Kymmenen haki ohjaajaksi

Rääkkylän kunnan nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi haki kymmenen virasta kiinnostunutta. Virkaan valittavia ehdokkaita haastatellaan tämän viikon kuluessa, viimeisimmät konsultoinnit pidetään perjantaina.

Tekopesiä tehtäneen ensi kuussa

Kuluvan viikon pakkaset ja lumisade ovat kaivattuja ennusmerkkejä saimaannorpan pesinnän onnistumiselle.

Nestoria odotellaan vielä

Arvinsalmen yli seilataan vielä tutuilla losseilla useamman kuukauden ajan. Väylälle on tulossa entistä painavampaa kuormaa kuljettava Nestori-lossi, mutta uuden kulkimen saapuminen edellyttää muutostöitä väylän rakenteisiin. 

Rytköstä esitetään valittavaksi

Rääkkylän apulaisrakennustarkastajaksi esitetään valittavan virkaa tähän saakka määräaikaisena hoitanutta Joni Rytköstä Outokummusta.

Toisen mahdollisuuden edessä

Yrjö Eronen palaa Rääkkylän ruoriin seitsemän eläkevuoden jälkeen. Virallisesti vastaavan kunnanjohtajan pesti alkaa helmikuun alussa.

Eronen valittiin yksimielisesti

Hallintotieteiden maisteri, varpasalolainen Yrjö Eronen valittiin kunnanjohtajan sijaiseksi helmikuun alusta alkaen. Pesti kestää ainakin helmikuun loppuun. Tarvittaessa Eronen jatkaa valtuuston päätöksellä sijaisena kauempaankin, mikäli Tuula Luukkosen sairasloma jatkuu. Valtuusto päätti sijaisuudesta yksimielisesti ilman puheenvuoroja.

Luontokokemuksien ja kulttuurin pitäjä

Rääkkylää esiteltiin Helsingin Matkamessuilla caravan-osastolla. Kekälekunnasta nostettiin esille Koivuniemen camping-alue, Parasta Rääkkylää -hanke, Kihaus sekä Kotista-leikkimuseo.

Maku on levinnyt suusta suuhun

Karjalanpiirakan suosio on nyt huima. Liperiläisen Anna-Liisa Sorsan kotileipomon tiskillä Helsingin Matkamessuilla oli taukoamaton kuhina.

Kunnostus etenee hitaasti, mutta varmasti

Rääkkylän kirkon kunnostuksen aikataulu on yhä avoin. Vielä ei ole edetty rahoituksen hankintaankaan.

Kavereiden saaminen jännittävintä koulua vaihtaessa

Rääkkylän koulussa iloitaan yllättäen positiiviseen nousuun kääntyneestä oppilasmäärästä. Kuluvalla lukukaudella pulpettien ääreen rientää päivittäin 152 kekälekunnan oppilasta, sillä tammikuun alussa opinahjossa aloitti seitsemän uutta oppilasta.