Kodin maisema löytyi etsien – Nyt uudessa kodissa vietetään ensimmäistä joulua
Yliopistotutkija Riikka Hirvonen halusi palata kotiseudulle Liperiin siirtyessään Jyväskylän yliopiston tehtävistä Itä-Suomen yliopistoon. Perus- ja toisen asteen opiskelijoiden oppimismotivaatiota ja hyvinvointia tutkiva psykologian tohtori asetti myös kodilleen tietyt hyvinvoinnin kriteerit.
– Asumisterveys, ekologisuus ja paikallisuus.
Paikallisuutena Ylämyllyn seutu oli luonnollinen valinta Kuoringan rantamaisemissa kasvaneelle Hirvoselle, joka lähtikin etsimään lampiseudulta sopivaa näkymää.
– Ei välttämättä oma ranta, mutta vähintään vesistönäkymä.
Omarantainen tontti kuitenkin löytyi silmää hivelevine maisemineen, kun Riikka Hirvonen kulki isänsä Jaakko Hirvosen kanssa muun muassa lumikengillä metsissä ja vaaroilla etsivin katsein. Yksityisen omistama maa-alue vaihtui kauppaprosessin jälkeen Riikka Hirvoselle.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Riikka Hirvonen toivottaa ensimmäisen joulun omassa kodissa tervetulleeksi.
Kerralla kunnollista
Ulkonäkö ja laatu painoivat talomallia valitessa, joksi valikoitui Honkarakenteen Harmonia. Lamellihirsinen talo on sisäpuolelta vaaleaa kuusta, mikä oli Riikka Hirvoselle tärkeää kuin myös isot ikkunat vesistöön päin.
– Haluan nähdä maiseman kokonaisena, ja kissani Pontus ja Roope näkevät hyvin ulos ympäröivään luontoon.
Kolmiosainen lamellihirsi takaa painumattomuuden, mikä mahdollistaa suuren ikkunapinta-alan. Päälämmönlähteenä on ilmavesilämpöpumppu, joka lämmittää vesikiertoisen lattialämmityksen tarvitseman veden lisäksi käyttöveden. Olohuoneessa on varaus takalle, jonka paikalla nyt ensimmäisenä jouluna seisoo uljas kuusi.
Riikka Hirvosen lempipaikka on istua pöydän ääressä katsomassa maisemaa.
Viime keväänä hieman ennen vappua uuteen kotiinsa muuttanut 43-vuotias Riikka Hirvonen laskee, että talomyyjän arvioimat keskimääräiset neliöhinnat ylittyivät jonkin verran materiaalivalintojen ja tiettyjen erityistuotteiden takia. Budjetin kasvettua talon neliömäärää piti hieman vähentää, ja asuinneliöitä on nyt tasan sata. Keittiö-olohuoneen lisäksi talossa on kaksi makuuhuonetta, avarat sauna- ja pesuhuonetilat, kodinhoitohuone sekä erillinen tila talotekniikkalaitteineen.
Rakentaja-Riikka
Riikka Hirvonen teki mittavan työn talonsa eteen, sillä oma kädenjälki näkyy esimerkiksi kaikissa maalipinnoissa kattopaneeleja myöten. Pääurakoijana perustustöistä kalusteasennuksiin toimi Rakennustoimisto Niemeläinen, mutta Hirvonen käytti rakentamisen aikana myös ulkopuolista valvojaa.
Kaikki sisä- ja ulkopinnoissa käytetyt maalit ovat luonnonmaaleja, joissa haihtuvien orgaanisten yhdisteiden voc-arvo on mahdollisimman pieni. Lattiamateriaali kaikissa asuinhuoneissa on jalalle ja kissojen vauhdikkaaseenkin elämään sopiva vinyylikorkkilankku. Pesutiloissa on kaakelilattiat, ja seinissä katseen vangitsevat kauniit suurikokoiset laatat. Saunassa tuoksuvat pehmeästi tervaleppäiset puulauteet ja pinnat.
Kotia koristavat Riikka Hirvosen itse suunnittelemat ja painattamat tekstiilit, kuten tyynyt. Sisustussuunnittelukurssilta kodin suunnittelu aikanaan lähtikin.
– Väitöskirjan tekemisen jälkeen halusin harrastaa jotain luovaa käsillä.
Tulevana kesänä tekemiset eivät lopu, sillä rinnepihassa puuhaa riittää, mikä on Riikka Hirvoselle hyvin mieluista.