Liperin kunnan nettisivuille on avattu oma sivunsa koronavirukseen liittyvään tiedottamiseen liittyen.
Liperin kunnanvirasto Varolantiellä on lähtökohtaisesti suljettu koronaviruspandemian vuoksi. Aulatiloihin pääsee kuitenkin, sillä niiden seinille on ripustettu kolmet kaava-aineistot nähtäville.
Liperi saa tänä vuonna valtionosuuksia ennakoidusti. Talousarvioon valtionosuuksiin on kirjattu 27 650 000 euroa, kun taas valtion päätösten mukaan valtionosuuksia saadaan miltei tarkalleen se summa.
Marttajärjestö heräsi nopeasti pandemiatilanteeseen ja kokosi Aikaa olla kotona -sivustolleen vinkkejä arkeen. Sivuilta löydät niin ohjeita käsitöihin kuin vinkkejä ruuanlaittoon tai siivoukseen.
Poimi Kotiseutu-uutisten vinkkejä kotiin.
Suomessa on otettu käyttöön valmiuslaki koronaviruksen leviämisen estämiseksi ja erityisesti ikäihmisten sekä riskiryhmien suojelemiseksi. Päätöksen myötä koulut sulkivat ovensa keskiviikkona ja päiväkodeissa hoidettavien lasten määrä romahti. Ikäihmiset sen sijaan velvoitettiin kotikaranteeniin.
Liperiläinen luonto- ja lintuharrastaja Kauko Rouhiainen tuumaa, että hän ei ole ihan äsken nähnyt näin vähälumista ja lauhaa talvea, vaikka vaihtelevia talvia on ollut aiemminkin.
Niin opettajat kuin oppilaatkin ovat ennennäkemättömässä tilanteessa, kun lähes kaikki Suomen koululaiset ja opiskelijat jäävät kotiin keskiviikosta alkaen koronaviruspandemian vuoksi. Jotta korvaavan opetuksen järjestelyt onnistuvat, on Wilma-viestipalvelua seurattava päivittäin, Liperin ja Rääkkylän kouluista muistutetaan.
Minna ja Mika Falin kotona Jyrissä kuullaan lähikoina huomattavasti tavanomaista runsaammin vuorosanoja ja laulua, jotka eivät ole puolisoiden välistä sanailua.
Liperin kirkonkylän valurautaputkistossa ilmeni vuoto sunnuntai-iltana, kun vettä alkoi kulua tavallista enemmän. Maanantaiaamuna vuotokohta paikallistettiin tarkemmin koulukeskuksen parkkipaikan lähelle.