Käsintehtyjä kynttilöitä kattauksiin
Juhlapöytiin, arjen iloksi ja kaiken kaunistukseksi – omatekoisilla kynttilöillä kotiin saa mukavaa ilmettä.
Käsityöneuvoja Henna Jäntti innostaa kokeilemaan kiehtovaa tekemistä, mikä alkaa kynttilämassan ja sydänlankojen hankkimisella.
– Askarteluliikkeistä tai verkkokaupoista saa mehiläisvahaa sekä steariinia ja parafiinia sisältävää valmista kynttilämassaa. Sydänlangoissa on jo valmiina metallinappi pohjaan kiinnittämistä varten.
Seoksen, johon sekoitetaan mieluisat kynttiläraevärit, voi kuumentaa tavallisessa kattilassa tai vesihauteessa sähkölevyllä. Massa kaadetaan astioihin, joihin sydänlanka on kiinnitetty suoraksi puutikun avulla. Muutaman tunnin kuluttua massa on jähmettynyt, ja kynttilä on valmis.
Sopivia kynttiläkuppeja ovat esimerkiksi kahvikupit, kuumuutta kestävät lasit, erilaiset hedelmänkuoret ja munankuoret.
Vanhojen kynttilänpätkien sulattamisessa on oltava varovainen, sillä erilaiset seokset voivat tuottaa katkuttavan kynttilän, joka parhaiten soveltuu ulkona poltettavaksi.
Eija Ratilainen kaataa kuumaa kynttilämassaa kevääseen sopiviin muotteihin.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.