Kiinnostus paikallisia tuotteita kohtaan on lisääntynyt – ”Hyvästä pesästä voi tulla jopa 100 kiloa hunajaa”
Mehiläiset veivät liperiläisen Aino Rummukaisen mukanaan viitisen vuotta sitten. Vuosien aikana Rummukainen on valuttanut tuhansia kiloja hunajaa. Tällä hetkellä mehiläistarhurilla on kuusi pesää. Yksi pesä sisältää tuhansista kymmeniin tuhansiin mehiläistä. Kesässä ne tuottavat noin 30–40 kiloa hunajaa. Hyvä pesä voi tuottaa yhden kesän aikana jopa 100 kiloa.
– Kaikki on kiinni emosta, kuningattaresta, ilman sitä mehiläisyhdyskunta ei ole toimiva ja tuottava.
– Mehiläisten hoito on monimutkainen ala, mutta kaikki voivat sen oppia. Kaikkein tärkeintä on yhdyskunnan toistuva seuraaminen ja tarhurin oikea-aikainen reagointi, Rummukainen kiteyttää.
Yksi mehiläistarhurin vaativimmista tehtävistä on parveilun seuraaminen ja hallinta.
– Jos mehiläiset alkavat parveutua, on riski, että ne karkaavat pesästä.
– Parveilun seuraaminen ja tarvittaessa mehiläisten jakaminen toiseen pesään ovat tärkeitä toimenpiteitä mehiläistarhauksessa.
Yksi pesä voi tuottaa hunajaa jopa 100 kiloa yhden kesän aikana. Yksi pesä koostuu monesta kennosta.
– Kerran olen nähnyt, kun mehiläiset lähtivät yhtenä parvena pesästä aivan nenäni alta ja lensivät lähipuuhun. Oli kuin olisi käynyt kova tuleen vire ja parvi oli tiessään, Rummukainen naurahtaa.
Rummukaisen pesät tuottavat kylliksi hunajaa omiin tarpeisiin, joten sitä jää myös myytäväksi.
– Korona on selvästi nostanut paikallisten tuotteiden kysyntää ja arvostusta. Puhdasta hunajaa selvästi arvostetaan.
Rummukaisen vinkit harrastuksen aloittamiseen
Mehiläisten tarhaus kannattaa aloittaa keväällä. Rummukainen opastaa, että aloittelevan tarhurin kannattaa hankkia vähintään kaksi pesää.
– Kahden pesän, eli yhdyskunnan, hankkimisella tarhauksen aloittaminen saa varmemman pohjan. Monissa tilanteissa kahdesta pesästä on etua, verrattuna yhden pesän kanssa touhuamiseen. Pesät on hyvä tarkastaa noin viikon välein, Rummukainen ohjeistaa.
Rummukainen suosittelee opiskelemaan tarhausta hyvissä ajoin ennen yhdyskuntien hankkimista.
– Aiheesta löytyy paljon kirjallisuutta ja ohjeita netistä. Lisäksi kansalaisopistot järjestävät mehiläishoidon koulutuksia. Kannattaa ehdottomasti hankkia hyvät pohjatiedot ennen tarhauksen aloittamista, Rummukainen korostaa.
Rummukainen tarkastaa pesät noin viikon välein. Yksi tarhurin tärkeimmistä tehtävistä on hallita mehiläisten parveutumista.
Rummukainen on hankkinut tarvittavaa kalustoa kierrättämisen kautta, mahdollisimman ekologisesti.
– Mehiläisharrastuksen aloittaminen vaatii noin 1 000 – 1 500 euron sijoituksen kalustoon ja muihin välineisiin.
Rummukainen ei pidä alkusijoitusta isona, sillä hyvässä tapauksessa pesät tuottavat tulevaisuudessa paljon hunajaa.
– Ainakin minun kohdallani sijoitus on maksanut itsensä takaisin. Ja mikä tärkeintä, tämä on todella mukava harrastus ja ajanviete, Rummukainen iloitsee.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.