20.6.2019
Viinijärven kirkkoon luiskia ja invaparkki
Viinijärven kirkkoon hankitaan kuorialueen ja kirkon käytävän välinen irrotettava luiska ja pyöräparkin viereen rakennetaan inva-merkein varustettu parkkialue 2–4 autolle.
20.6.2019
Kunnaneläinlääkärille klinikkamaksu
Siun soten alueella peritään ensi vuoden alusta lähtien klinikkamaksua silloin kun eläintä hoidetaan kunnaneläinlääkärin vastaanotolla. Ympäristöterveydenhuollon jaosto päätti maksusta keskiviikkona.
20.6.2019
Ylämyllylläkin kahden käyttäjäkunnan huumeongelma

Liperiläiset Kris-toiminnassa mukana olevat June Karjalainen ja Antti Bollström ovat vakaasti sitä mieltä, että Liperissä ja erityisesti Ylämyllyllä on paheneva huumeongelma. Ajatusta tukevat huumeita käyttäneet ja Kris:n tukitoimintojen piirissä mukana olevat Eme ja Toni. Samaa mieltä on myös Rikosseuraamuslaitoksen työntekijä Terhi Viiliäinen, jonka vastuualueelle Liperi kuuluu.
19.6.2019
Salama sotki Jyrissä sähköjärjestelmiä
Keskiviikkoiltana viiden aikaan Ylämyllyllä riehunut ukonilma iski useita kertoja taajamaan. Pelastuslaitos hälytettiin Jyrinkylään, jossa salama löi lähelle urheilukenttiä.
19.6.2019
Treffeillä on mukavampi leikkiä kuin yksin

Aurinkoisena torstaiaamuna Nopsakin leikkikentältä kuuluu iloisia ääniä jo kauas ja montun pohjalla näkyy kuhinaa. Joukko lapsia kiipeilee, kiikkuu ja laskee liukumäkiä.
19.6.2019
Penttiläntietä parannetaan

Viime vuonna alkanut Penttiläntien parannus jatkuu. Töitä tehdään tällä hetkellä Kielokujan ja Tiilitehtaantien välisellä osuudella. Tie on autoliikenteeltä poikki. Maamassoja on vaihdettu routimisen estämiseksi.
19.6.2019
Vauhdikas leiripäivä

Jos Jere Martiskaiselta kysytään, kesäleirin parasta antia oli päästä karting-auton kyytiin.
19.6.2019
Lahdesta mitaleita ja kokemuksia

Liperin Taimi kävi hakemassa Lahdesta kokemusta ja elämyksiä yhteensä 17 urheilijan, kuuden huoltajan ja väsymättömän valmennuspäällikön voimin. Kyse oli Youth Athletic Gamesista. Kisat alkoivat joukkueviesteillä perjantaina ja jatkuivat yksilölajeilla lauantaina ja sunnuntaina.
19.6.2019
Matias Keskitupa tubettaa ja ajaa skootterilla Lappiin

Matias Keskitupa on tubettaja, oman nettiradionsa juontaja ja monen muun puuhan ja taidon mies. Nuorimies asustaa pienessä harmaassa mökissä Ahonkylällä ja harrastaa vielä pienemmässä mökissä, jonka ovessa lukee ”laboratorio”.
19.6.2019
Koulunkäynninohjaajille pysyviä pestejä
Liperin hyvinvointilautakunta perusti neljä perusopetuksen koulunkäynnin ohjaajan tehtävää. Ensi lukuvuonna ne sijoittuvat Salokylän, Viinijärven ja kaksi Ylämyllyn koululle.
19.6.2019
Oikaisuvaatimus esimiestyöstä hylättiin
Liperin hyvinvointilautakunta hylkäsi ammattiliittojen tekemän oikaisuvaatimuksen lautakunnan toukokuisesta päätöksestä muuttaa varhaiskasvatuksen organisaatiota hylättiin.
19.6.2019
Yllätyksen tytöt lähtevät SM-turnaukseen
Ylämyllyn Yllätyksen jalkapallokevääseen on kuulunut paitsi runsaasti pienten peli-iloa myös menestystä. Seuran 11 junioriryhmää on kiertänyt alkuvuoden aikana kymmenien joukkueiden voimin turnauksissa eri puolilla Suomea. Pelaajamääräkin on kasvamaan päin. T13-tytöt SM-turnaukseen Yllätyksen ja FC Hertan yhteisjoukkue ”Hely” pelasi seuran ainoana joukkueena valtakunnallista Puolen Suomen Liigaa. T13-joukkue sijoittui viidenneksi ja eteni menestyksen perusteella ikäluokkansa lopputurnaukseen. Niin
19.6.2019
Puheenjohtajuudet ennallaan

Kari Kulmala (sin.) jatkaa seuraavat kaksi vuotta Rääkkylän kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Varapuheenjohtajan pesti on Tuure Hirvosen (kesk.). Harri Laasonen (kesk.) toimii kunnanhallituksen nuijamiehenä tämän vaalikauden loppuun saakka.
19.6.2019
Kuorinkaan koristeelliset kopit

Kuoringan rannalle on tullut kesän myötä uudet pukukopit. Neljä koppia ovat uudessa paikassa, ajoväylän ja rannan välisellä nurmialueella. Auringonottotila vähenee hiukan, mutta jalankulku ajoväylän yli vähenee.
19.6.2019
Säilörehunteko kiivaimmillaan

Säilörehunteko on nyt kiivaimmillaan Liperissä. Viime viikolla aloiteltiin ja nyt on täysi vauhti päällä. – On tehty tuollaista 16 tunnin päivää, toteaa Olli Hyttinen noustessaan ajosilppurin ohjaamosta.
19.6.2019
Parasta Rääkkylää sai rahoituksen
Parasta Rääkkylää – Uudistuvaa elinvoimaa Keski-Karjalaan –hanke sai rahoituksen Pohjois-Karjalan maakuntahallitukselta maanantaina.
19.6.2019
Liperin seurakunnalle uudet nettisivut
Liperin seurakunnan uudet nettisivut ovat valmistuneet. Ne on rakennettu Kirkkohallituksen yleiselle pohjalle, johon on lisätty paikalliset sisällöt.
19.6.2019
Kortitta ja humalassa ratissa
Tiistai-iltana poliisipartio pysäytti Kuopiontiellä Liperissä epävarman oloisen kuljettajan. Henkilöauton vauhti oli hidas. Kuljettaja puhalsi 0,85 promillea, eikä hänellä ollut ajo-oikeutta.
19.6.2019
Liperiin psykologi ja taidekasvattaja
Liperi perustaa määräaikaiset varhaiskasvatuksen psykologin ja taidekasvattajat toimet syyskuun alusta ensi vuoden toukokuun loppuun asti.
18.6.2019
Salokylän koulua muistellen

Rääkkylän Salokylän koulun entisen oppilaat kokoontuivat muistelemaan menneitä liki sadan kävijän voimin. Luokkakokouksen koollekutsujana toimi joensuulainen Reino Asikainen, joka aloitti tilaisuuden valmistelut viime vuoden marraskuussa. Tapahtuman budjetti oli 400 euroa, joka saatiin katettua vapaaehtoisella kahvimaksulla.
18.6.2019
Mopoilijoiden parhaimmisto poikkesi Liperissä

Ylämyllyn Shellillä odotteli lauantaina puolen päivän jälkeen kymmenkunta kontiolahtelaista mopopoikaa. Pian paikalle kaartoihin satakunta mopoilijaa poliisin valvomana letkana. Letkaan liittyi vielä muutama kymmenen kuskia ennen Joensuusta.
18.6.2019
Nurmes kelpaa Taipaleelle, Joensuu ei

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan seurakuntaneuvosto käsitteli kirkollishallituksen suunnitelmaa, jonka mukaan Nurmeksen seurakunta liitetään kappeli- tai alueseurakuntana Taipaleen seurakuntaan vuoden 2021 alusta.
18.6.2019
Yläkoulun luonnossuunnitelmat hyväksyttiin
Liperi kunnanvaltuuston viimeisessä vuoden alkupuoliskon kokouksessa hyväksyttiin Ylämyllyn yläkoulun luonnossuunnitelmat ja äänestettiin kunnanhallituksen kokoonpanosta.
18.6.2019
Hirvonen jättää luottamustoimensa
Keskustan Aune Hirvoselle myönnettiin valtuuston kokouksessa ero luottamustoimistaan Rääkkylässä paikkakunnalta muuton vuoksi.
18.6.2019
Päiväkotilapsille kalastuspäivä

Liperin päiväkodin 4–6-vuotiaat kalastajanalut tutustuivat kalastuksen kiemuroihin viime keskiviikkona Liperin Kirkkolahdelle 19 innokkaan osallistujan voimin.
18.6.2019
Kolmen pisteen kotivoitto

Viinijärven Urheilijoiden Suomensarjassa pelaava joukkue otti kauden ensimmäisen kolmen pisteen kotivoiton jaksoin 2–0 (5–4, 5–1) sunnuntaina Nurmon Jymystä.
18.6.2019
ViU valmistelee uutta seurastrategiaa
Viinijärven Urheilijoiden strategiatyöryhmä on kokoontunut jo pari kertaa puheenjohtaja Mira Loposen johdolla. Seurassa on tehty kyselyitä ja kartoitettu seuraväen sekä ulkopuolisten mielipiteitä kehittämisestä.
18.6.2019
Paksuniemen esiintymislavaa lupa lainata varaamalla
Paksuniemessä sijaitsee myös viime keväänä Riäkkyteatterin kesän esitysten tarpeisiin valmistunut esiintymislava. Tämän kesän uutuus on se, että lavaa saa ”pop up -käytänteellä” lainata ilmaiseksi omien tapahtumien ja esitysten käyttöön ilmoittamalla ajankohdan etukäteen päällekkäisyyksien välttämiseksi.
17.6.2019
SM-rallicross teki paluun Ylämyllylle

Viimeisimmästä Ylämyllyn moottoriurheilukeskuksella ajetusta rallicrossin SM-osakilpailusta ehti kulua viisi vuotta. Kauden 2019 järjestyksessään toisessa SM-kilpailussa oli yhteensä 66 osallistujaa kolmessa eri sarjassa.
17.6.2019
Virkistystä työttömille

Viime keskiviikkona vietettiin Liperin kunnan sekä seurakunnan yhteistyössä järjestämää työttömien virkistyspäivää. Kuoringan leirikeskuksella vietetyn päivän ohjelma oli monipuolista ja tunnelma positiivinen järjestäjien sekä osallistujien osalta.
17.6.2019
Paksuja poikia tarjolla Kesäkeitaalla

Paksuniemen Kesäkeitaan yrittäjät Tomi Helanne ja Jouni Honkanen lanseerasivat oman Paksut pojat -oluen toukokuun lopulla. Kesäkeitaan nimikko-olut on Kolin Panimon tuotantoa, viime vuonna Paksuniemen Juomatehtaan yrittäjinä toimineiden Darja ja Jean-Francois Flognyn käsialaa.
17.6.2019
Salokylällä voi suunnistaa pyöräillen

Yhdeksän Liperin Salokylän koulun 4.-6.-luokkalaista poikaa toteuttivat polkupyöräsuunnistukseen keskittyneellä valinnaisainekurssillaan suunnistusrastiverkoston kyläkoulun lähiympäristöön opettajansa Esa Tuunaisen johdolla. Verkostosta löytyy rasteja 12 kappaletta, kauimmaiset rastit ovat noin neljän kilometrin päässä kyläkoululta.
16.6.2019
Kesän tavoite sadas tanssipaikka

Liperiläinen Katri Löfgren ja polvijärveläinen Reijo Mutanen ovat kiertäneet tanssilavoja yhtä jalkaa viisi vuotta. Yhteiset askeleet lähtivät liikkeelle – mistäs muualta – Liperin Lavatanssijoiden tanssikursseilta.
15.6.2019
Hertasta tuli bodari

Vuosi sitten viinijärveläinen Jutta Iman kuuli vielä monesta suusta Hertta-poninsa olevan lihava, jopa poniravikisojen toimitsijat siunailivat pullukkaa kilpailijaa. Nyt Hertta on muokannut läskinsä lihakseksi.
14.6.2019
Kioskiyrittäjyydestä kesätyö

Opiskelijatoverukset ylämyllyläinen Kreeta Järvelä ja kontiolahtelainen Enni Mustonen keksivät kevättalvella ryhtyä kesäkioskiyrittäjiksi. Otollinen sijantikin oli tiedossa, nimittäin Ylämyllyllä sijaitseva Honkalammen uimaranta.
14.6.2019
Liperi sai yleiskoneet huutokaupattua

Torstaina myytiin Ylämyllyn ja Viinijärven keskuskeittiöiden käytöstä poistettuja laitteita molemmissa taajamissa järjestetyissä huutokaupoissa. Meklareina olivat Teppo Ikonen ja Aimo Meriläinen elinympäristöpalveluista.
14.6.2019
Pienten hoitajien kanatarhassa

Puolivälin päiväkodin kesäkanoilla piisaa innokkaita hoitajia.
13.6.2019
Kivimaailman helmiä kirjastolla

Liperin kirjastolla avautui lukion opettajana toimineen geologiaharrastaja Kyösti Hämäläisen kivinäyttely. Ylämyllyläisen kasaama näyttely on osa laajemmasta kokoelmasta ja esillä on näytteitä kotimaasta sekä ympäri maailman.
13.6.2019
Jyrissä urheillaan kolme viikkoa

Jyrinkylässä urheillaan yhteensä kolmen viikon ajan koulun loppumisen jälkeen. Monipuoliselle sporttileirille oli lupa osallistua viikko kerrallaan tai vaikka kaikille kolmelle leirille.
12.6.2019
Liperin Kiinteistöhuolto laajentaa isännöintipuolelle

Kirkonkylällä toimiva Liperin Kiinteistöhuolto Oy laajentaa toimintaansa isännöintipuolelle. Jukka Räsäsen tytär Riika Räsänen on aloittanut tämän vuoden puolella täysipäiväisesti työt yrityksessä. Hän on ottanut samalla vastuun isännöinnistä.

