Koulunkäynninohjaajille pysyviä pestejä

Liperin hyvinvointilautakunta perusti neljä perusopetuksen koulunkäynnin ohjaajan tehtävää. Ensi lukuvuonna ne sijoittuvat Salokylän, Viinijärven ja kaksi Ylämyllyn koululle.Uusien vakanssien perustamisen jälkeen ohjaajien kokonaismäärä kasvaa yhdellä. Viime vuosina on palkattu useita määräaikaisia työntekijöitä, joten nyt perustettiin pysyvät vakanssit. Ne tosin täytetään edelleen määräaikaisesti.
Liperin koululle lautakunta esittää matemaattisten aineiden päätoimisen tuntiopettajan viran perustamista ja sen täyttämistä määräaikaisesti ensi lukuvuodeksi. Asiaa esitetään kunnanhallitukselle.

Vastaa