Seurakunnat reagoivat eri tavoin valtioneuvoston maanantaiseen ilmoitukseen. Liperin seurakunta linjasi, että pyhäpäivinä pappi pitää jumalanpalveluksen ja se videoidaan seurakuntalaisille. Kiteen seurakunta ei järjestä jumalanpalveluksia laisinkaan poikkeusaikana eli 13. huhtikuuta ulottuvalla ajalla.
Suomen talvi on tunnetusti pitkä ja pimeä. Tilanne ei ole toisenmoinen Tutjunniemessäkään, missä Kaija Koivunoro asustelee kahden koiratyttönsä kanssa.
Kotiseutu-uutisissa julkaistiin viime viikolla Liisa Tolvasen syntymäpäivähaastattelu, jossa tuolloin vielä 79-vuotias liperiläisrouva kertoili elämästään ja tulevista syntymäpäiväjuhlistaan.
Rääkkylän kunnassa päätettiin jo ennen Suomen hallituksen maanantaista päätöstä sulkea kunnan julkisia tiloja.
Suomen hallitus kertoi maanantaina alkuillasta, että Suomessa otetaan käyttöön valmiuslaki ikäihmisten ja riskiryhmien suojelemiseksi. Päätöksen myötä koulut suljetaan, mutta päiväkodit pysyvät auki.
Liperin seurakunnan lähes kaikki viikkotoiminta keskeytettiin maanantaista alkaen toistaiseksi. Vain jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset ja sielunhoito hoidetaan suhteellisen normaalisti.
Suomi oli itsenäistynyt, sisällissota ohi, eikä tulevista sotavuosista ollut vielä tietoa. Liperissä – kuten koko nuoressa valtiossa – uskottiin 1920- ja 30-luvuilla tulevaisuuden tuovan edistystä ja muuta hyvää.
Liperin kunnan johtoryhmä linjasi maanantaina koronavirusepidemian leviämisen hillitsemiseen liittyviä toimenpiteitä.
Liperin kirkonkylän valurautaputki vuotaa Käsämäntien kupeessa. Sunnuntai-iltana vettä alkoi kulua enemmän kuin normaalisti. Maanantaiaamuna vuotokohta paikallistettiin tarkemmin koulukeskuksen parkkipaikan lähelle.
Erikoisruokavalioita noudattavien asiakkaiden määrän kasvu näkyy rääkkyläläisleipomon arjessa. Useimmiten kysytään gluteenitonta, seuraavana ovat vegaaniset tuotteet. Myös täysin maidottomia leipomuksia kaivataan gluteenittomina.