Kaava-aineistot nähtävillä kunnanviraston aulassa

Liperin kunnanvirasto Varolantiellä on lähtökohtaisesti suljettu koronaviruspandemian vuoksi. Aulatiloihin pääsee kuitenkin, sillä niiden seinille on ripustettu kolmet kaava-aineistot nähtäville.

Aulatiloissa voi tutustua Nuottilammen, Kononovinharjan ja Välikankaan kaavamuutoksia koskeviin aineistoihin tänään torstaista alkaen. Samaiset aineistot löytyvät myös kunnan nettisivuilta.

Jos kaavaluonnoksiin haluaa kirjailla mielipiteensä, se tulee toimittaa kuntaan 13. huhtikuuta mennessä. Rakennusvalvontaan pääsee asioimaan vain puhelimitse tai sähköpostilla tehdyllä ajanvarauksella.

Kunnanviraston yhteydessä on palvelupiste, joka on ainakin toistaiseksi auki. Palvelupisteellä voi hoitaa Kelan ja TE-palveluiden asioita. Viranomaiset kuitenkin toivovat, että mahdollisimman paljon asioita hoidetaan nyt sähköisesti tai postin välityksellä. Varsinkaan flunssaisena ei saa asioida missään.

Vastaa