Saa tanssia, saa laulaa

Liperin lavalla väreili sunnuntaina iltapäivällä iloisen odottava tunnelma. Liperin Laulu ry:n karaokelaulajat järjestivät päivätanssit, joihin toivottiin tanssikansan osautuvan nauttimaan hyvän musiikin lisäksi myös rytmikkäästä liikunnasta.

Roskis, penkki ja katos nuorten toiveissa

Facebookin sivustolla Haloo, kuuleeko Liperi? syntynyt ja muuallekin levinnyt keskustelu nuorten oleskelusta koulujen pihoilla, mopojen pärinästä ja rumasta kielenkäytöstä poiki Itä-Suomen poliisin ja Ankkuritoiminnan kutsuman tapaamisen maanantai-iltana Ylämyllylle.

Kukkakuhhaus ihastuttaa vuodesta toiseen – Pääsylippu ei vähentänyt kävijämäärää

Jo toiselle vuosikymmenelle kääntynyt Karjalanruusu M. Halosen järjestämä Kukkakuhhaus Rääkkylässä sai viettää vuosipäivää kauniiden kukkien, tyytyväisten ihmisten ja iloisen ohjelman tuoksinassa. Kolmipäiväinen tapahtuma houkutti Haapasalmelle ensimmäistä kertaa perittävistä aikuisten pääsylipuista huolimatta noin 3 000 vierailijaa, saman verran kuin viime vuonna.

Kauppaan saa tulla turvaan – ”Viestimme on, että olemme täällä, läsnä jokaista varten”

Vastattain alkaneen kouluvuoden myötä käynnistyi myös K-Markettien ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhteinen kiusaamisen vastainen kampanja. Mukana ovat kaikki Suomen K-Market-ketjun liki 800 kauppaa, jotka julistautuivat yhdessä kiusaamisvapaiksi vyöhykkeiksi. Sysäys tarpeeseen tuli viime syksynä, kun tervakoskelaisen K-Market Tervapadan kauppias Ville Kestilä auttoi kauppaan turvaan tullutta poikaa.

Omenasato talteen monin tavoin

Liperin kirkonkylän liepeillä asuvan Terttu Parkkisen puutarhassa kasvaa syksyn satoa monessa paikassa. Herukat on kohta kerätty, kasvimaa tuottaa omat antinsa ja marja-aroniapensaat notkuvat tummia marjoja. Neljä omenapuuta pitää syysherkkujen säilöjän kiireisenä.

Nauraminen tekee elämästä mukavampaa

Sanontaa nauru pidentää ikää, ei psykologi ja huumorintutkija Paavo Kerkkäsen mukaan ole varsinaisesti tieteellisesti todistettu, mutta mukavampaa se elämästä tekee. Liperin Salokylällä asuva Kerkkänen väitteli tohtoriksi huumorista Joensuun yliopistossa vuonna 2003.

Maakunnan kuukausi alkoi kauniilla konsertilla

Pohjois-Karjalan maakunnan 300-vuotista merkkipäivää juhlitaan koko elokuu. Liperissä juhla-aika aloitettiin tyylikkäästi Runo- ja laulumaailman konsertilla Laulu onnesta heti kuukauden ensimmäisenä päivänä. 

Kärhöjen loistokas kauneus kiehtoo

Liperiläisten Pirjo Kettusen ja Pentti Louhelaisen kotiin mennään kärhökaaren kautta. Kaaressa ylimpänä keikkuva valkoinen loistokärhö Miss Bateman on juuri lopettanut kukintansa, mikä ehkä tänä vuonna oli aavistuksen tavallista lyhyempi. 

Tuleeko Harri Piiroisesta vuoden 2021 Tangoseniori?

Liperiläinen Harri Piiroinen on edennyt lokakuussa pidettävän valtakunnallisen Tangoseniori-kilpailun finaaliin. Lokakuun toisena päivänä Seinäjoella pidettävässä kilpailussa titteliä tavoittelee kuusi finalistia.

Veteraaneissa on voimaa – Väki löysi jälleen Myllymiljööseen

Heinäkuun toinen harrasteajoneuvotapahtuma Myllymiljöössä Liperissä sai lauantaina odotetusti väen liikkeelle. Nyt olivat esittelyvuorossa veteraanikoneet, jotka näyttivät sekä voimansa että kauneutensa. 

Ethän lähesty keltaista nauhaa kantavaa koiraa – ”Syitä kieltoon on monia”

Liperin Kaatamossa asuvan Katja Piiroisen suomenlapinkoira Ilta kantaa hihnassaan keltaista merkkiä. Se ei välttämättä nyt ole tarpeen hellyttävälle kaksivuotiaalle koiralle, viralliselta nimeltään Jarfa’s Quutamoyö, mutta voi olla paikallaan tietyissä tilanteissa.

Käsityötaidot ovat säilyttämisen arvoisia

Liperi-Seuran maaseutumuseo Tähkässä kangaspuut helskyivät ja liemissä värjäytyivät monensävyiset langat lauantaina, kun museolla vietettiin perinteisten käsityötaitojen päivää. Kädentaitoja esittelemässä oli viisi eri osaajaa, ja kävijöitä oli mukavasti myös muilta paikkakunnilta.

16-vuotias Eero kertoo omin sanoin, miltä tuntuu olla ”mopopoika” Liperissä – ”Tänä kesänä säikähdin perin pohjin”

Olen 16-vuotias Eero Ikonen Liperin kirkonkylältä. Minulla on ollut mopokortti reilun vuoden, ja haluan muistuttaa liikenteessä liikkuvia tietyistä asioista.

Moni on saattanut tavata Liperin hautausmailla naisen, joka kyykkii kamera kaulassa hautakivien äärellä – Tästä on kyse

Liperin Leppälahdessa asuva Raisa Vottonen-Tuominen innostui hautakivien kuvaamisesta muutama vuosi sitten ja liittyi pian Suomen kirkkoja ja hautausmaita -ryhmään facebookissa. 

Mikko Koukku laajensi nuohousyritystään

Liperissä jo parilta vuosikymmeneltä tuttu nuohooja Mikko Koukku laajentaa yritystoimintaansa entisestään. Nuohous- ja Ilmastointipalvelu Mikko Koukku Oy hankki omistukseensa Nuohoustoimi Mika Hiltusen liiketoiminnan heinäkuun ensimmäisenä päivänä.

Sitkeä akka taistelee – Puoliso, hoitaja, kuntouttaja – omaishoitajan pitkä osaamislista

Viinijärveläinen Tuula Hanikka ei unohda hetkeä kesältä 2010, jolloin Liperi oli kirjattu Suomen kuumimmaksi kunnaksi. Aktiivinen puoliso Reijo Hanikka rakensi terassia kesäpaikalla ja ajoi puita pois Outokummusta hankituilta autiotalon mailta. Helle aiheutti rytmihäiriön, jollaisesta mies oli aiemminkin toipunut.

Tämä ystävyys on kestänyt 60 vuotta – ”Ystävän kanssa saa olla oma itsensä”

Liperiläisten Salme Hiltusen ja Leena Pekkisen yhteydenpidon voisi jonkin mittapuun mukaan sanoa olevan jo eläkeiässä, sillä tänä vuonna täyttyy 60 vuotta ystävyyden alkamisesta. 

Päivilän kaunis ja kokonainen kesä – ”Kyllä täällä on aina ihmeellinen taika”

Kiireetön ja mukaansa ottava tunnelma vallitsee tänäkin kesänä Päivilän sanktuarin pihapiirissä ja rakennuksissa Liperissä. Aistimista ja kokemista on heinäkuun alusta elokuulle asti. Kolmen taiteilijan näyttelyt, asiantuntijaluennot, hathajoogat ja päiväleirit kutsuvat osallistumaan sanktuarin elämään, joka huipentuu pimeähuonetanssiin elokuun illassa. 

Mikä kesässä on parasta – Tarkastimme kesätekemisten opit parhailta mahdollisilta asiantuntijoilta

Honkalammen ja Viinijärven leikkikentillä annettiin tinkimättömät ohjeet kaikenikäisten noudatettavaksi. Lapsilta kysyttiin, mikä kesässä on parasta ja mitä aikuisten pitäisi kesällä tehdä.

”Happy in Liperi” – Harinjärvellä asuva perhe kuvailee kotinsa paikkaa täydelliseksi

Soile Siimestö-Johnson ja Jeremy Johnson kiteyttävät Liperin Harinjärven rannalla asumisensa hyvin: – Olemme onnellisia täällä. Pariskunta tapasi Kaliforniassa milleniumvuonna 2000, kun au pairina USA:ssa työskennellyt pohjoiskarjalainen Soile osallistui kansallispuiston retkelle, jota amerikkalainen Jeremy ohjasi. Hauska sattuma oli, että Jeremyllä oli ennen tätä ostettuna matkalippu Suomeen, sillä yksi hänen sisaristaan työskenteli tuolloin Helsingin kansainvälisessä koulussa opinto-ohjaajana.

Lomittaja lähtee töihin kahdesti päivässä

Maatalouslomittaja tekee yhden päivän aikana kaksi työrupeamaa. Lehmien luona on oltava aamulla varhain, ja samat askareet tehdään illalla uudestaan.

Reino on ennätysmies edelleen – ”Melkoisia kankia sen aikaiset seipäät olivat”

Viinijärveläisen Reino Immosen hallussa on saavutus, jota kukaan ei ole Pohjois-Karjalassa yli 50 vuoteen onnistunut saamaan haltuunsa, eikä tietysti sitä ennenkään. Heinäkuun 7. päivä on sekä Immosen syntymäpäivä että seiväshypyn piiriennätyksen tuonut onnenpäivä, jonka hän leiskautti vuonna 1969 täyttäessään tuolloin 28 vuotta.

Metsä on kiehtova seikkailu

Lukuisia puulajeja, marjoja, kasveja ja ötököitä: suomalainen metsä on jo itsessään seikkailu. Puolenkymmentä alakoululaista koki monenlaisia elämyksiä maanantai-iltana Käsämän Riistamiehet ry:n majan maastoissa luontoa tutkiessaan.

Kulta se on autossakin, mikä kiiltää!

Ei mikään tavallinen auto, mutta esimerkiksi kunnon amerikkalainen – kyllä se saattaa vaatia kultaa kylkiinsä. Hot Rod -kultauksen maailmaan sukellettiin lauantaina Tero’s Garage Oy:n tiloissa Liperin Mattisenlahdessa.

Luontopolku syntyi Taipaleenjoen rannalle

Rukkaset eivät jääneet lauantaipäivänä naulaan Viinijärven kyläläisiltä, jotka riensivät talkoilla tekemään Taipaleenjoen rantaa entistä viihtyisämmäksi. Toistakymmentä ahertajaa rakensi vedenrajaan pitkospuut, joita pitkin kulkiessa jokimaisema avautuu entistä lähempää.

Elämä punoo monisäikeiset langat

Evakkotaipaleella talvisodan päättymispäivänä 13.3.1940 Kaarlelan kunnassa Pohjanmaalla syntynyt Rauha Surakka rakastaa nykyistä kotikuntaansa Liperiä ja leipäpitäjän historiaa. Perhe joutui toisen maailmansodan aikana lähtemään kotoaan Impilahdelta Karjalasta useita kertoja.

Lukemisen lahja lapselle

Neuvoloissa kautta maan jaetaan kaikille vuosina 2019 – 2021 syntyville vauvoille Suomen Kulttuurirahaston lahjoittamaa kirjapakettia. Lukulahja lapselle -ohjelman tavoitteena on lisätä ääneen lukemista pienten lasten perheissä ja innostaa perheitä yhteisiin lukuhetkiin. Kassi sisältää kahden kirjan lisäksi lukumitan, lorukortit sekä kutsukortin kirjastoon.

Aurinko ja myrskyt ovat elämää

Vaivion Eränkävijät ry:n puheenjohtaja Tomi Strandman valvoo työkseen rajaliikenteen ylikulkua Niiralassa, mutta poikkeusvuosi on vienyt hänet tarkastustehtäviin Lappiin, Tornioon ja Utsjoelle. Yhtäläisyyksiä sinne hän löytää myös rakkaasta kotiseudusta Vaiviosta:  – Joskus viinijärveläinen Mäntysen Topi sanoi, että tämä on kuin mini-Lappi, totta se on.

Selviävätkö suvun salat?

Liperiläinen Tomi Lappalainen aloitti sukututkimukseen perehtymisen varsinaisesti pari vuotta sitten, vaikka serkkupoika olikin asiaan innostanut jo vuosia aikaisemmin.  Alkusysäyksen antoi myös paikkakunnan menneisyyden tiedostaminen.

Kansalaisopiston poikkeuksellinen kevät

Monen harrastusryhmän toiminta Joensuun seudun kansalaisopistossa on ollut alkuvuoden katkolla, kun lukukauden alussa tehtiin linjaus kurssien muuttamisesta etäopetukseksi.

Käsintehtyjä kynttilöitä kattauksiin

Juhlapöytiin, arjen iloksi ja kaiken kaunistukseksi – omatekoisilla kynttilöillä kotiin saa mukavaa ilmettä.

Kati Roivas SM-hiihdoissa

Liperiläinen ylipitkien matkojen hiihtäjä Kati Roivas pääsi ladulle viikonloppuna Ristijärvellä. Naisten 10 km:n SM-matkalle osallistunut kilpailija halusi testata hiihtämisen tuntumaa.

Etäopiskelu vaatii kurinalaisuutta

Liperiläiset ystävykset Emmi Ilmakari ja Mirella Pieviläinen opiskelevat merkonomeiksi ammattioppilaitos Riveriassa Joensuussa. Jo vuosi erilaista opiskelua on takana, kun viime kevään poikkeusolojen kautta on menty välillä läsnäoloon koulussa ja välillä etäopiskeluun.

Uudet värit maakuntasukkiin?

Pohjoiskarjalaisia haastetaan ideoimaan ja valmistamaan villasukat, joissa näkyy rakkaus kotiseutuun. Maakuntaliiton julistaman kilpailun teemoina ovat pohjoiskarjalainen ilo, Karjalan kunnaat ja Karjalasta kajahtaa. Sukat voi neuloa tai virkata kaikenikäisille, ja tekniikka on vapaa: pitsiä, palmikkoa, mitä tahansa.

Ilo löytyy ladulta

Suomalaiset ovat hiihtokansaa, se todistettiin lauantai-iltapäivänä Mattisenlahden kylähiihdossa.

Erilainen abikevät

Ylämyllyllä asuva abiturientti Minja-Maria Häkkinen naurahtaa kysyttäessä nuoren ihmisen elämästä.  – No, en ole käynyt yhtään missään. Tosi tarkka on ollut oltava, ettei sairastu tai altistu. Vain parin läheisen kaverin kanssa on nähty. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Lapsiystävällinen kunta tavoitteena

Liperi on hyväksytty UNICEFIN Lapsiystävällinen kunta -malliin, joka auttaa tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja arjen palveluissa ja hallinnossa. Suomen kunnista on tällä hetkellä mukana viitisenkymmentä, naapurikunnista muun muassa Joensuu ja Outokumpu.

Lapset ja nuoret tarvitsevat kuulevia aikuisia

Koulunuorisotyöntekijä Miia Nivala (vas) työskentelee aluehallintoviraston myöntämällä korona-ajan avustuksella täysipäiväisesti puolentoista vuoden ajan.

Kati Roivas huhtikuussa kilpaladulle

Vakavia paleltumavammoja pitkänmatkan hiihtokilpailussa Sveitsissä tammikuun puolivälissä saanut liperiläinen Kati Roivas aikoo palata kilpailemaan huhtikuun puolivälissä.

Lumikengillä pääsee maisemaan

Liperin hohtavat hanget ovat tänä talvena innostaneet lumikenkäilijöitä vaeltelemaan maisemissa, joissa ei ole valmiita latuja eikä polkuja. Talvilomaviikolla kunta järjesti ohjattuja retkiä sekä Käsämässä että Salokylällä, joihin osallistui toistakymmentä tarpojaa.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.