhdestä puun oksasta: Melina Onerva Karvinen, kastepäivä 28.11.21.

Tuleva viikonloppu on yhdessäoloa läheisten kanssa – Tarja Kärki ei vietä joulua

Liperin Käsämässä asuvalle Tarja Kärjelle ensi viikonloppu on yhdessäolon ja levon aikaa perheen ja läheisten kanssa, samanlainen kuin kaikki muutkin vuoden viikonloput. Jehovan todistajana hän ei vietä joulua.

Kodin maisema löytyi etsien – Nyt uudessa kodissa vietetään ensimmäistä joulua

Yliopistotutkija Riikka Hirvonen halusi palata kotiseudulle Liperiin siirtyessään Jyväskylän yliopiston tehtävistä Itä-Suomen yliopistoon. Perus- ja toisen asteen opiskelijoiden oppimismotivaatiota ja hyvinvointia tutkiva psykologian tohtori asetti myös kodilleen tietyt hyvinvoinnin kriteerit.

Maailmanmestari löysi Liperistä parhaat maastot – Suunnistajapariskunta muutti Ylämyllylle

Suunnistaja Miika Kirmula muutti lokakuussa asumaan Ylämyllylle puolisonsa, samaisen lajin huippu-urheilija Marika Teinin kanssa. Kalevan Rastiin jo aiemmin Angelniemen Ankkurista siirtynyt nuorten maailmanmestaruuden vuonna 2014 voittanut ja Suomen viestijoukkueessa MM-hopeaa vuonna 2019 saavuttanut Miika Kirmula kertoo selkeän syyn kotipaikan valinnalle.

Hikisen hauska huhkinta jatkuu – Liperiläisvoimistelijat kokoontuvat osin ulkona

Liperin Voimistelu ja Liikunta pitää edelleen hien liikkujien pinnassa samalla hauskalla huhkinnalla kuin aikanaan seuran slogan kuvaili nimen ollessa Liperin Naisvoimistelijat. Ryhmiä kokoontuu tällä kaudella kirkonkylällä, Jyrissä ja Salokylällä.

Joululaulujen lämpimässä sylissä

Liperin Runo- ja Laulumaailma ry kuljetti kolmisenkymmentä Patteriston kouluyksikön esiintymisaulassa ollutta kuulijaa kauniisti joululaulujen tunnelmasta toiseen konsertissaan Taivas sylissäni.

Kivekkäät kutsui kyläläiset puurolle

Roukalahdella urheiluseuran kutsu joulupuurolle kuultiin, ja sunnuntai-iltapäivänä väkeä kertyi kylätalolle useita kymmeniä nauttimaan sekä joulunajan herkusta että hyvästä seurasta.

Onko valittamista?

KOLUMNI Jono ei vedä kaupassa, pyöräillessä on aina ylämäki ja vastatuuli, astianpesukone ei toimi… lista on loputon. Somea selaillessa paha mieli lisääntyy, kun niin monilla menee asioita pieleen: sää ei ole kohdillaan, kaupasta ei löydy oikeaa tuotetta, kaikki mättää.

Vanhuksien ulkoiluttajia oli tarjolla enemmän kuin tarpeeksi

Facebookissa ikäihmisten ulkoilutuksesta kiinnostuneita kysellyt Tomi Pesonen ei tarvinnut sunnuntaina iltapäivällä yksikseen seisoksia palvelukeskus Konttilanhovin pihassa odottelemassa.

Siikasalmella kuultiin musiikkia ja sympatiaa – Konsertti aloitti adventinajan

Adventin aika alkoi Siikasalmen kristillisellä koululla sunnuntaina juhlavalla konsertilla, jossa päästiin hienosti joulun tunnelmiin. Pääesiintyjinä ihastuttaneet oopperalaulaja Reijo Ikonen ja musiikkipedagogi, harpisti Ulla-Stina Ikonen oli saatu Porvoosta salin täyttänyttä yleisöä ilahduttamaan.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.