Karhuhavaintoja myös Liperissä – näin toimit, jos kohtaat karhun

Pohjois-Karjalassa on tehty viime päivinä useita karhuhavaintoja, joista yksi Liperissä. Itä-Suomen poliisista kerrotaan, että eilen torstaina paikkakunnalla havaittiin aikuinen karhu liikkumassa talojen läheisyydessä.

Ensi lumien maastohiihdon ja yhdistetyn valmennusryhmät nimetty

Hiihtoliitto on julkistanut tulevan kauden maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn valmennusryhmät. Kaikkiaan 130 urheilijan joukossa on myös paikallisesti mielenkiintoisia nimiä.

Siun soten talouskehitys vaatii uusia säästötoimia – avoimia tehtäviä täytetään vain poikkeustapauksissa 

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen eli Siun soten talouskehitys edellyttää välittömiä lisäsäästötoimia. Hyvinvointialueen huhtikuun lopun tilinpäätösennusteen mukaan toimintamenot ovat ylittymässä kuluvan vuoden talousarviosta noin 14 miljoonalla eurolla.

Liperissä ja Rääkkylässä työttömien määrä on vähentynyt kuukauden takaiseen verrattuna

Työllisyystilanne on kohentunut rahtusen Pohjois-Karjalassa. Tuoreimpien, huhtikuun lopun tilannetta kuvaavien tilastojen mukaan maakunnan työttömyysaste on 14,8 prosenttia. Kuukautta aiemmin vastaava luku oli 15,5.

ViU taisteli tiistaina kaksi pistettä haparoivan ensimmäisen jakson jälkeen

Viinijärven Urheilijat voitti tiistai-iltana kotonaan Haapajärven Pesä-Kiilat 2–1 (3–4, 7–2, 3–2k). Ykköspesiksen ottelun voitto oli ViU:lle jo neljäs peräkkäinen.

ViU:n railakas kauden alku jatkui myös kotona

Viinijärven Urheilijat voitti lauantaina kauden ensimmäisen kotiottelunsa.

Yllätyksen naisille tuplaviikonlopulta kaksi selkeää tappiota

Yllätyksen naisten Kakkosen jalkapallojoukkue teki viikonloppuna kahden ottelun reissun Pirkanmaalle.

Osa Kylätiestä on suljettu Rääkkylän kirkonkylällä

Osa Rääkkylän kirkonkylällä sijaitsevasta Kylätiestä on suljettu tilapäisesti. Tie on suljettu Koivukujan ja Kinnulankujan väliseltä matkalta. Asuinkiinteistöille kulku on kuitenkin sallittu.

Valtuuston päätös oli yksimielinen – VT 9:n suuri tiehanke eteni

Liperin valtuusto hyväksyi maanantaina yksimielisesti VT 9:n asemakaavan muutoksen ja laajennuksen. Päätös sinetöi lähes viisi vuotta valmistellun kaavaprosessin, jonka tavoitteena on mahdollistaa valtatie 9:n merkittävä parantaminen välillä Honkalampi–Välikangas.

Puita anastettiin Rääkkylässä: tienvarsivarastosta katosi koivukuitua 

Rääkkylässä on paljastunut epäilty puuvarkaus: tiealueen puustonpoistotöiden yhteydessä välivarastoon koottua puuainesta on kadonnut. 

Kuka yritti murtautua Monitoriin? – Poliisi pyytää vihjeitä useista Pohjois-Karjalassa tapahtuneista murroista

Poliisi pyytää vihjeitä useista Pohjois-Karjalassa tapahtuneista murroista – tutkinnan alla olevat murrot tehtiin perjantain 22. toukokuuta ja lauantain 23. toukokuuta välisenä yönä Viinijärvellä, Ilomantsissa, Hammaslahdessa ja Tohmajärvellä.

Kolmosen kotiotteluista Yllätykselle ja NiemU:lle pisteet

Ylämyllyn Yllätyksen ja Niemisen Urheilijoiden miesten joukkueet voittivat molemmat viikonlopun koitoksensa Kolmosessa.

Siun sote hakee lisäaikaa alijäämän kattamiseen vuoteen 2029 asti – tavoitteena turvata lakisääteiset palvelut

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue Siun sote aikoo hakea valtiovarainministeriöltä lisäaikaa kertyneen alijäämän kattamiseen vuoden 2029 loppuun saakka. Hyvinvointialueen mukaan lisäaikaa tarvitaan, jotta lakisääteiset sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut voidaan turvata ilman niiden merkittävää vaarantumista.

Liperin frisbeegolf-rataa valmistellaan ensimmäisiin virallisiin kilpailuihin

Liperin kirkonkylän frisbeegolfrataa on kunnostettu viime vuosina. Viikkokisojen lisäksi radalla valmistaudutaan kautta aikain ensimmäisiin virallisiin PDGA-kilpailuihin.

PKS Sähkönsiirto tarkastaa sähköverkkoa helikopterilennoilla myös Liperissä ja Rääkkylässä

PKS Sähkönsiirto aloittaa sähköverkon tarkastuslennot helikopterilla Pohjois-Karjalassa ja Koillis-Savossa touko-kesäkuun aikana. Tarkastuslentoja tehdään myös Liperin ja Rääkkylän alueilla.

Siun sote: Eläinlääkäripalvelut toimivat kesällä normaalisti Pohjois-Karjalassa

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen eläinlääkäripalvelut toimivat kesän aikana normaalisti. Siun soten mukaan kaikki eläinlääkärien kesälomien sijaisuudet on saatu täytettyä eläinlääketieteen opiskelijoilla.

Kihaus Folk saa koulun ja kunnan tiloja käyttöönsä festivaaliviikoille

Rääkkylän hyvinvointilautakunta päätti kokouksessaan 19. toukokuuta myöntää Rääkkylä Folk ry:lle käyttöön useita koulun ja kunnan tiloja Kihaus Folk -festivaaliviikkojen ajaksi. Päätös tehtiin yksimielisesti esityksen mukaisesti.

Päätös: Päivähoitomaksut nousevat Rääkkylässä elokuussa

Rääkkylän hyvinvointilautakunta päätti kokouksessaan 19. toukokuuta korottaa varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja elokuun 2026 alusta alkaen. Päätös tehtiin yksimielisesti esityksen mukaisesti. Muutokset perustuvat valtakunnallisiin indeksitarkistuksiin.

Tyhjilleen jääneet saaristokodit avautuvat yleisölle kesäkuussa – tavoitteena on tuoda yhteen maaseudulla asumisesta haaveilevat ja tyhjillään olevien kotien omistajat

Rääkkylässä järjestetään kesäkuussa uudenlainen tapahtuma, jossa yleisölle avataan tyhjilleen jääneitä koteja ja muita kiinteistöjä Oravisalossa ja Varpasalossa. Tapahtumassa esitellään noin kymmenen asumiskohdetta, jotka ovat omistajiensa kautta myynnissä ja joista osa on myös vuokrattavissa.

Muutos: Rääkkylän sote-asema suljetaan yli kuukauden ajaksi

Rääkkylän sosiaali- ja terveysasema on kesällä suljettu reilun kuukauden ajan. Muutos johtuu henkilökunnan vuosilomista, joiden vuoksi Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote sulkee osan toimipaikoistaan kesäkuukausina. Palveluja on kiinni eri paikkakunnilla eri pituisia aikoja kesä-elokuun välisenä aikana.

Saimaan alhainen vedenpinta paljastaa merkkejä menneistä kuivista kausista – Luke pyytää nyt havaintoja kansalaisilta

Saimaan poikkeuksellisen matala vedenpinta on tänä keväänä paljastanut rannoilla näkyjä, joita ei tavallisesti nähdä. Monin paikoin rantaviiva on vetäytynyt useita metrejä, ja veden alta on noussut esiin järvenpohjaa, juurakoita sekä osittain säilyneitä puunrunkoja.

Pärnävaaran polkujuoksu toi Liperin maastoihin 128 menijää

Ylämyllyn pohjoispuolella järjestettiin helatorstaina kautta aikain ensimmäinen Pärnävaaran polkujuoksu -tapahtuma.

Avaako huoltoasema vielä ovensa Käsämässä?

Käsämän palvelutarjonnassa on tapahtunut useita muutoksia viime kuukausien aikana.

Osma Turunen paini nuorten EM-kilpailuissa viidenneksi

Ylämyllyllä asuva painija Osma Turunen pääsi osallistumaan viime viikolla Bulgarian Samokovissa järjestettyihin nuorten EM-kilpailuihin.

Viinijärven Urheilijoille voitot Varsinais-Suomen vierasotteluista

Viinijärven Urheilijoiden naisten Ykköspesiksen kausi alkoi viiden pisteen viikonlopulla vieraissa.

Naisille Kakkosesta kotivoitto ja kolme pistettä

Ylämyllyn Yllätyksen naisten joukkue voitti porvoolaisen Athenen jalkapallon Naisten Kakkosen kotiottelussa lauantaina.

Vaivion Tarmo aloitti kauden vierasottelulla

Vaivion Tarmo taipui Lieksan Hurtille kauden avausottelussaan miesten Vitosessa.

Lasten päivähoitomaksuihin kaavaillaan korotuksia Rääkkylässä

Rääkkylän hyvinvointilautakunta käsittelee kokouksessaan 19. toukokuuta varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen muutoksia, jotka tulisivat voimaan elokuun 2026 alussa. Muutokset perustuvat valtakunnallisiin indeksitarkistuksiin.

Hyvinvointialue hakee lisää lainanottovaltuutta – Liperiin suunnitteilla uusi 60-paikkainen asumisyksikkö

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue hakee valtiolta lisää lainanottovaltuutta vuodelle 2027. Yksi suunnitelluista investoinneista on Liperiin rakennettava uusi ikääntyneiden asumisyksikkö, jonka kustannusarvio on 8,8 miljoonaa euroa.

Kummiluokka perjantaivieraina lehden toimituksessa

Kotiseutu-uutisten kummiluokka eli Ylämyllyn yläkoulun 7E tutustui lehden toimituksen arkeen perjantaina. Parikymmentä oppilasta sai aamupäivän aikana kuulla mainosten teosta, taittamisesta ja yrittäjänä olemisesta. Selväksi kävi myös, että ison osan työstä muodostaa ihmisten kanssa jutteleminen.

Niemisen Urheilijat voitti Paloaukealla – Yllätyksen loppukiri riitti vain kavennukseen

Niemisen Urheilijat poistui lopulta voittajana perjantai-illan miesten Kolmosen ottelusta Paloaukealta.

Uuden sähköverkon rakentaminen etenee Liperissä – Pärnävaaralla alkavat kaapelointityöt, Viinijärvellä puretaan vanhaa verkkoa

PKS Sähkönsiirron säävarman sähköverkon rakentaminen jatkuu Liperissä kahdella alueella. Pärnävaaralla käynnistyvät uuden maakaapeliverkon rakennustyöt, kun taas Siikakosken ja Komperon alueilla siirrytään vanhan ilmajohtoverkon purku- ja viimeistelyvaiheeseen.

Puuston poisto alkaa Itä-Suomen teiden varsilla – töitä tehdään myös Liperissä ja Rääkkylässä

Kuluvan kevään ja alkavan kesän aikana Itä-Suomen teiden varsilla tehdään puustonpoistotöitä. Itä-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan tiealueelta poistetaan puustoa noin 170 kilometrin matkalta useissa kunnissa Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon alueilla. 

Kihaus Folk hakee koulun ja kunnan tiloja käyttöönsä festivaaliviikkojen ajaksi

Rääkkylän kunnan hyvinvointilautakunta käsittelee kokouksessaan 19. toukokuuta Rääkkylä Folk ry:n tilankäyttöhakemusta – yhdistys hakee käyttöönsä useita koulun ja kunnan tiloja Kihaus Folk -festivaaliviikkojen ajaksi.

Yllätyksen matka Suomen Cupissa jäi lyhyeksi – Naisten joukkue kohtasi kotikentällä FC Lahden

Ylämyllyn Yllätyksen naisten edustusjoukkueen matka Suomen Cupissa jäi yhden ottelun mittaiseksi. Naisten Kakkosessa pelaava Yllätys sai keskiviikkoiltana vieraakseen sarjaporrasta korkeammalla, Kansallisessa Ykkösessä pelaavan FC Lahden. Hyvä peli-ilme ei riittänyt kovaa vastustajaa vastaan ja loppulukemiksi kirjattiin lopulta 1–3 vieraille.

Viinijärven Urheilijat toiseen Ykkösen kauteen tavoitteet mielessä

Viinijärven Urheilijat aloittaa Ykköspesiskautensa viikonloppuna Varsinais-Suomessa.

Islabin yt-neuvottelut päättyivät – jopa 18 työntekijän työskentelypaikka vaihtuu 

Islab hyvinvointiyhtymän hallitus vahvisti kokouksessaan tiistaina 13. toukokuuta yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen työnantajan esityksen mukaisesti.

Rääkkylän muiden rahoituskulujen talousarvio ylittyy noin 150 000 eurolla

Rääkkylän kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2025 talousarvion muiden rahoituskulujen ylitys hyväksytään.

Saimaannorpan kalastusrajoitukset jatkuvat jälleen Saimaalla – valtioneuvosto antoi uuden asetuksen kalastusrajoituksista

Valtioneuvosto antoi tänään 13. toukokuuta asetuksen eräistä kalastusrajoituksista Saimaalla vuosille 2026–2031. Asetuksen tavoitteena on turvata erittäin uhanalaisen saimaannorpan suotuisa suojelutaso ja samalla mahdollistaa kalastuksen jatkuminen Saimaalla.

Liperin kunta neuvottelee datakeskuksen sijoittumisesta Välikankaalle

Liperin kunta neuvottelee datakeskuksen sijoittumisesta Välikankaan uudelle teollisuusalueelle. Alueesta on kiinnostunut norjalais-brittiläinen datakeskustoimija Scale42.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.