Joensuusta kuolleena löytyneellä valkoposkihanhella on todettu olleen lintuinfluenssa

Siun sote kertoo, että se on varmistanut ensimmäisen lintuinfluenssatapauksen Pohjois-Karjalassa.

Viinijärven uuden kuntosalin käyttö sai hintalapun – Pääosa Liperin kunnan tiloista edelleen kuntalaisille maksuttomia käyttää

Viinijärven uuteen kouluun rakennettavasta kunnan kuntosalista tulee maksullinen Liprakan kuntosalin tapaan. Hyvinvointilautakunta hyväksyi torstain kokouksessaan toimialueen palvelumaksut, tilavuokrat ja vuoronjakoperusteet.

Niemisen Urheilijat voitti ja säilytti näin lohkon johtopaikan – seuraava ottelu jo tiistaina

Niemisen Urheilijat voitti iisalmelaisen PK-37 selvin numeroin lauantaina.

Yllätyksen miesten joukkue ei onnistunut maalinteossa

Ylämyllyn Yllätyksen miesten joukkue joutui taipumaan torstai-iltana Toivalan Urheilijoille Kolmosen kotiottelussa.

Viinijärven Urheilijat taisteli pisteen sarjakärjeltä

Viinijärven Urheilijoilla oli viikonlopun ohjelmassa kaksi kotiottelua, joista saaliiksi jäi yhteensä yksi piste.

Kotileipomo Sorsan perinneherkun taustalla 10 eri kansallisuutta – Yritys palkittiin kansainvälisimpänä työnantajana Pohjois-Karjalassa

Kotileipomo Sorsa on palkittu kansainvälisyyden eteen tehdystä työstä. Joensuun Nuorkauppakamari ojensi leipomon emäntä Anna-Liisa Karpathakikselle vuoden kansainvälisimmän työnantajan tunnustuksen Pohjois-Karjalassa.

NiemU johtaa Kolmosen lohkoa viikonlopun maalitehtailun jälkeen

Niemisen Urheilijat kukisti kuopiolaisen Zulimanit 4–0 lauantaina miesten jalkapallon Kolmosessa.

Sirkus- ja jalkapalloleiri avasivat kesäkauden

Maanantaina alkanut kesäloma on johdatellut ison joukon lapsia erilaisille kesäleireille.

Vaivion Tarmo korkkasi kenttänsä

Vaivion uusi jalkapallonurmi sai tiistaina kuvainnollisen ja todellisen kasteen, kun Tarmo sai Vitosessa vieraakseen hurjan alkukauden pelanneen SC Riverball/Allianssin. Sateisessa illassa pelattu ottelu päättyi Allianssin 4–0 voittoon.

Kauden ensimmäisen tappion kokenut ViU lähtee viikonlopun kahteen kotiotteluun uusin ajatuksin

Viinijärven Urheilijoiden Ykköspesis jatkui viime viikolla Kouvolassa, jossa ViU joutui ensimmäistä kertaa tällä kaudella taipumaan.

Urho Vaakanainen oli MM-joukkueessa voittamassa kultaa

Ylämyllyltä kansainvälisille jääkiekkokaukaloihin ponnistanut Urho Vaakanainen oli viikonloppuna voittamassa MM-kultaa Suomen maajoukkueessa. Suomi voitti maanantaita vasta yöllä Sveitsin jatkoajalla 1–0.

NiemU ja Yllätys jatkoivat voittojen tiellä Miesten Kolmosessa

Niemisen Urheilijat kaatoi Jipon ja Yllätys iisalmelaisen Klubi-37:n jalkapallon Kolmosen viime viikon kierroksella.

Sofia Parkkinen on Futsal Liigan nuori pelaaja

Liperiläinen Sofia Parkkinen on palkittu Naisten Futsal Liigan nuoren pelaajan palkinnolla.

Lautakunta puoltaa Viinijärven nuorten paikan rakentamista Siikakoskentien varteen

Viinijärven nuorten paikan rakentaminen nytkähti eteenpäin, kun Liperin elinympäristölautakunta päätti kunnan tukevan hanketta muun muassa rahallisesti.

Tarmon kotinurmi Vaiviossa avataan tiistaina

Vaivion Tarmo korkkaa tiistaina kylän uuden nurmikentän. Viime suvena täysremontin kokenut jalkapallonurmi on nyt vahvistunut riittävästi palvellakseen historian ensimmäistä sarjaottelua omalla kylällä.

Lue, ketä liperiläisiä ja rääkkyläläisiä valmistui Riverian oppilaitoksesta

Tammi-toukokuussa Riverian oppilaitoksesta on valmistunut iso joukko opiskelijoita, joiden joukossa myös monia liperiläisiä ja rääkkyläläisiä. Lue, keitä tällä viikolla juhlistettavat valmistuneet ovat.

Ensi lumien maastohiihdon ja yhdistetyn valmennusryhmät nimetty

Hiihtoliitto on julkistanut tulevan kauden maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn valmennusryhmät. Kaikkiaan 130 urheilijan joukossa on myös paikallisesti mielenkiintoisia nimiä.

ViU taisteli tiistaina kaksi pistettä haparoivan ensimmäisen jakson jälkeen

Viinijärven Urheilijat voitti tiistai-iltana kotonaan Haapajärven Pesä-Kiilat 2–1 (3–4, 7–2, 3–2k). Ykköspesiksen ottelun voitto oli ViU:lle jo neljäs peräkkäinen.

Koulunjohtajana toiminut sai sakkoja työturvallisuusrikoksesta

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut koulunjohtajana työskennelleen kunnan työntekijän työturvallisuusrikoksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Yllätyksen naisille tuplaviikonlopulta kaksi selkeää tappiota

Yllätyksen naisten Kakkosen jalkapallojoukkue teki viikonloppuna kahden ottelun reissun Pirkanmaalle.

”Ylämylly on kasvava alue, johon Liperin kunta kohdistaa merkittäviä investointeja” – PKO rakentaa uutta liiketilaa Ylämyllylle

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa rakentaa Ylämyllylle uuden marketin sekä muuta liiketilaa. Nykyisestä S-marketista muovataan remontin ja laajennuksen kautta 10-ryhmäinen päiväkoti.

S-marketista muovataan uusi päiväkoti Ylämyllylle

Pohjois-Karjalan hankintatoimi on tehnyt tänään tiistaina Ylämyllyn uuden päiväkodin hankintapäätöksen. Liperin kunnanvaltuusto päätti eilen maanantaina, että uusi 10-ryhmäinen päiväkoti hankitaan vuokramallilla.

Ylämyllyn koulun pölyävällä hiekkapihalla leikkiminen loppuu – Piharemontti valmistuu syyslukukaudeksi

Ylämyllyn koulun Paloaukean yksikössä lapset pelailevat viimeisiä päiviään pölyävällä kuoppaisella kentällä. Kesällä pihalla alkaa remontti, joka tekee välituntipuuhastelusta entistä viihtyisämpää.

Liperin kulttuuriohjelmaan pääsee vaikuttamaan Voxit-keskustelun kautta

Liperin kunnassa laaditaan parhaillaan kulttuuriohjelmaa. Kunta kutsuukin asukkaita ja mökkiläisiä keskustelemaan kulttuurista Voxit-alustalla.

Lue, ketkä liperiläiset ja rääkkyläläiset saavat valkolakin lauantaina

Pohjois-Karjalan lukioista valmistui tänä keväänä yli neljäkymmentä liperiläistä tai rääkkyläläistä opiskelijaa. Kotiseutu-uutiset julkaisee saamiaan tietoja valmistuneista. Tiedot on annettu lähialueiden lukioista oppilaiden itsensä ilmoittaman kotikunnan mukaan.

Kaksoistutkinnon suorittanut Aaro Tuovinen tähtää energia-alalle

Lauantaina moni nuori painaa päähänsä valkolakin. Yksi kevään ylioppilaista on liperiläinen Aaro Tuovinen, jonka taskussa on myös sähkö- ja automaatioasentajan paperit.

Kolmosen kotiotteluista Yllätykselle ja NiemU:lle pisteet

Ylämyllyn Yllätyksen ja Niemisen Urheilijoiden miesten joukkueet voittivat molemmat viikonlopun koitoksensa Kolmosessa.

Emilia Kangaskolkka on valittu SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajaksi

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen puoluekokous on valinnut sunnuntaina liperiläislähtöisen Emilia Kangaskolkan puoluevaltuuston puheenjohtajaksi vuosille 2026-2028.

Junaraiteen saa ylittää vain merkityiltä paikoilta

Finntrafficin rataliikennekeskus muistuttaa, että junaraiteilla liikkuminen on hengenvaarallista. Viinijärven koululla ei ole keskusteluihin juurikaan noussut kylä läpi kulkeva rautatie tai sen vaaralliset ylitykset.

Liperin frisbeegolf-rataa valmistellaan ensimmäisiin virallisiin kilpailuihin

Liperin kirkonkylän frisbeegolfrataa on kunnostettu viime vuosina. Viikkokisojen lisäksi radalla valmistaudutaan kautta aikain ensimmäisiin virallisiin PDGA-kilpailuihin.

Vedenpinta ei noussut järvissä kevään aikana, kuten se yleensä tekee

Järvien vedenpinnan mataluuteen ei ole kevään aikana saatu helpotusta normaaliin tapaan.

Pärnävaaran polkujuoksu toi Liperin maastoihin 128 menijää

Ylämyllyn pohjoispuolella järjestettiin helatorstaina kautta aikain ensimmäinen Pärnävaaran polkujuoksu -tapahtuma.

Osma Turunen paini nuorten EM-kilpailuissa viidenneksi

Ylämyllyllä asuva painija Osma Turunen pääsi osallistumaan viime viikolla Bulgarian Samokovissa järjestettyihin nuorten EM-kilpailuihin.

Veljestie katkaistaan tällä viikolla tasoristeyksen kohdalta

Käsämässä sijaitseva tasoristeys suljetaan tällä viikolla yhden työn ajaksi liikenteeltä.

Viinijärven Urheilijoille voitot Varsinais-Suomen vierasotteluista

Viinijärven Urheilijoiden naisten Ykköspesiksen kausi alkoi viiden pisteen viikonlopulla vieraissa.

Naisille Kakkosesta kotivoitto ja kolme pistettä

Ylämyllyn Yllätyksen naisten joukkue voitti porvoolaisen Athenen jalkapallon Naisten Kakkosen kotiottelussa lauantaina.

Vaivion Tarmo aloitti kauden vierasottelulla

Vaivion Tarmo taipui Lieksan Hurtille kauden avausottelussaan miesten Vitosessa.

Kummiluokka perjantaivieraina lehden toimituksessa

Kotiseutu-uutisten kummiluokka eli Ylämyllyn yläkoulun 7E tutustui lehden toimituksen arkeen perjantaina. Parikymmentä oppilasta sai aamupäivän aikana kuulla mainosten teosta, taittamisesta ja yrittäjänä olemisesta. Selväksi kävi myös, että ison osan työstä muodostaa ihmisten kanssa jutteleminen.

Niemisen Urheilijat voitti Paloaukealla – Yllätyksen loppukiri riitti vain kavennukseen

Niemisen Urheilijat poistui lopulta voittajana perjantai-illan miesten Kolmosen ottelusta Paloaukealta.

Viinijärven Urheilijat toiseen Ykkösen kauteen tavoitteet mielessä

Viinijärven Urheilijat aloittaa Ykköspesiskautensa viikonloppuna Varsinais-Suomessa.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.