Korona-ajan positiivinen yritystarina – ”Huono vuosihan tämä on muutoin ollut, mutta yrityksellä menee hyvin”

Korona on ajanut monet yritykset ja yrittäjät ahtaalle. Onneksi korona ei kurita kuitenkaan jokaista toimialaa, vaan löytyy myös aloja, joilla poikkeusoloista huolimatta pystytään tekemään positiivista tulosta.

Marketpäällikön kiireinen koronavuosi: ”Tylsiä hetkiä ei ole ehtinyt olemaan”

Liperin S-marketissa marketpäällikkönä toimivan Susanna Pasasen mukaan kulunut koronavuosi on ollut yhtä haipakkaa.

Hoitajan koronavuosi: ”Joukkomme ovat selvästi tiivistyneet yhteisen vihollisen edessä”

Liperissä ylihoitajana toimiva Mia Volmanen on nähnyt koronavuonna työnsä kautta myös positiivia asioita.

Video: Paloaukean tekonurmi näkee jo päivänvalon

Paloaukean tekonurmikenttä aurattiin tällä viikolla, joten Ylämyllyn Yllätys ja muut harrastajat pääsevät treenaamaan kotikentällään jo varhain keväällä, vaikka lumikinokset ovat monessa paikassa vielä korkeat. Kentän auraus suoritettiin torstaina ja ensimmäiset potkijat olivat paikalla jo saman päivän aikana. Kenttä on pieniltä osin vielä roudasta johtuen jäässä, mutta aurinko sulattanee vihreänä hehkuvan kentän nopeasti.

188 000 euron hanke työllistää 12 nuorta Liperissä

Liperin kunta on mukana Vieraslajitorjuntaa -hankkeessa. Hankkeeseen osallistuu Liperin lisäksi Polvijärvi, Iisalmi ja Tuusniemi.

Liperin kunnan alueen koulukuljetusten kilpailutus on käynnissä

Liperin kunnan alueen koulukuljetusten kilpailutuksen toteuttaa Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Tarjousten jättämisen määräaika on 6.4. mennessä. Koulukuljetuksia kilpailutetaan sopimuskaudelle 1.8.2021 – 31.7.2024. Sopimuksella on lisäksi kolmen vuoden optiomahdollisuus. Jokainen optiovuosi myönnetään vuosi kerrallaan.

Astra Zenecan rokotteen käyttöä voidaan jatkaa

Euroopan lääkevirasto EMA tiedotti torstaina, että Astra Zenecan rokotteen käyttämistä voidaan jatkaa. Moni suuri Euroopan valtio, kuten muun muassa Italia, Ranska, Saksa ja Espanja olivat keskeyttänyt Astra Zenecan koronarokotteiden käytön veritulppariskin vuoksi.

Ajat muuttuvat – Rääkkylän sipulit vietiin rajan taakse Karjalaan

Tiesittekö, että sipuliviipaleet sukissa ja sukat jaloissa yön yli pidettynä torjuvat nuhaa ja yskää?

Salokylän kyläyhdistys näyttää esimerkkiä vieraslajien torjunnassa

Salokylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja Anna Lähteenmäki kertoi Suomen metsäkeskuksen SOPULI-hankkeen järjestämässä seminaarissa kuinka vieraslajien kimppuun on hyökätty onnistuneesti Liperissä.

Yrittävä liperiläinen – korona ei pelottanut uutta yrittäjää

Kulunut poikkeusvuosi on ajanut monta yritystä ja yrittäjää ahtaalle. Tämä ei pelottanut maaliskuussa yritystoiminnan käyntiin pyöräyttänyttä Anu Miettistä.

Astra Zenecan koronarokote kovassa syöksyssä – Liperissäkin jo varattujen rokotusaikojen perumisia

Moni suuri Euroopan valtio, kuten muun muassa Italia, Ranska, Saksa ja Espanja on keskeyttänyt Astra Zenecan koronarokotteiden käytön. Ruotsi liittyi viimeisimpänä maana rokotuksen keskeyttäneiden maiden listaan. Lisäksi myös Irlannissa, Hollannissa, Tanskassa, Norjassa ja Islannissa rokotteen käyttö on keskeytetty kokonaan tai lopetettu nykyisen rokote-erän käyttö.

Hyvinvointilautakunta teki päätöksen Ylämyllyn koulun opetusjärjestelyistä – Tämä malli viedään hallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi

Liperin hyvinvointilautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Ylämyllyn alueelle muodostetaan yksi yhtenäinen peruskoulu 1–9 luokille 1.8.2021 alkaen.

Opettajan koronavuosi: ”Työ- ja vapaa-ajan raja hämärtyi”

Liperin koulussa opettajana toimiva Joonas Turunen kokee, että suurin positiivinen asia minkä koronavuosi on tuonut tullessaan liittyy digitaitojen kehittymiseen.

Viiden maakuntakentän lentoliikenteen kilpailutus päättyi – Yhteyksien vähimmäismäärä on kaksi päivittäistä vuoroa myös Joensuu-Liperi lentoasemalle

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom käynnisti tammikuussa tarjouskilpailun aikataulunmukaisen reittilentoliikenteen hankkimiseksi viiteen maakuntakuntakeskukseen. Kilpailutuksen tarkoituksena on turvata välttämättömät yhteydet. Kilpailutus päättyi 16. maaliskuuta.

Demarit jäämässä ilman ehdokkaita Rääkkylässä

Kuntavaalien ehdokashakemusten jättöpäivä oli 9.3. Tähän päivämäärään mennessä Rääkkylän sosiaalidemokraatit eivät jättäneet ehdokaslistaa. Joten näillä näkymin kukaan ei ole asettumassa sosiaalidemokraattien ehdokkaaksi Rääkkylässä tämän vuoden kuntavaaleissa.

Koronavuosi: Paljon huonoa, mutta jotain hyvääkin – Vuosi poikkeusoloja on pakottanut olemaan innovatiivinen

Liperin seurakunnan diakonissa Minna Turunen näkee vuoden kestäneessä poikkeusajassa jotain hyvääkin.

Maahantulijat testataan Joensuun lentoasemalla aluehallintoviraston määräyksellä

Itä-Suomen aluehallintovirasto määräsi tartuntatautilain nojalla kuntia järjestämään kaikille alueellaan sijaitsevien rajanylityspaikkojen kautta maahan tuleville henkilöille terveystarkastuksen koronan leviämisen estämiseksi.

Ylämyllylle valmistuva uusi koulu tuo muutoksia opetus- ja johtamisjärjestelyihin – valmistelussa kaksi erilaista ratkaisua

Liperin hyvinvointilautakunta käsittelee Ylämyllyn alueen opetuksen ja koulujen johtamisen järjestelyjen toteuttamista 16. maaliskuuta.

Liperin kovimmalle lossikuskille

KOLUMNI Ensimmäinen työviikkoni Liperissä. Ja ensimmäinen kolumnini Kotiseutu-uutisissa. Paluu kotoisaan Pohjois-Karjalaan kolkolta tuntuneelta Pirkanmaalta oli pitkäaikainen haaveeni. Tämä haave alkoi itää heti vuonna 2013, jolloin jouduin jättämään rakkaan kotiseudun taakseni rakentaakseni uraa toimittajana.

Keskusta ja Kristillisdemokraatit vaaliliittoon Rääkkylässä – ”Nyt jos koskaan on aika puhaltaa yhteen hiileen”

Keskusta ja Kristillisdemokraatit muodostivat vaaliliiton Rääkkylässä. Keskustan listalla on tällä hetkellä 13 ehdokasta ja Kristillisdemokraateilla kaksi ehdokasta.

Tässä ovat Rääkkylän kuntavaaliehdokkaat

Kuntavaalien 2021 ehdokashakemusten jättöpäivä oli 9.3. Rääkkylän kunnassa ehdolle asettui määräpäivään mennessä 48 ehdokasta. Jos ja kun eduskunta päättää lakimuutoksesta, kuntavaalit pidetään 13. kesäkuuta. Tämä tarkoittaa sitä, että ehdokaslistoja voi täydentää 4. toukokuuta saakka.

Terveydenhuollon asiakasmaksulaki uusiutuu – Näin käytännöt muuttuvat

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut muuttuvat 1.7.2021 alkaen. Heinäkuussa voimaan astuvat muutokset koskevat koko Siun soten aluetta. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.